Palvelua ja palvelun puutetta

Mummon murinat

On opittu, että täällä kylissä palvelut vähenevät kaiken aikaa. Kohta on Luopioisten terveysasemakin kesälomalla. Taas täytyy vanhan, ajokortittoman ja autottoman olla tarkka, ettei juuri nyt kompastele tai muuten telo itseään.  Taksilla voi toki mennä kauemmaksikin lääkäriin, mutta omavastuu on aika iso. Linja-autoilla pääsee osan ajasta hyvin. Vaan kun vanhan pitää varmuuden vuoksi mennä autoa odottelemaan vähintään varttituntia ennen, niin joka kerta harmittaa se vartomispaikka.

Ennen siinä oli asiallinen katos penkkeineen. Nyt on vain katos, mutta ei penkkiä. Ei ole mahdollisuutta istahtaa huoahtamaan, eikä voi laskea laukkua käsistään. Ainakaan kaiken aikaa vuodesta, jos maa on rapaista ja loskaista. Tämä penkinpoisto taisi aiheutua aikanaan siitä, että muutama syrjäytynyt istuskeli paikalla ja nautti alkoholijuomia. Vaan he ovat kai jo poistuneet keskuudestamme, joten vihdoinkin voitaisiin saada se penkki. Mummo ei ole ainut, joka sitä toivoisi. Noin pieni hankinta voisi mennä teknisen toimiston juokseviin kuluihin.

Posti- ja pankkipalvelut ovat vähentyneet viime vuosikymmenten kuluessa murto-osaan entisistä. Lehdessämme kerrottiin, että osuuspankin toiminta loppuu Pohjassa ja Sahalahdella. Hankalaa vanhuksille, jotka eivät käytä nettiä ja pankkikorttia. Toivottavasti Luopioisten Osuuspankki jatkaa entiseen tapaan.

Palvelujen karsinta ei ole vain kuihtuvan maaseudun ilmiö. Jopa Vantaan hallintokeskuksessa, Tikkurilassa, on Posti poistanut paljon laatikoita, joihin voisi kirjeet ja kortit pudotella, kun merkit saa muualta. Siellä ei asiaan ole vaikuttanut ainakaan väestön väheneminen, kerrostaloja nousee taajamaan koko ajan lisää.

Yksityisten ihmisten palveluhalukkuus on isoissakin taajamissa usein kiitettävää. Mummo unohti kerran Tikkurilan asemalta ostamansa junalipun siihen tiskille ja köpötteli lähtölaiturille. Huomattuaan mokansa ei uskaltanut enää lähteä kyselemään lippunsa perään ja kaiveli jo konduktööriä varten seteleitä esiin. Vaan äkkiä juoksikin paikalle äskeisen lipun myyjä unohdetun piletin kanssa. Uskomatonta ystävällisyyttä.

Rehellinen avuliaisuus on yleisempää kuin uskommekaan. Eräs tuttava oli ainakin viisi kertaa hukannut kännykkänsä jossakin reissullaan mm. Helsingissä ja joka kerta oli saanut sen takaisin. Aivan tavallista on, että jos täällä kaupan kassalla joku pudottaa setelin lattialle, niin perässätulija sen hänelle ojentaa. Ilolla katselee myös, miten ystävällistä henkilökunta on. Nuoretkin juttelevat meille kuten vertaisilleen, eivät siis pidä meitä vaatimattomia vanhuksia toisen luokan höperöitä.

Näillä main on totuttu kesäasukkaisiin. Pääjohtaja, professori, piispa tai muu kunnioitettu henkilö voi piipahtaa kaupassa kulahtaneissa verkkareissa tai farkuissa kesken klapipuuhien, rantarakentamisen tai suursiivouksen. Henkilökunta kohtelee kaikkia samalla tavalla: minkkiturkki- ja liituraitakansa ei ole heille eri kastia kuin arkivaatteissa olevat tavikset.

Lopuksi täytyy ihmetellen todeta, että joillakin aloilla palvelujen saatavuus monipuolistuu hitaassa Hämeessäkin. Toisessa paikallislehdessä kerrottiin, että meidänkin saatavilla olisi kasvojen täytehoitoja, kaksoisleuan hävittämisiä, pigmentointeja ynnä muuta. Pitäisiköhän tässä ihan nuorennuspuuhiin ryhtyä?  Vaan taitaisi olla liian rankkaa mummon kukkarolle. Ehkä on ränstyminenkin edennyt jo liian pitkälle.

Mymmeli

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>