Riistan runsaus ja metsästysilo: Pälkäneen metsästysseura kokosi 90 vuoden vaiheet kansien väliin

Yhdistys rajoitti riistometsästystä

Historiikissa tukeneet Jussi Mikkola Reserviläiset, Esa Syrjä PMS, Yrjö Tanila MTK, Tero Kankila PMS, Birgitta Salminen Urheilu ja Kalastus, Jari Kemppainen Seurakunta, Helena Nikkilä-Syrjä Tilipörssi Oy, Ilkka Mäkelä Suomen Metsästäjäliitto, Jari Salminen Riistanhoitoyhdistys ja Pauli Nyström Metsästäjäliitto Pohjois-Häme kirjan julkistuksessa hirvipeijaisissa.

Vajaat sata vuotta sitten syntyi valtavasti yhdistyksiä, kun vasta itsenäistynyt Suomi järjestäytyi yhteiskunnallisesti elämän eri aloilla. Metsästysyhdistyksiä tarvittiin rajoittamaan riistometsästystä; väki metsästi mitä ja milloin lystäsi ja riistakanta uhkasi hävitä, kun tieolot paranivat ja metsästäjät pääsivät liikkumaan entistä helpommin.

Vuonna 1921 perustettu Suomen Yleinen Metsästäjäliitto palkkasi Karl Fazerin lahjoituksen turvin osa-aikaisen metsästyksenhoidontarkastajan, joka lähti kiertämään maata ja innostamaan paikallisten metsästysyhdistysten perustamiseen. Pälkäneelle asiamies saapui vuonna 1925 ja Carl Sandbäckin johdolla asiasta innostuttiin saman tien.

”Vielä on koittava aika, jolloin pälkäneläinen metsästäjä saa nauttia riistan runsaudesta ja sen suomasta metsästysilosta”, Sandbäckin visioi.

Yhteiskunnallisesti aktiivinen kunnanlääkäri oli edellisvuonna ollut perustamassa Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistystä. Metsästysseuran jälkeen hän laittoi alulle edistyksellistä vesijohtolaitosta Onkkaalaan.

 

Metso ja orava rauhoitettiin heti

Seuran puheenjohtaja Tero Kankila (keskellä) ja historiatoimikunnan puheenjohtaja Reijo Syrjä olivat avainhenkilöitä, kun Jyri Kankila (vasemmalla) keräsi Pälkäneen metsästysseuran historiaa kansien väliin.

Metsästysoikeus perustuu maanomistukseen. Vuonna 1925 Pälkäneelle perustettu metsästysyhdistys helpotti ja ohjasi metsästystä. Se keräsi metsästysluvan suurelta joukolta maanomistajia ja ryhtyi säätelemään metsästystä alueellaan paikallisten olojen mukaan. Ensi töikseen yhdistys rauhoitti metson ja oravan. Järjestäytyminen helpotti myös metsästyksen valvontaa.

Metsästysseura teki vuokrasopimuksen 70 maanomistajan kanssa. Yhdistyksen alue kattoi kunnan eteläpuoliskon Ihariin saakka.

Kartanon isäntien, isojen talollisten ja kauppiaiden alulle laittama metsästysseura kärsi alkuun herraseuran maineesta. Vähitellen jäseniksi otettiin muitakin maanomistajia. Sotien jälkeen mukaan tuli kaikenlaista väkeä, kun koko yhteiskunta muuttui entistä tasa-arvoisemmaksi.

 

Uusi ampumarata ja oma maja

Seuran perustajajäseniin kuuluneet Kalle Krusberg (vasemmalla) ja Heikki Paavola koirineen metsälle lähdössä. Paavolan varusteisiin kuuluu myös metsästystorvi. Kuva kirjasta Riistan runsaus ja metsästysilo.

Metsästysseuran toiminta keskittyi paitsi metsiin, myös ampumaradalle. Yhdistys oli kovan paikan edessä, kun Lahdentie linjattiin harjun kupeeseen. Tien alle jäi myös Tervapirtin ampumarata, joka oli siirtynyt sotien jälkeen lakkautetulta suojeluskunnalta Nuijantalo Oy:n omistukseen.

Metsästysseura hankki Kankaanmaalta kolmen hehtaarin alueen ja aloitti jättitalkoot ampumaradan ja majan rakentamisessa. Urakka huipentui vuonna 1975, kun 50 vuotta täyttänyt yhdistys pääsi asettumaan oman katon alle.

Rohkea päätös uuden radan rakentamisesta kannatti ja toiminta jatkui vilkkaana talkoiden jälkeenkin. Hyvät radat ja puitteet toivat radalle muitakin käyttäjiä. Siellä käyvät ampumassa muutkin metsästysseurat, reserviläiset ja jopa poliisit.

