Luistinrata ja retkiluistelurata houkuttavat perheet jäille

Saarikylien retkiluistelurata: 2,5 kilometrin maisemalenkillä riittää menijöitä etenkin viikonloppuisin

Tutustu tilausvaihtoehtoihin

Rekisteröidy Valitse itsellesi sopivin tilaus

Siina Kanerva ottaa tuntumaa pitkäteräisiin pikaluistimiin ennen viikkokisojen starttia.

Pälkäne on perinteinen luistelupitäjä. Laji elää myös nykypäivässä, sillä sunnuntai-illan viikkokilpailut keräävät urheilukentälle etenkin alakouluikäisiä luistinkiitäjiä.

Sarjakisojen yhteydessä voi myös testata pitkäteräisiä pikaluistimia. Jotkut innostuvat pitkästä potkusta ja vauhdista niin, että lähtevät kisoihin kauemmaskin.

Nuorten SM-luistelukisoissa eli Hopealuistinfinaalissa D-tyttöjen ainoat osanottajat tulivat Pälkäneeltä. Paikkakunnan luistelumainetta pitivät yllä Amanda Saari ja Senna Kanerva.

Hyvin hoidettu luistinrata houkuttaa perheitä luistimille myös muulloin kuin kisa-iltoina. Harvat isät ja äidit viitsisivät lähteä kaukalolle pyörimään, mutta isolla kentällä saa itsekin liikuntaa sillä aikaa kun lapset pelaavat ja touhuavat luistimilla.

Saarikylistä löytyy vielä hienompi elämys reippaasta ulkoilmaelämästä pitäville perheille. Joka talveksi avattava retkiluistelurata syntyi tänä vuonna helpommin kuin edellisvuosina, sillä lumikerroksen alta paljastui sileä jää.

Joinain vuosina röpelöistä ja muhkuraista jäätä on jäädytetty viikkokausia. Viime vuonna jouduttiin auraus- ja jäädytystalkoiden lisäksi myös traktorinnostotalkoisiin, kun myöhäinen talvi ja epätasaisesti vahvistunut jääkansi yllätti Antti-Jussi Tiitolan. Upouusi traktori saatiin ylös jäistä, mutta sen sähkölaitteet menivät uusiksi.

Koko perhe viihtyy Saarikylien retkiluisteluradalla.

Saarikylissä käy melkoinen vilinä etenkin viikonloppuisin. Kirkkaana pakkaspäivänä järven jäillä tehty luisteluretki kuuluu talven kohokohtiin, joita muistellaan kesähelteillä.

Tänä talvena Saarikylien retkiluistinrata on 2,5 kilometrin mittainen. Parhaimmillaan baana on pitkäteräisillä retkiluistimilla. Ne eivät tökkää hokkareiden tapaan kapeisiin railoihin, joita pakkaset saattavat repiä jäähän.

Satunnaisen luistelijan ei tarvitse heti ostaa retkiluistimia, sillä viikonloppuisin niitä voi vuokrata Heikin leivän kahvilasta.

Retkiluistimet kiinnitetään yleensä hiihtomonoihin. Useimmat sujuttelevat niillä sauvat kädessään. Silloin laji muistuttaa luisteluhiihtoa ilman voiteluongelmia ja puuduttavia mäkiä. Sauvojen ansiosta ruutujen äärellä jumiutuneet hartiat saavat kaipaamaansa liikuntaa.

 

Jätä kommentti

*

SYDÄN-HÄMEEN LEHTI

Sydän-Hämeen Lehti kuuluu Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin. Konserni julkaisee neljää paikallislehteä, kahta kaupunkilehteä ja Wave100 -kaupunki-TV:tä. Lisäksi yhtiö on osakkaana Tampereen markkina-alueen suurimmassa paikallisradiossa Sun Radiossa (Pohjois-Satakunnan Viestintä Oy) sekä valtakunnallisessa kauppakeskusten äänimainontayhtiö JPC-Studiot Oy:ssä.
css.php