Nuijantalon Lottalaulajaiset

Lukijan runo

Sota-aikaan Lotat Syrjänharjussa vihollisen pommikoneita vahti,

Tampereen pommitusten aikaan kiivas oli koneiden tahti.

Nuijan talossa oli Lottien tukikohta,

harvoin oli leivän päällä lohta.

Rintamalla palveli lääkintä Lottia,

ruokavarastoissa joskus vieraili rottia.

Rauhansopimus Lottajärjestön kieltää,

suomalaisten vaikeaa on kieltoa mieltää.

 

Lottalaulajaiset vaalii Lottaperinnettä,

enää ei kavuta ylös Syrjänharjun rinnettä.

Pitkä on Syrjänharjuntien mäki,

noususta liikaa rasittuu autoton rollaattori väki.

Nyt lauletaan Nuijantalossa,

itsenäisyyspäivänä siniristilippu liehuu salossa.

 

Kun Nuijantalolle sisään kävelet,

korviin kantautui suomalaiset sävelet.

Korsukööri esilaulaa ja Matti Huomo harmonikkaa soittaa,

Lottalaulajaisten tunnelmaa ei mikään voi voittaa.

Harmonikka sointuvasti lauluja säestää,

sota-aikaan naiset ja lapset peltoja hevosella äestää.

Lauluja on tyyliltään monenlaisia,

kaikki laulut ovat kuitenkin suomalaisia.

 

Laulujen koskettavat sanat aiheuttavat muorille ja vaarille itkua,

väliajan kahvi on maittavaa eikä mitään litkua.

Hyvältä maistuu kakku ja pullat,

monella mukana on lapset ja kullat.

 

Itsenäisessä Suomessa on turvallista olla elossa,

enää ei tarvitse elää vihollisen pelossa.

Lottien työ on jälkipolvien hyvä muistaa,

Suomessa asiat moniin muihin maihin nähden hyvin luistaa.

 

Jukka Ollikkala

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>