Uudelle alueelle ei mahtunut Tervapirtin ampumaradan tapaan 300 metrin kiväärirataa, mutta muuten ampumapaikat ovat entistä paremmat. Kankaanmaalla pääsee ampumaan liikkuvaa hirveä 100 ja 75 metrin matkalta. Luodikkoradan lisäksi löytyvät skeet- ja trap-haulikkoradat sekä 25 metrin pistoolirata.

Muun muassa Heikki S Heikkilän tuen turvin ampumaradalle hankittiin jo varhain ajanmukaista tekniikkaa. Metsästäjät pääsevät muun muassa harjoittelemaan kohti rynnistävän karhun ampumista.

 

Ampumarata kuntoon ja kassa tyhjäksi

Hirviseuruetta 1930-luvun lopulla. Edessä vasemmalta Heikki Heikkilä (”Sähkö-Heikki”), K. K. Salminen, Pekka Heikkilä, Heikki Syrjä ja koira Pikku. Takana Toivo Mustala ja Niilo Lemola. Kuva kirjasta Riistan runsaus ja metsästysilo.

Ampumaradan majalla on päättymässä jo toinen talkookierros. Pienempien remonttien jälkeen on pistetty uusiksi keittiö ja kattoa sekä kohennettu eristystä.

Suurin urakka oli kuitenkin pohjavesialueella sijaitsevan ampumaradan kunnostuksessa. Siihen jouduttiin, kun ympäristövaatimukset tiukkenivat ja Tavase Oy alkoi suunnitella tekopohjavesilaitosta ampumaradan tuntumaan.

Hajonneet luodit kaivettiin ampumaradan penkoista ja maamassojen vaihdon yhteydessä asennettiin ajanmukaiset suojaukset ja seurantamenetelmät. Seura piti kallista operaatiota kohtuuttomana, sillä haitallisten aineiden ei ole osoitettu kulkeutuneen pohjaveteen.

Ampumaradan remonttien ohessa on valmisteltu myös kirjallista suurhanketta. Toissa vuonna 90 vuotta täyttänyt seura halusi saada historiansa kansien väliin, kun vanhat mestarit olivat vielä haasteltavissa. Vuonna 2025 vietettävien satavuotisjuhlien aikaan saattaisi jo olla myöhäistä.

Vuosikausien ajan suunnitellulle historialle löytyi kirjoittaja yllättävästä suunnasta, kun puheenjohtaja Tero Kankila kyseli veljeltään yhden tekijäehdokkaan yhteystietoja. Tehtävään lupautuikin veli Jyri Kankila. Hän tuntee paikkakunnan perusteellisesti, vaikkei itse harrastakaan metsästystä.

Tero Kankila vihki yhdessä historiatoimikunnan puheenjohtaja Reijo Syrjän kanssa kirjoittajan tehtäviinsä. Alkajaisiksi kaksikko kahlasi muutaman päivän ajan läpi asiakirjoja. Arkistot olivat yllättävän täydelliset. Ainoat aukot ovat viimeisten vuosikymmenten tietokoneajalta.

– Muutamien vuosien osalta pöytäkirjoja on hukkunut bittitaivaaseen, kun niitä ei ole tulostettu paperille, Tero Kankila harmittelee.

Historia ei ole kuitenkaan pöytäkirjojen ja päätösten tiivistelmä, vaan se kertoo ammunta-, metsästys- ja kenneltoiminnan lisäksi myös paikkakunnan ja yhteiskunnan kehittymisestä.

 

Hirvikanta elpyi liikaakin

Kaadon äärellä Pälkäneen metsästysseuran perustajajäsen Kalle Krusberg. Hänen pojistaan, sukunimensä Karuvuoreksi suomentaneista Kallesta, Arvosta ja Veikosta tuli myös metsästäjiä ja seuran jäseniä. Kuva kirjasta Riistan runsaus ja metsästysilo.

Riistakannassa ja metsästettävissä lajeissa on vuosikymmenten aikana tapahtunut muutoksia. Vuosisadan alussa monista pedoista maksettiin vielä tapporahaa ja turkisten vuoksi jahdattiin muun muassa oravia. Vielä 1950-luvulla saattoi hankkia moporahat piisaminnahoilla.

Seuran syntyaikoihin hirvi oli metsästetty niin vähiin, että se oli kokonaan rauhoitettu. Pälkäneen metsästysyhdistyksen ensimmäinen hirvijahti järjestettiin vuonna 1935. Seuraavilla vuosikymmenillä kanta vahvistui turhankin nopeasti ja samalla yleistyivät hirvikolarit.

