Pikku Kakkosen postin tunnuslaulu: Kaksi alkuperäisen tunnarin laulajaa asuu nykyisin Kangasalla

Äänitys tehtiin turhia aikailematta

Postilaulun sovittaja Risto Hiltunen ja lapset Heli Rusanen, Meri Hiltunen, Piri Hiltunen ja Satu Rusanen äänittävät postilaulua Tohlopin kuunnelmastudiossa. Postilaulun on säveltänyt Timo Ruottinen. Laulu äänitettiin vuonna 1981.

Autoon ja suoraan studioon. Rusasen sisarukset eivät ehtineet vuonna 1981 paljon jännittää, kun heitä jo vietiin.

– Laulun sovittanut Hiltusen Risto haki meidät autonsa kyytiin ja ajoimme Tohloppiin. Siellä menimme toppahousuinemme suoraan studioon, ei siinä paljon aikailtu, Heli, nykyinen Nieminen, muistelee.

Sisarukset aseteltiin mikrofonien eteen Hiltusen omien tyttärien, Merin ja Pirin kanssa. Nelikon tehtävänä oli äänittää Pikku Kakkosen postin tunnuslaulu, joka soi yhä edelleen televisiossa. Heli oli nauhoituksen aikaan 9-vuotias, pikkusisar Satu, nykyisin Poutiainen, puolestaan 6-vuotias.

– Muistan äänitystilanteesta oikeastaan vain studion ison ja hienon persialaismaton. Se teki minuun suuren vaikutuksen, Satu naurahtaa.

Heli jatkaa muistavansa, että nauhoitukseen kului paljon aikaa.

– Tunnari ei todellakaan mennyt kerralla purkkiin. Lauloimme sen moneen kertaan, kun aina johonkin väliin tuli joltakulta sellainen intonaatio tai kiekaisu, ettei se oikein sopinut kokonaisuuteen.

Kuinka ihmeessä nykyisin Kangasalla, tuolloin Nokialla asuneet sisarukset sitten sattuivat äänityksiin mukaan?

– Risto Hiltusen tytöt olivat äitimme hoitolapsia, ja Risto oli myös ensimmäinen pianonsoitonopettajani. Hän oli saanut tehtäväkseen etsiä sopivat lapset laulamaan tunnuslaulua nauhalle, ja siten me sitten osuimme mukaan. Olemme aina olleet musikaalisia ja pitäneet sekä laulamisesta että pianonsoitosta, Heli kertaa.

Sisarukset muistelevatkin nauraen lapsuusaikansa bussimatkoja Nokialta mummulaan Kangasalle.

– Matkustimme mummulaan aika usein ja istuimme aina bussin etuosassa. Lauloimme yleensä koko matkan ajan eli olimme vähän sellainen livebussiradio, Satu kertoo.

– Harmi, ettei meillä ole enää samanlaisia toppahousuja päällä kuin äänitystilanteessa aikoinaan, Heli Nieminen (vasemmalla) ja Satu Poutiainen nauravat.

Ralli, jonka tuntevat kaikki

Pikku Kakkosen posti -tunnuksen sävelsi 1980-luvulla tamperelainen Timo Ruottinen. Heli ja Satu odottivat laulun ensiesitystä televisiosta suurella jännityksellä. Perheen kodin olohuoneessa istuikin jännittynyttä sakkia ennen lähetyksen alkua.

– Siinä me odottelimme ensiesitystä mustavalkoisen televisiomme äärellä. Kun sävelet lopulta kajahtivat ilmoille, niin tuntuihan se hienolta, Heli ja Satu muistelevat.

Vuosien varrella kaksikko ei ole pitänyt suurta meteliä asiasta. Satu miettii maininneensa asiasta, jos laulu on alkanut soida sopivasti jossakin siten, että hän itse on ollut paikalla.

– Mutta eipä tuota muuten ole niin hirveästi mainostettu. Enni-tyttöni päiväkodin hoitajat olivat lentää pyllylleen, kun kerroin asiasta viime torstaina päiväkodilla. Siellä kun oli osallistuttu Pikku Kakkosen 40-vuotisjuhliin kuuluvaan haasteeseen, jossa ihmisiä pyydettiin laulamaan Pikku Kakkosen postin tunnuslaulu tuona päivänä tiettyyn aikaan, Satu toteaa.

Naiset eivät olisi pikkutyttöinä ikinä osanneet arvata, että tunnuslaulusta syntyy rallatus, jonka osaavat tulevaisuudessa ”kaikki”. Laulun kuuleminen televisiosta lämmittää edelleen mieltä.

– Olimme kuitenkin ihan hämmentyneitä, kun Pikku Kakkosen Facebookissa jaettiin viime viikolla kuva äänitystilanteesta. Tosi hienoa, että nimemmekin oli mainittu kuvan yhteydessä ihan oikein. Itsekin saimme aikoinaan kyseisen kuvan muistoksi, Heli mainitsee.

Pelle Hermanni oli paras

Kangasalan keskustassa Evita Style -naistenvaateliikettä pyörittävällä Heli Niemisellä on kolme lasta, joista nuorinkin on jo 16-vuotias. Kouluttajana Tampereen aikuiskoulutuskeskuksessa työskentelevän Satu Poutiaisen lapset ovat nyt 7- ja 4-vuotiaita.

– Kaikki lapsemme ovat siis kuulleet Pikku Kakkosen posti -laulun tv:stä. Nyt enää jännitetään, ehtivätkö lapsenlapsemmekin kuulla sen vielä televisiosta, sisarukset naureskelevat.

Pikku Kakkonen täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Heli ja Satu pitävät saavutusta hienona.

– Nykyisin kun ohjelmia tulee ja menee kiihtyvällä tahdilla, niin onhan se hienoa, että jokin ohjelma sen kuin porskuttaa näinkin pitkään.

Entä oliko sisarusten mieliohjelma aikoinaan juuri Pikku Kakkosen posti?

– Ei ollut. Kyllä se oli Pelle Hermanni, meillä molemmilla, sisarukset vakuuttavat.

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>