Aamukahvit: Kuukauden yritys Ohjelmapalvelu Huwitus esitteli toimintaansa

Yrittäjät keskustelivat matkailusta

Elinkeinoasiamies Jaana Koivisto-Virtanen ojensi tulppaanikimpun kuukauden yrittäjäksi valitulle Heikki Rönnille. Kuva: Seppo Kääriäinen

Yrittäjien aamukahveja vietettiin perjantaiaamuna Rönnvikin viinitilalla. Aamu alkoi perinteiseen tapaan kuukauden yrittäjän kukittamisella. Tällä kertaa vuorossa oli Heikki Rönni ja Ohjelmapalvelu Huwitus Ay.

Ohjelmapalvelu Huwitus Ay on alun perin perustettu vuonna 1996. Alun perin toimialana oli musiikin esittäminen.

Vuonna 2005 yritys laajensi toimintaansa majoituspalvelujen puolelle, kun Villa Hepolahti aloitti toimintansa Laitikkalassa. Talo on Rönnin lapsuudenkoti ja sen ovat rakentaneet hänen isovanhempansa Maire ja Toivo Koskelo. Talo valmistui alun perin vuonna 1955, ja Rönni remontoi sen yritystoimintaansa varten vuosina 2004–2005.

– Säilytimme talossa 50-luvun hengen, Rönni kertoi.

Hepolahdessa pidetään yritysten kokous- ja koulutuspäiviä ja perhejuhlia, lisäksi sitä vuokrataan lomakäyttöön yksityishenkilöille.

– Ruoka on meillä tärkeä osa kokonaisuutta, ja teemme kaikki käsityönä paikallisista raaka-aineista. Ruoan tarina tulee hyvin esille Makukylässä.

Vaikka ruoka ei Rönnin mukaan tuo juurikaan katetta, se todennäköisesti vaikuttaa paljon asiakkaiden palaamiseen hyväksi koettuun paikkaan.

Majoituspalvelujen oheen Heikki Rönni kehitti myös ohjelmapalveluja. Tarjolla on monenlaista aktiviteettia kanoottiretkistä kalastukseen.

– Yrityksillä on usein tiivis oma ohjelma, mutta jotain virkistystäkin toivotaan. Hyvin suosittuja ovat retket Rönnvikiin sekä Hepolahti Grand Prix, jossa joukkueet rakentavat luovuuttaan käyttäen omat mäkiautonsa ennen varsinaista kisaa, Rönni kertoi.

Ohjelmapalvelu Huwitus työllistää täysipäiväisesti yrittäjän itsensä. Lisäksi yrityksellä on useita osa-aikaisia tuntityöntekijöitä. Tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat Makukylän ruoantuottajat.

– Oma perhekin on aktiivisesti mukana. Lukiota käyvä tyttäreni Elina on jo leiponutkin asiakkaille, Rönni kehuu.

Visit Pälkäne esittäytyy Supermessuilla

Elinkeinoasiamies Jaana Koivisto-Virtanen kertoi Visit Pälkäne -sivustosta, jonka sisältöä kootaan parhaillaan. Matkailuyritykset syöttävät järjestelmään omat tietonsa pääsiäissunnuntaihin mennessä.

Sivut julkaistaan 21.4. Kotimaan Matkailumessuilla Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa.

– Visit Pälkäne ja Tavastia Lakeland ovat messuilla vierekkäisillä osastoilla. Osastomme ovat myös aika lähellä Visit Tampereen osastoa, Koivisto-Virtanen kertoi.

Uusi panostus Laipanmaahan

Pälkäneen kunta on aloittanut yhteistyössä Kangasalan kunnan kanssa Laipanmaan reittien kehittämishankkeen. Yrittäjät saivat esittää näkemyksiään aiheestaan heti alkumetreillä, sillä hankkeen työntekijä Elina Heinonen oli aloittanut tehtävässään vasta maanantaina.

– Tavoitteena on kehittää Laipanmaasta houkutteleva ja helposti tavoitettava luontomatkailukohde, Heinonen kertoi.

Tarkoituksena on ainakin kartan päivittäminen, reittimerkintöjen parantaminen sekä reittien kunnon ja mahdollisten uusien reittien kartoittaminen.

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>