Täkäläiseen hirvikantaan saatiin vahvistuksia myös itärajan takaa.

– Meillekin alkoi ilmaantua harmaita ja hieman pienempiä hirviä, Reijo Syrjä muistelee.

Kannan rajoittamiseksi kaatolupia lisättiin. Pälkäneen metsästysyhdistyksen huippuvuosi oli 1980. Silloin hirviporukka sai luvat 40 hirven ja 30 vasan kaatamiseen.

Metsiin on ilmaantunut myös uusia tulokkaita: 1960-luvulla valkohäntäpeura ja minkki, 2000-luvulla metsäkauris. 1980-luvulla metsästäjät törmäsivät uuteen riesaan, hirvikärpäseen.

Metsästäjät paitsi jahtaavat, myös ruokkivat ja laskevat riistaeläimiä. Perinnemenetelmällä ja paikallistuntemuksella on päästy hyviin laskentatuloksiin. Jokaisen näkemänsä hirven ylös merkinneet metsästäjät päätyivät yhtä vaille samaan määrään kuin lentolaskennassa.

Täkäläisiin metsiin on myös yritetty kotiuttaa uusia lajeja, kuten fasaaneja. Toisaalta metsästäjät ovat pitäneet kurissa varis- ja lokkikantoja sekä hävittäneet täkäläisille rannoille levinneitä minkkejä.

 

Hirviporukka on seura seuran sisällä

Seuran puheenjohtaja Tero Kankila (keskellä) ja historiatoimikunnan puheenjohtaja Reijo Syrjä olivat avainhenkilöitä, kun Jyri Kankila (vasemmalla) keräsi Pälkäneen metsästysseuran historiaa kansien väliin.

”Metsästyksessä minua viehättää luonnon läheisyys ja sanoisinko pelin henki. En jaksa ymmärtää lenkkeilyä pelkästä liikunnan ilosta, mutta olen innostuneena kuin pikkupoika mukana siinä leikissä, jonka osanottajia ovat metsästäjät ja metsäkoirat toisella puolen ja tuntematon tekijä, riista, jänis tai kettu, toisella”, Pälkäneen metsästysseuran hallitukseen kuulunut lastenkirurgi Matti Sulamaa kuvasi metsästysharrastusta Veitsellä ja sydämellä -muistelmateoksessaan.

Suurimmat intohimot kohdistuvat hirvijahtiin. Hirviporukka on seura seuran sisällä. Sillä on omat sääntönsä, ja se päättää itse, keitä hyväksyy jäseneksi. Tämä on poikinut keskustelua ja jopa käräjätapauksen. Hirviporukasta erottamisen hyväksynyt hovioikeus toteaa päätöksessään, että ”hirvenmetsästyksen turvallinen järjestäminen edellyttää ehdotonta kurinalaisuutta”.

Metsässä ei voida juoksennella kiväärin kanssa miten sattuu, vaan pienemmällä ja treenatulla porukalla jahti sujuu johdetusti ja turvallisesti. Aikoinaan vahinkolaukauksiin kuoli metsästäjiä ja lehmiä. Pälkäneelläkin on tiettävästi ammuttu hevonen hirvenä.

 

Uusista jäsenistä neljännes naisia

Pälkäneen metsästysseura on pysynyt elinvoimaisena ja aktiivisena seurana jo 90 vuotta.

Pälkäneen metsästysseuran pohjoisraja kulkee Iharinjoella, josta alkavat Pohjois-Pälkäneen metsästäjien maat. Eläimet eivät kuitenkaan rajoista piittaa.

– Nehän saattavat livahtaa jopa Laitikkalan eräveikkojen puolelle, Tero Kankila sanoo.

Ruokolaan vedettiin vuonna 1955 uusi raja, kun Laitikkalaan syntyi oma metsästysyhdistys. Sen perustamisessa oli kyse enemmän muista kuin metsästykseen liittyvistä erimielisyyksistä.

Pälkäneen metsästysseura nykyaikaisti samassa yhteydessä vanhan metsästyshoitoyhdistys-nimensä metsästysseuraksi. Väliaikaisen notkahduksen jälkeen jäsenmääräkin kääntyi 1960-luvulla kasvuun, ja seurojen välinen yhteistyö on sujuvaa.

