Maratontilastot: Jani Körhämö oli Sydän-Hämeen ykkösmaratoonari vuonna 2016

Alamäkeä kestävyysjuoksussa

Haltian Jani Körhämö oli Sydän-Hämeen maratontilaston ykkönen niukasti yli kolmen tunnin ajallaan.

Tänä vuonna kestävyysjuoksussa on menty Sydän-Hämeessä alamäkeen: maratonjuoksijoita on vähemmän kuin pitkään aikaan. Viime vuonna löytyi 24 kovakuntoista maratonin juossutta sydänhämäläistä, tänä vuonna määrä jää kahteenkymmeneen. Tämän vuosituhannen parhaana juoksuvuotena 2012 määrä oli kaksinkertainen, joten pudotus on ollut huima.

Suurin ero ennätysvuosien välillä on juoksijoiden tasossa: yli neljän tunnin maratoonareita on nykyään reilusti vähemmän kuin muutama vuosi sitten. Näyttääkin siltä, että moni juoksun harrastaja on jättänyt maratonin väliin ja asettanut tavoitteekseen puolet lyhyemmän matkan.

Sama trendi näkyy juoksutapahtumissa ympäri Suomen: maratoneiden osanottajamäärät hupenevat puolimaratonien takoessa kovia osallistujaennätyksiä.

 

Polkujuoksu jatkaa nousuaan

Toinen viime vuosien trendi on ollut polkujuoksutapahtumien lisääntyminen ja lajin harrastajamäärien jatkuva kasvu. Tämä on tänä vuonna näkynyt erityisesti tapahtumamäärissä: kun esimerkiksi Aitoo Trail viisi vuotta sitten ensimmäisen kerran järjestettiin, oli tapahtumia koko maassa kourallinen. Tänä vuonna erilaisia polkujuoksutapahtumia oli puolestaan peräti 110.

Tapahtumien räjähdysmäinen kasvu lienee kohdannut rajansa, sillä osanottajia ei määräänsä enempää ole. Näyttää siltä, että perinteiset ja suuret tapahtumat pääkaupunkiseudun lähellä menestyvät hyvin, kun taas uusissa tapahtumissa juoksijamäärä voi jäädä muutamaan kymmeneen.

Tämä näkyi viime kesänä myös Sydän-Hämeen Aitoo Trailissa ja Sappee Trail Runissa, joissa osallistujamäärät kääntyivät hienoiseen laskuun: Aitoossa päästiin reiluun sataan juoksijaan, kun taas Sappeessa jouduttiin tyytymään 70 osanottajaan. Näillä tiedoin Sappee Trail Runissa pidetäänkin ensi kesänä välivuosi.

 

Petri Juuti juoksi yli 30 maratonia

Suuresta maailmasta Suomeenkin on ehtinyt lukuisia karnevaalijuoksutapahtumia, jotka houkuttelevat uusia harrastajia puoleensa. Näistä tunnetuimpia ovat värijuoksut, erilaiset esteratajuoksut sekä jouluisiin asuihin pukeutuneiden hyvän tuulen juoksijoiden Joulujuoksu. Sydän-Hämeessä tapahtumia ei vielä ole virallisesti järjestetty, sillä ne ovat ainakin toistaiseksi leimallisesti osa kaupunkien tapahtumatarjontaa.

Eräs kasvava trendi on viime vuosina polkujuoksujen ohella ollut maratonien kerääminen. Historian kirjoihin kuluneelta vuodelta jääkin raisiolaisen Kalevi Saukkosen kahdestuhannes maaliviivan ylitys maratonilla.

Kangasalla asuva Petri Juuti on Saukkosen viitoittamalla tiellä – tänä vuonna hän on juossut yli 30 maratonia.

 

Monta maratoonaria telakalla

Huomioitavaa tilastoja katsoessa on, että moni edellisvuosien menijä on tänä vuonna kärsinyt terveysongelmista. Esimerkiksi aitoolaismaratoonareista kolme neljästä on kärsinyt pitkäaikaisista telakkareissuista, samoin myös Luopioisten maratoonareiden nokkamies Jouko Lindroos. Toivottavasti ensi vuonna päästään sairastumisten ja loukkaantumisten kohdalla vähemmällä.

Anssi Kukkonen

 

 

Sydän-Hämeen maratontilastot 2016

MIEHET

1. Jani Körhämö 3:02:37

2. Matti Borg 3:11:32

3. Kai Fabrin 3:12:30

4. Urpo Naumanen 3:12:58

5. Jukka-Pekka Lätti 3:28:30

6. Markku Salo 3:29:45

7. Antti Kuusijärvi 3:30:36

8. Jyrki Lähteenmäki 3:34:17

9. Petri S. Juuti 3:37:05

10. Timo Jokinen 3:42:47

11. Anssi Kukkonen 3:55:17

12. Matti Partanen 4:03:05

13. Jouko Lindroos 4:11:41

14. Jarmo Tiilikka 4:31:09

15. Harri Arola 4:39:53

 

NAISET

1. Päivi Naumanen 3:35:30

2. Outi Kokkonen 3:42:49

3. Aino Hokkanen 3:43:07

4. Kristiina Mäkelä 4:04:17

5. Maija Laurikkala-Dewes 5:58:12

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>