Sadonkorjuujuhla: Mika Hippeläinen tuo Rautahoviin nousevia kykyjä

Peräkulmien promoottori

Kaksi vuotta sitten kotitilastaan vetovastuun ottaneella Mika Hippeläisellä riittää askaretta. Karjatilan, sahan ja rakennustarvikemyymälän ohessa ei oikein ehdi viihteelle. Niinpä mies järjestää sitä itse kotikylälle.

Tämän hetken ehkä kovin keikkabändi Tiisu hämmästyi vapunaattona astuessaan täpötäyteen Rautahoviin. Perinteikäs juhlatalo muuntui riehakkaaksi rockklubiksi. Ilta oli ikimuistoinen sekä esiintyjille että kuulijoille.

– Pelkästään positiivista palautetta on kuulunut. Ensikokeilu oli sen verran onnistunut ilta, että se rohkaisi yrittämään uudestaan, Mika Hippeläinen sanoo.

Lauantaina mies tuo Rautajärvelle toisen nousussa olevan artistin, alkuvuodesta debyyttilevynsä julkaisseen Vilma Alinan.

– Innostun kaikesta uudesta. Minun tulee seurattua tiiviisti popkulttuuria ja mitä musiikin maailmassa tapahtuu. Bongailen uusien nimien joukosta sellaisia, jotka voisivat kiinnostaa muitakin. On hieno ottaa pientä riskiä, eikä tuoda samaa vanhaa ja varmaa.

Nousevissa nimissä on myös se hyvä puoli, että ne lähtevät mielellään Tavastia-klubia kauemmas keikalle. Lisäksi ne saavat monesti pikkupaikkakunnilla innokkaamman vastaanoton kuin kaupunkien ylitarjonnan keskellä.

– Ja onhan se aina kiva kehuskella, kun on nähnyt isoille areenoille kasvaneen ison nimen uran alkuvaiheissa kotikylällä.

 

Kylillä tapahtuu, kun tekee itse

Mika Hippeläinen sanoo olevansa luonteeltaan järjestelijä.

– Olen kaveriporukassakin se, joka tykkää järjestää kaikenlaista ajanvietettä.

Aivan tyhjästä Rautajärven promoottori ei kuitenkaan aloittanut.

– Tyttöystävän isä järjestää tapahtumia Lahden seudulla. Olen päässyt siellä olemaan mukana ja näkemään miten homma toimii.

Maalaiskylillä ei paljon tapahdu – etenkään sellaista, mikä kiinnostaisi nuorempaa porukkaa.

– Jos haluaa jossain käydä, niin aina joutuu lähtemään muualle. Ajattelin, että miksei voisi järjestää täällä, vaikka sen eteen joutuukin näkemään vähän vaivaa.

Hippeläinen toivoo tekevänsä maaseutua omalta osaltaan hieman elinvoimaisemmaksi.

– Olisi tärkeää, että nuoremmillekin olisi menoa ja meininkiä, eivätkä kylät kuolisi.

Hippeläinen tykkää tuoda ohjelmaa talkoilla hienoksi remontoituun Rautahoviin. Pari sataa juhlijaa vetävä talo asettaa myös rajat sille, millaisia bändejä Rautajärvelle kannattaa tuoda.

– Rautahovi muuntuu helposti moneen. Ja se on esiintyjälle mukava paikka, sillä yleisön kanssa syntyy tiivis kontakti.

Yksittäisen bändin varaan rakennetusta illasta tulisi kuitenkin helposti kiireinen pistokeikka: väki pyyhältäisi paikalle hieman ennen kuin artisti astuu lavalle ja palaisi kotiin bändin lopetettua. Ajoissa tulevien ilta puolestaan menisi seisoskeluksi, jos ennen pääesiintyjää ei tapahdu mitään.

Tiisu-iltaa pohjusti standup-artisti. Se osoittautui onnistuneeksi kokeiluksi, ja samalla mallilla mennään myös lauantaina. Ennen Vilma Alinaa Rautahovissa esiintyy Naurun tasapaino-ohjelmasta tuttu Tomi Jyvälä.

 

Mika Hippeläinen järjestää lauantaina Rautahovissa Sadonkorjuujuhlan, jonka tähdeksi saapuu Vilma Alina.

Mika Hippeläinen järjestää lauantaina Rautahovissa Sadonkorjuujuhlan, jonka tähdeksi saapuu Vilma Alina.

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>