Pälkäneen metsästysseurassa on tällä hetkellä 167 jäsentä. Naiset tulivat mukaan 40 vuotta sitten, ja nykyisin noin neljäsosa uusista jäsenistä on naisia. Historian kuvituskin todistaa perinteisten roolien kaatumisesta: kirjan sivuilla miehet valmistelevat peijaisten juhlapöytää ja naiset kulkevat koirien kanssa metsällä.

Metsästysseura on vanheneva yhdistys, mutta mukaan on saatu myös nuoria. Tällä hetkellä nuorin jäsen on 14-vuotias ja nestori 80-vuotias.

Riistan runsaus ja metsästysilo -kirjaa myy Urheilu ja kalastus. Metsästysseuran historiasta otettiin 300 kappaleen painos.

 

 

Onkkaalan hirvimiehet korottivat Osmo Hiissan kunniajäseneksi. Hiissaa onnittelee tämän kauden hirvipomo Ari Syrjynen vieressään seuraava hirvipomo Jukka Hepokari.

Onnistuneen jahtikauden juhlava päätös

250 maanomistajaa ja hirviporukan jäsentä juhlistivat onnistunutta jahtikautta ja 90-vuotiasta metsästysseuraa.

Maanomistajat ja Onkkaalan hirvimiehet juhlistivat 90-vuotiasta metsästysseuraa perinteisten hirvipeijaisten merkeissä uudistuneessa Aitoon Honkalassa.

Hirviporukka halusi panostaa juhlien järjestämiseen ja osoittaa kunnioitustaan vanhalle seuralle. Omalla talkoovoimalla toteutettuun juhlaan osallistui 250 vierasta.

– Kekkerit olivat hirviporukalta iso ponnistus, mutta kuten kaikessa, yhteen hiileen puhaltaminen kannatti, Onkkaalan hirvimiesten tämän kauden hirvipomo Ari Syrjynen kiittelee.

Pälkäneen Metsästysseuran puheenjohtaja Tero Kankila halusi kiittää eritoten maanomistajia, sillä ilman heitä ei olisi juhlaakaan.

Ruoka oli juhlassa tärkeässä roolissa satavuotiaan Suomen teeman mukaisesti. Perinteinen peijaissoppa oli saanut väistyä ja juhlavuoden kunniaksi tarjolla oli metsän antimia, muun muassa Burgundin pataa, sieniä eri muodoissa, riistapateeta, hirvipyöryköitä ja hirven savupaistia.

Ruuat loihti ja keittiöstä vastasi Jaakko Korhonen, Leena Heikkilä, Eerika Laurila, Noora Berg, Anu, Essi ja Siru Syrjynen. Kahvin kanssa nautittiin Essi Syrjysen taiteilemia mustikkaleivoksia hirvikoristein.

Pälkäneen metsästysseuran viireillä palkittiin pitkäaikaiset ja aktiiviset seuran jäsenet Reijo Saarinen, Reijo Stenman ja Antti Rauas.

Suomen metsästäjäliiton varapuheenjohtaja Ilkka Mäkelä kehui puheessaan Pälkäneen Metsästysseuraa aktiiviseksi ja hyvinvoivaksi seuraksi. Tulevaisuuden tavoitteena olisikin pitää seura yhtä elinvoimaisena seuraavat yhdeksänkymmentä vuotta. Tätä varten täytyisi kuitenkin saada enemmän nuoria mukaan metsästysharrastuksen pariin.

Jalalla koreasti Hannu Laanisen säestyksellä.

Nuoria peräänkuulutti myös Tero Kankila, joka on huolissaan siitä, että metsästyskulttuuri ja riistanhoito ovat jääneet vanhenevien ikäpolvien harteille.

– Rohkeasti vain hakemusta täyttämään ja kurssille kesäkuussa. Toivotamme kaikki nuoret tervetulleeksi seuraamme mukavan harrastuksen pariin, Kankila kannusti.

Juhlassa julkaistiin myös Pälkäneen Metsästysseuran ja Jyri Kankilan tekemä historiikki Riistan runsaus ja metsästysilo, jonka teossa ovat lukuisat paikalliset toimijat olleet tukena. Juhlassa muistettiin seuran viireillä aktiivisia pitkäaikaisjäseniä Reijo Saarista, Reino Stenmania ja Antti Rauasta, Timo Eerolaa ja Jussi Koivulaa. Onkkaalan hirvimiehet korottivat Osmo Hiissan kunniajäseneksi.

Loppuilta kului leppoisasti seurustellen ja jalalla laitettiin koreasti Rantala Groupin säestämänä myöhään yöhön saakka.

Mustikkaleivos ja suklainen käsintehty hirvikoriste Essi Syrjysen käsialaa

Hirvipeijaisissa oli ruoka tärkeässä roolissa.

 

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>