Kirjallisuustapahtuma: Kangasalan kirjaston Rivien välistä -tapahtumasarja jatkaa Kirjakahvilan perinnettä

Esikoinen on arvoitus kirjoittajallekin

Esikoiskirjailijat Heidi Mäkinen (vasemmalla) ja Riina Paasonen suuntaavavat jo katsettaan uuteen romaaniin.

 

Kun Kesäpäivän kulttuuriyhdistyksen tuottama Kirjakahvila lopetettiin viime syksynä 26 vuotta kestäneen menestyksen jälkeen, kangasalalaiseen kulttuurinnälkään jäi tyydyttämätön kohta.

Sitä täyttämään on perustettu Kangasalan kirjaston ja Valkeakoski-opiston yhdessä järjestämä Rivien välistä -kirjallisuustapahtuma, jonka pilotti-iltaa vietettiin viime viikolla Kirjakahvilasta tutussa pääkirjaston kahvila-lehtisalissa.

Kirjailijahaastatteluihin perustuva tapahtumasarja jatkuu syksyllä pääkirjaston kahvila-lehtisalissa.

Rivien välistä -tapahtuman ensimmäiset vieraat olivat nykyiset tamperelaiset Riina Paasonen ja Heidi Mäkinen. Molemmat ovat julkaisseet esikoisteoksensa äskettäin: Heidi Mäkisen Ei saa mennä ulos saunaiholla ilmestyi 2016 ja Riina Paasosen Kaikki minkä menetimme tänä vuonna. Heitä haastatteli Anne Immonen.

Kumpikaan ei ole syntyperäinen tamperelainen, vaan Paasonen on kotoisin Riihimäeltä ja Mäkinen Kiuruvedeltä.  Kummankin esikoisromaanin synnyssä nykyinen kotikaupunki on silti ollut merkittävässä roolissa. Molemmat ovat muun muassa opiskelleet kirjoittamista tamperelaisessa Viita-akatemiassa.

 

Esikoista synnytetään kauan

Esikoisromaanin ilmestyminen on kirjailijalle käänteentekevä hetki. Vuosia aikaa vaatinut, moneen kertaan kirjoitettu, paranneltu, arvioitu ja kustantajan kanssa läpikäyty teos on yhtäkkiä vapautettu lukijoiden ja kriitikoiden käsiteltäväksi. Jotkut kirjailijat kertovat jättävänsä kommentit kokonaan lukematta ja omaan arvoonsa, mutta Paasonen ja Mäkinen olivat kiinnostuneita esikoistensa vastaanotosta.

– Alkuaikoina googletin viisi tai kuusikin kertaa viikossa kirjaani ja tutkin, mitä siitä oli sanottu, Heidi Mäkinen kertoo.

Oli mielenkiintoista nähdä, keihin kirjailijoihin tai mihin teoksiin verrataan ja mitkä lehdet ylipäätään ottivat teoksen arvosteltavaksi. Korkein kynnys on Helsingin Sanomat – Mäkinen oli tyytyväinen, että hänen romaaninsa valittiin valtakunnan ykköslehdessä arvosteltavaksi, olkoonkin että kovin kritiikki taisi tulla juuri sieltä.

Riina Paasonen työsti romaaniaan yhteensä neljä vuotta päätyönsä ohessa. Hän kertoo, että kirjoittamiseen oli vaikea löytää tarpeeksi aikaa, varsinkin, kun hän kaipasi pitkiä intensiivisiä työskentelyjaksoja omassa rauhassaan. Kun teksti oli valmis, alkoi vielä pitkä muokkaaminen ja hiominen – vuoropuhelu kustantajan kanssa – ennen kuin romaanin lopullinen versio valmistui.

Esikoisteoksen kirjoittaminen oli vaativaa, stressaavaa, kiihkeää puserrusta, mutta siitä jäi elämään suunnaton intohimo kirjoittamiseen. Sekä Riina Paasonen että Heidi Mäkinen haaveilevat kaikkein eniten uudesta romaanista.

– En ole kokonainen, oma itseni, jos en kirjoita. Tuntisin olevani paljon onnellisempi, jos olisi jokin projekti kesken, Paasonen tiivisti.

Kissan viisto nauru

Molempia esikoisia yhdistää tietynlainen tragikoomisuus; Paasosen romaani on tummasävyisempi, Mäkisen naurua hersyvämpi, mutta kummassakin tulee vastaan elämän vajavaisuus ja sen kohtaamisen välttämättömyys. Molemmat tarinat ovat pintatasoltaan huumoria mutta syvemmältä tragiikkaa – Paasosen tapauksessa suorastaan mustana vellovaa ahdistusta

Yhdistävä tekijä on myös eläimen hallitseva läsnäolo.

Riina Paasosen romaanissa suuri vaikuttaja on puolisonsa menettänyt supikoira. Supikoira on kaunokirjallisuudessa melko harvinainen hahmo, joten romaanin arvioinnissa on pohdiskeltu paljon sitä, mikä erityissuhde kirjailijalla on kyseiseen eläimeen.

– Ei sellaista ollut. Ajattelin itse käyttää jänistä, mutta sitten ystäväni ehdotti, että valitsisin supikoiran. Kirjoittamisprosessin aikana vasta olen perehtynyt supikoiriin ja niiden elintapoihin, Paasonen paljasti.

Kaikki minkä menetimme -romaanissa supikoirasta tulee pitkäksi aikaa keski-ikäisen, perhetragedioiden keskellä elävän Johanneksen lähiomainen, kun Johannes on ensin ajanut autollaan kuoliaaksi supikoiran puolison.

Heidi Mäkisen Ei saa mennä ulos saunaiholla -romaanin yksi päähenkilöistä on kissa, itsetietoinen Kyllikki, joka tarkastelee ihmisten maailmaa viikset vinossa hymyssä ja naurattaa lukijoita kynnenterävillä kommenteillaan.

– Minulla itselläni on kissa, Kerttu, joka tuli seurakseni, että en olisi niin yksin. Kerttu ei kuitenkaan ole pelkästään seurakissa, vaan se elää poissa ollessani itsenäistä elämää, josta minulle paljastuivat vain revityt huonekalut. Siksi aloin kuvitella, mitä kaikkea Kerttu voisi puuhata ja mietiskellä yksin ollessaan – tietämättäni. Sitä kautta syntyi romaanin Kyllikki, Heidi Mäkinen kertoi.

 

 

 

 

 

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>