Kostian koulu: Oppilaiden töitä lähtee näyttelyihin maailmalle

Suomalaista luontoa lasten silmin

Elias Ilveskosken revontulityö ja Aliina Tialan karhutyö ovat esimerkkejä 4B-luokan luontoaiheisista töistä.

Topi Mattilan työssä on kuviopaperista leikattu metsän kuningas, taustalla metsää ja laskeva aurinko.

Suomalainen luonto on ollut aihepiirinä, kun Kostian koulun neljäsluokkalaiset ovat tehneet kuvaamataidon töitä kuluneen lukuvuoden aikana. Oppilaat ovat tehneet erilaisilla tekniikoilla muun muassa upeita karhuja, joutsenia, kaloja, syksyn lehtiä ja kieloja sekä talvimaisemia.

Töistä osa lähtee elokuussa Kroatiaan World Art Games -järjestön lasten töiden näyttelyyn ja sieltä eteenpäin ainakin Itävaltaan, Montenegroon ja Meksikoon.

Innoittajana taideprojektille on toiminut Aune Mattila. Hän on ollut World Art Games -järjestön jäsen vuodesta 2013 ja osallistunut jo kolmeen suureen kansainväliseen tapahtumaan.

– Olen iloinen, että tänä vuonna saan mukaani pälkäneläisten lasten töitä, Mattila kertoo.

 

Yhteistyötä Kostian koulun kanssa

Opettaja Sari Halonen neuvoo Topi Mattilaan työn viimeistelyssä. Oikealla Severi Penttinen.

Mattila otti syksyllä yhteyttä Kostian kouluun ja sai neljäsluokkalaisten opettajat, Sari Halosen ja Anu Potkosen innostumaan projektista.

– Meillä tämä projekti on niveltynyt luontevasti normaaliin kuvaamataidon opetukseen, Potkonen kertoo.

Hänen mukaansa lapset lähtivät mielellään mukaan.

– Heille on ollut mieluista, kun Aune on kuvannut heidän työskentelyään ja töitään. Lapset ovat selvästi pitäneet hänen läsnäolostaan.

Aune Mattila on vieraillut luokissa useita kertoja vuoden aikana. Hän on kerännyt töitä kansioihin, jotka hän ottaa mukaansa Kroatiaan. Hän on myös julkaissut kuvia töistä World Art Gamesin facebook -sivuilla.

Tämän vuoden lasten projektiin osallistuu useita maita. Suomen lisäksi mukana ovat Itävalta, Azerbaidzhan, Kroatia, Ghana, Meksiko, Montenegro, Marokko, Alankomaat, Uusi-Seelanti, Nigeria, Turkki ja Iso Britannia. Suomea näyttelyssä edustavat Kostian koulun neljäsluokkalaisten työt.

– World Art Games antoi lasten töiden aiheiksi luonnon, rauhan sekä kroatialaisen lastenkirjailijan sadut. Satuja ei löytynyt suomennettuina ja Kostialla valittiin sitten aiheeksi luonto, Mattila kertoo.

 

Työn touhua luokassa

Roni Siitosen kalatyössä taustaa on elävöitetty kuplamuovitekniikalla.

Sekatekniikka on ollut käytössä, kun 4A-luokka on valmistanut eläinaiheisia töitä. Taustaa on elävöitetty muun muassa painelemalla juuri maalattua pintaa kuplamuovilla. Taustan päälle on maalattu tai leikattu sanomalehdistä tai kuviopapereista eläinhahmoja tai kasvillisuutta.

Osassa maalausta on käytetty hyväksi sabluunoita. Lopuksi työhön on lisätty koristeita leikkaamalla lehdistä, kakkupaperista tai tapettikansioista.

– Alku tuntui hankalalta, mutta toteuttaminen oli helpompaa, Topi Mattila kertoo.

Hänen työnsä tumman vihreä tausta kuvaa metsää ja hehkuva oranssi laskevan auringon väriä. Taustan päällä on kuva karhusta.

– Karhu on metsän kuningas, isänsä kanssa paljon metsällä liikkuva Mattila kertoo.

Myös Heta Östring piti alkua haasteellisena, mutta kokonaisuudessaan työn tekemistä mukavana.

Tytti Ojanperä oli ensin huolissaan siitä, onko hänen työnsä tausta liian tumma, mutta sitten hän sai innostuksen ja taustan päälle syntyi karhu pitsisen kehyksen keskellä.

Roni Siitoselle vesi oli itsestään selvä elementti.

– Ajattelin järveä, jossa on kaislikkoa, kalastuksesta pitävä nuorimies kertoo.

Hän elävöitti sinistä kuplamuovilla ja teki työhön vihreitä lehtiä sabluunan avulla. Kalat syntyivät leikkaamalla ja lisäämällä väriä eviin.

Martta Hölsän työhön valmistuu kukkivia puita. Kukat hän on leikannut erivärisistä tapeteista pienellä kuvioleikkurilla. Puiden rungot hän on maalannut taustan päälle paksulla, ruskealla maalilla.

Opettaja Sari Halonen esittelee ylpeänä lasten valmiita ja viimeisteltäviä töitä.

– Vaikka välineet ovat samoja, jokainen on käsitellyt aihetta omalla tavallaan.

 

Monipuolisuutta tekniikoissa

Elias Ilveskosken revontulityö ja Aliina Tialan karhutyö ovat esimerkkejä 4B-luokan luontoaiheisista töistä.

Anu Potkosen opettama 4A-luokka on valmistanut töitä näyttelyä silmällä pitäen pitkin vuotta. Vain osa päätyy lopulta näyttelyyn, eivätkä oppilaat vielä tiedä valinnoista.

– Tässä projektissa on tärkeää, että pienelläkin panoksella voimme olla mukana suuressa kokonaisuudessa, hän sanoo.

Vuoden aikana luokka on valmistanut useita luontoaiheisia töitä. Leikkuutekniikalla on tehty omenoita, ruskean värin sekoittamista on harjoiteltu laituritöissä, revontulia on maalattu harjoitellen elävän viivan tekoa, akryyliväreillä on maalattu talvimaisemaa, lyijykynällä on piirretty lehmiä ja paperimassasta on muovailtu Taalainmaan hevosia.

Uusimpina luokassa on valmistettu kielotöitä ja kansalliseläimiä esittäviä maalauksia kevätjuhlaa varten.

Elias Ilveskoski teki syksyllä maalauksen laiturista. Työn tekoon kului aikaa kahdella oppitunnilla.

– Laituri oli haasteellisin, vapaa-ajallaan liikuntaa harrastava Ilveskoski kertoo.

Hänen työnsä ei esitä mitään tiettyä laituria, vaan kuva tuli mielikuvituksesta.

Aliina Tiala teki karhua esittävän työn, kun aiheena on ollut kansalliseläin. Työ valmistui nopeasti. Tiala harrastaa vapaa-ajallaan ratsastusta, taidetta hän kertoo tekevänsä vain koulussa.

Kuvaamataidon lisäksi luokka osallistuu World Art Games -tapahtumaan myös musiikilla. Oppilaat ovat äänittäneet Jaakko kulta -laulun suomen kielellä. Tapahtumassa useilla eri kielillä nauhoitettu laulu esitetään osana lastenprojektia.

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>