Vilma Alina: Henkilökohtaisia tarinoita tuoreella otteella

Robinin kosketinsoittaja hyppäsi soolouralle

Vilma Alinan esikoisalbumi Ufoja ilmestyi alkuvuodesta. Kuva: Sara Lehtomaa.

Vilma Alinan esikoisalbumi Ufoja ilmestyi alkuvuodesta. Kuva: Sara Lehtomaa.

Suomen musiikkielämää hallitsevat tällä hetkellä nuoret naisartistit ja miesräppärit.

– Kotimaisessa popmusiikissa puhaltavat uudet tuulet. Ehkä se johtuu myös levy-yhtiöistä, jotka kiinnittävät rohkeammin nuoria tekijöitä, lauantaina 29.10. Rautahovissa esiintyvä Vilma Alina sanoo.

23-vuotias laulaja-lauluntekijä tekee monien uusien naisartistien tapaan itse omat biisinsä.

– Minulla biisit syntyvät tarina edellä. Kirjoitan ylös tekstejä, joita sävellämme kahdestaan tuottaja Ilkka Virtasen kanssa.

Elektronista poppia tekevän Vilma Alinan kappaleet ovat varsin henkilökohtaisia.

– Niiden tunnelma ja moodi syntyy siitä tarinasta, jonka haluan kertoa.

Alkuvuodesta julkaistu Ufoja -albumi on syntynyt parin vuoden aikana. Vilma Alina sanoo, että pitkään valmistellun esikoisalbumin ilmestyttyä olo oli helpottunut.

– Vaikka levyn biisit ovat kuulijoille uusia, niin itse olen jo ihmisenä siirtynyt monessa asiassa eteenpäin. Tuntui puhdistavalta, kun sai pitkään pantatut biisit vihdoin ulos ja pääsin uusien kimppuun.

Esimakua uudesta tuotannosta tarjosi syksyllä julkaistu rosoinen ihmissuhdetarina Jeesus.

– Uusia biisejä on tarkoitus kirjoitella sitä mukaa kun niitä syntyy. Uutta levyä aletaan tehdä, kun materiaalia on kasassa riittävästi. Mitään kiirettä ei ole, kun ensilevy tuli vasta alkuvuodesta.

Nettiaika ja suoratoistopalvelut korostavat singlejulkaisujen merkitystä, mutta Vilma Alina haluaa jatkossakin julkaista albumeita.

– Nykyään ei enää kuunnella albumikokonaisuuksia, vaan napsitaan omille soittolistoille biisejä sieltä ja täältä. Itse tykkään kuitenkin levyformaatista. Ei sinkulla pysty kertomaan kokonaista tarinaa samalla tavalla kuin albumilla.

 

Luvassa vokaaliluuppeja

Vilma Alina kiersi Robinin keikkabändin kosketinsoittajana ennen soolouraansa

Vilma Alina kiersi Robinin keikkabändin kosketinsoittajana ennen soolouraansa

Kolmen ja puolen vuoden ajan Robinin keikkabändissä koskettimia soittaneella Vilma Alinalla on jo pitkä kokemus isoilta areenoilta. Artisti kiittelee bändiä erinomaiseksi muusikon korkeakouluksi.

– Siinä pääsi näkemään, mitä kiertäminen on ja oppi ymmärtämään koko alaa paremmin. Vuodet Robinin kanssa olivat mieletöntä aikaa: jengi on tosi kivaa, ja kaikki tehdään isosti.

Muusikon ura ei ollut erityinen yllätys, sillä pienestä pitäen pianoa soittanut artisti päätyi musiikkilukion jälkeen Helsingin pop & jazz konservatorioon.

Vilma Alina kiertää sekä nelihenkisen bändin kanssa että duona koskettimien tai sähkörumpujen kanssa. Lauantain keikalle on luvassa pieniä yllätyksiä.

– Olen liikkeellä spesiaalikokoonpanolla, ja luvassa on myös loopperia.

Vilma Alina rakentaa laitteella vokaaliluuppeja, jotka ovat joka keikalla hieman erilaisia.

– Siitä tulee omanlaista arvaamattomuutta ja jännitystä, sillä biiseistä tulee ihan omanlaisiaan versioita.

 

 

 

Vilma Alinan kolme biisitärppiä

Ufoja. ”Levyn aloitus- ja nimiraita toimii usein myös keikkojen aloitusbiisinä. Se kertoo minulle tärkeän tarinan kahdesta hieman syrjäytyneestä nuoresta: koulukiusatusta tytöstä ja hankalassa uusioperheessä kasvaneesta pojasta. Nämä kaksi ystävystyvät ja löytävät toisistaan tukea.”

Ajan pois. ”Hieman rauhallisempi ja surullisempi biisi on minulle tosi tärkeä. Tule kuopaksi tiehen, pysäytä rajalla. Tule palloksi jalkaan, etten voi kadota. Tule luodiksi siipeen niin, mä voin pudota.

Jeesus. ”Tämä on tuoreinta tuotantoa. Kun mä päätin et sain jo susta tarpeeks, silloin soitat totta kai, sanot et hei anteeks. Ja väität et on ollut niin ikävä. Millon must tuli niin säälittävä, että kuuntelen sua vaik kaiken tiiän valheeks. Ja sua venaan niinku Jeesusta.”

 

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>