Ehdokashankinta kääntyy loppusuoralle

OP Kangasalan ylimpään päätöksentekoelimeen eli edustajistoon etsitään parhaillaan ehdokkaita. Vaaleissa valitaan kaikkiaan 31 jäsentä edustajistoon Pälkäneen, Kuhmalahden ja Kangasalan vaalipiireistä.

Vaaleissa voivat ilmoittautua ehdokkaaksi ja äänestää pankin omistaja-asiakkaat; jokaisella on käytettävissään yksi ääni. Ehdokashankinta alkoi 14.8. ja päättyy 8. syyskuuta. Neljän vuoden kauden istuva edustajisto valitaan pankissa nyt toisen kerran.

OP Kangasalan toimitusjohtajan Mika Kivimäen mukaan hyvä edustajisto kuvastaa monipuolisesti omistaja-asiakaskuntaa, joten myös ehdokkaiksi toivotaan monenlaisia aktiivisia ihmisiä – naisia, miehiä, nuoria, perheellisiä, senioreita.

– Haluamme, että edustajisto on mahdollisimman kattava pienoiskuva pankin asiakaskunnasta – silloin jäsendemokratia toteutuu oikealla tavalla, huomauttaa Kivimäki.

Osuuspankissa toivotaan ehdolle löytyvän 90–100 ehdokasta.

Edustajiston jäseniltä ei vaadita erityistä pankki- tai vakuutusasioiden osaamista, mutta ehdokkaan on oltava ehdokashankinnan päättyessä vähintään 18-vuotias ja liittynyt omistaja-asiakkaaksi kesäkuun loppuun mennessä. Ehdokkuuden vahvistamiseksi ehdokas tarvitsee kolme kannattajaa, jotka myös ovat OP Kangasalan omistaja-asiakkaita.

Edustajisto on Osuuspankin ylin päättävä elin, joka päättää esimerkiksi vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja toimitusjohtajalle edelliseltä tilikaudelta sekä valitsee hallintoneuvoston jäsenet.

Edustajiston vaalit käydään 6.–19. marraskuuta yhteensä yli 80 Osuuspankissa eri puolella Suomea.

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>