Ylpeyttä ja lankeemuksia

Mummon murinat

Kun oltiin nuoria, niin meihin iskettiin elämisentaitoa monilla sananparsilla. Esimerkiksi ”Ahkeruus kovankin onnen voittaa.” tai ”Nuorna vitsa väännettävä.” Sitten oli sellainenkin tärkeä ohje kuin” Ylpeys käy lankeemuksen edellä.” Kyllä kai se silloin uskottiin, ainakin aika yleisesti.

Kun elettiin melko pysyvissä yhteisöissä, joissa kaikki tunsivat toisensa, niin ei siellä ollut edes tarpeen ylpistellä. Jos joku omisti tilan, jossa oli kaksikerroksinen asuinrakennus, kivinavetta, isot viljelmät ja metsät, niin ei hänen tarvinnut leuhkia, häntähän jo muutenkin sanottiin Öky-Matiksi. Miten mahtoi olla sitten, kun hän meni sukuloimaan kaupunkiin? Ehkä hänen siellä piti korostaa vaurauttaan, kun se ei muuten käynyt ilmi.

Siihen aikaan ei vielä ollut lottovoittoja, että kukaan sitä kautta olisi äkkirikastunut ja ylpistynyt. Mutta saattoi joku saada odottamatta perinnön tai naida äveriään perijättären. Jollekin meni homma päähän niin, ettei enää vanhoja kavereita tuntenut. Vaan sitten ehkä kävikin niin, että perintö tuli tuhlatuksi. Myös saattoi se varakas vaimo ottaa eron. (Oli lisäksi avioehto) Niinpä kävi lankeemus ylpeyden jälkeen.

Onhan niitä ollut Suomessa ja Sydän-Hämeessäkin aikoja, jolloin rikkaistakin tuli köyhiä. Joku saattoi jäädä puille paljaille 1990-luvun talouslamassa. Joskus oli niin, että oli tullut vähän pröystäilleeksi omaisuuksillaan, kun pörssissä oli myötätuulta. Niin että olisi kannattanut olla hyvin hissukseen silloin hyvinä päivinä ja jättää ostamatta se loistelias amerikanrauta naapureitten kadehdittavaksi. On nähty sellaistakin, että joku etenee poliittisella uralla vallan loistavasti. Homma nousee hattuun, eikä tyyppi paljon entisiä kavereitaan tunne. Voi päästä ihan ministeriksi asti ja kokee olevansa isänmaamme johtoporukkaa. Sitten puolue seuraavissa vaaleissa putoaa hallituksesta, eikä tätä ministeriä enää tarvita. Tai voi käydä niinkin, että tuollainen onnen suosikki tulee humalassa töppäilleeksi ja haukkuneeksi oman puolueensa, ja sitä rataa menee luottamus ja työ. Harmi, että tuli silloin myötätuulen vallitessa ylpeästi hylätyksi entiset ansiotyöt ja entinen seurapiiri.

Myös kauneuden, lahjakkuuden ja muun kyvykkyyden tuoma ylpeys nousee helposti hattuun, kun tulee menestystä. Ehkä ei kuitenkaan kannattaisi leuhkia. Olosuhteet voivat joskus yllättäen muuttua. Mitä tahansa voi sattua, eikä sitten enää olekaan kaikki niin ihanaa. Yksi autokolari voi turmella kauneuden, yksi verisuonisattumus terveyden. Sairaalassa avuttomana maatessaan voi katua sitä, kuinka joskus hymähteli halveksivasti naapurin tytölle, josta tuli vain perushoitaja.

Ei sekään ole sanottu, että me suomalaiset voimme ylimielisesti katsella ”vähemmän fiksuja” maahantulijoita, jotka ovat paenneet sisällissotia ja muita onnettomuuksia. Mistä me tiedämme, mitä he ovat kotimaassaan olleet? Kuka voi varmasti sanoa, että me itse emme joskus voisi joutua vaikeisiin oloihin, sotiin, levottomuuksiin tai maanpakolaisiksi? Tosin mummo tässä voi ehtiä pois elämän näyttämöltä, ennen kuin suurempia mullistuksia Suomen ja Luopioisten elämänmenoon ehtii tulla. Mutta joka tapauksessa näin vanhana ja raihnaana yrittää välttää vähäisintäkin ylpeyttä ja kunnioittaa kaikkia lähimmäisiä varallisuuteen ja asemaan katsomatta. No tosin ei, rehellisesti sanottuna, olisi ylpeydelle mitään syytäkään.

 

Mymmeli

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>