Pälkäneen Sähkön tiedot kaipaavat päivitystä

Vuodet 1919-1969 kattava Oy Pälkäneen Sähkön historiikki, jonka on kirjoittanut Toivo T. Rinne, kaipaa huomiotamme. Kirjanen, jota on ilmeisesti jaettu lähinnä yrityksen työntekijöille, on nykyisin erittäin vaikeaa saada käsiinsä. Niin ansiokas pala paikallishistoriaa kuin teos onkin, siinä on kuitenkin myös pahoja puutteita, jotka olisi hyvä saada selvitettyä.

Paikallishistorian näkökulmasta harmillisinta on kirjassa olevat puutteelliset nimitiedot kuvien yhteydessä. Vain erittäin harvojen kuvien yhteydessä on kerrottu, ketä missäkin kuvassa on. Kuvaukset ”Toimistolla” tai ”Oy Pälkäneen Sähkön johtokunta 1969” ilman kuvissa esiintyvien nimitietoja jättävät loven arvokkaaseen paikallistietoon. Pian näiden ihmisten tunnistaminen alkaa sen jälkeen kertyneiden vuosien takia käydä mahdottomaksi. Lisäksi monet tiedot esimerkiksi laitoksen käytännön toimintaan liittyen on myös esitetty puutteellisina tai turhan suurpiirteisinä, näihinkin olisi.

Tietojen päivityksen ohessa kirjasta olisi paikallishistorian säilymisen nimissä samalla saatava kirjastoon yksi tai useampi lainattava kappale, vaikka sitten vain kotiseutuaineiston osastolle. Tämän tai näiden väliin voisi vaikkapa teettää erillisen liitteen kuvateksteineen ja muine päivitettyine tietoineen, jos muokatun ”uusintapainoksen” tekeminen ei ole mahdollista.

Matti Laatikainen

Kuvassa ”Johtokunta vuonna 1969” on yhdeksän miestä – mutta keitä he mahtavat olla?

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>