Syysfestari: Pikkukylä näytti taas kyntensä

Rautajärvi Rock soi viiden bändin voimalla

Suurkaupungin haitat -bändin Raimo ”Boogie” Hietala (vasemmalla) ja Timo ”Timmer” Jokinen yhdessä rumpali Jarmo ”Pirttis” Pirttiniemen kanssa jyräyttivät kovan annoksen punk-rockia Rautajärvi Rockin päätteeksi.

Sateisen päivän ilta syyskuun puolivälissä. Tapahtumapaikkana pikkukylän seuratalo, josta on totuttu kuulemaan pikemminkin valssin sointuja kuin rokin jytinää. Viisi bändiä, joiden nimet ovat suurelle yleisölle täysin tai lähestulkoon tuntemattomia.

Siinä lähtökohdat maailman ensimmäiselle Rautajärvi Rockille. Olisi helppo ajatella, että ilmassa oli hyvät ainekset epäonnistumiselle. Soittaisivatko bändit noloina toisilleen ja viidelletoista velvollisuudentunnon paikalle tuomalle kaverilleen?

Katin kontit!

Rautajärveläisiltä näyttää onnistuvan kaikki. On aivan sama, mitä kylässä järjestetään, yleisöä tulee vuoren varmasti niin markkinoille, perinnetapahtumiin, karaokeiltoihin kuin näemmä myös rocktapahtumaan. Eikä pelkästään kotokylästä, vaan kuten lauantainakin, vähintäänkin lähikyliä ja naapurikuntia myöten.

Vaikea sanoa tarkalleen, mutta eiköhän Rautahoviin ainakin puolentoistasataa kuulijaa kertynyt todistamaan ilahduttavan monipuolista bändikattausta. Pääsyliputtomuus toki laski lähtökynnystä, samoin anniskeluoikeudet.

Tyylikästä coverointia alkuiltaan

Eesaun kädet Hauholta avasi festivaalin countryhenkisesti.

Puoli kahdeksan maissa oli aloittaja Eesaun kädet jo settinsä puolivälissä. Hauhon Tuittulasta ponnistava bändi päästeli kahden naislaulajan – jotka molemmat soittivat myös ukulelea – johdolla leppoisan rentoa alkuillan musaa. Äänissä laulettiin ja oltiin osaavia, mutta silti sopivan amatöörimäisiä.

Outlaw-countrybändi Freud, Marx, Engels & Jung oli vahvasti edustettuna Eesaun käsien covereista koostuneessa setissä. Sekaan oli siroteltu sellaisia helmiä kuin Petri Petterssonin Maalaismaisemaa, Hande Nurmion Kurjuuden kuningas ja Anssi Tikanmäen säveltämä ultrakaunis Balladi elokuvasta Klaani (se, jossa ollaan aamuyössä aistein avoimin).

Aitoosta lähtöisin oleva Jari Naulapää laulaa ja kitaroi suomirokkia Romantiikan rälläkän riveissä.

Lainabiiseillä operoi seuraavakin kokoonpano, ex-aitoolaisen Jari ”Koppa” Naulapään (laulu ja komppikitara) luotsaama Romantiikan rälläkkä. Rautajärveä ennen vain yksityistilaisuuksissa keikkailleen bändin otteista huokui varmuus ja kurinalainen yhtyesoittaminen. Ihmekös tuo, kun riveissä on Timo Rautiaisen Trio Niskalaukaus -yhtyeessäkin soittaneen Karri Rämön kaltaisia konkareita. Rämön bassottelun ohella huomio kiinnittyi eritoten tyylillä ja taidolla kitaroineeseen Joonas Helanderiin. Naulapään laulutaidot tuntuivat kehittyneen aimo loikkauksen ammoisista Näköhäiriö-ajoista.

Biisivalinnat kulkivat pääosin turvallisia suomirock-polkuja. Kolmannen naisen, Sleepy Sleepersin, Juicen ja Popedan oheen oli kuitenkin versioitu joitakin vähemmän tunnettujakin, kuten Wouden aikoinaan suomeksi tekemä Pidä kii (Hold on it´s coming) ja jokin Even biisi, jonka nimi ei tule mieleen.

Sopivasti erilaisia

Eräjärven ylpeys Irtopää oli…Irtopää. Henkiin herätettyä veteraanibändiä on yritetty

Irtopään solisti Osmo Koivula (vasemmalla) ja kitaristi Jukka Tilsa rokin tiimellyksessä.

survoa ainakin lokeroon, jonka kannessa lukee punk, mutta ei se sinne oikein sovi. Ei edes kitaristi Jukka Tilsa, jonka monista kokoonpanoista Irtopää on yksi, osaa sitä mihinkään lokeroida.

–Kai se on vaan rockyhtye, hän päätyi toteamaan kysyttäessä.

Outoutta ja omintakeisuutta Tilsan, Osmo Koivulan (laulu), Kalle Helmisen (basso) ja Jari Kärjen (rummut) bändistä ainakin löytyy, punkkia lähinnä asennetasolla. Jonkinlaista hykerryttävää huumoria kumpuaa koko orkesterista, ei vähiten biisien nimistä ja Koivulan välispiikeistä: ”Jos Pelle Miljoona kättelis tuhatjalkaista, niin montako kertaa siinä käteltäis?”

Irtopää soitti pääosin, ellei peräti pelkästään, kuluvana vuonna julkaistun Kelkalla yli Wihasjärven -albuminsa musiikkia. Itikka maalaa, Tuperkkeli, Pultsari, Ravista, harjaa ja tuuleta, Sata päivää ilman housuja ynnä muut rallit saivat muutamia huokuteltua jo tanssilattialle.

Illan toiseksi viimeinen Houserockin´ Fenders ei aiheuttanut Irtopään kaltaisia lokerointiongelmia. Ikämiesten vanhan liiton rhytm´n´bluesbändi oli saanut tuuraajabasistikseen pälkäneläisen Joonas Laitisen nuorentamaan keski-ikää ja taustalaulajaksi Päivi Kososen moninkertaistamaan bändin ulkoisen viehättävyyden. Asiaa tuntemattomalle rakennusurakoitsija Jussi Virtasen paljastuminen täysiveriseksi rock- ja blueskitaristiksi sen sijaan aiheutti leuan loksahduksen.

Houserokkaajien rytmibluesia voisi luonnehtia adjektiiveilla roheva, rivakka ja jämäkkä. Yksitotista blueskaavaa ei sorruttu jaanaamaan, vaan tuupattiin reilusti vauhtia tupaan. Laulaja-huuliharpisti-kosketinsoittaja Jukka Lehdolla oli fraseeraus hallussa, Virtanen yllätti verevällä kitaroinnillaan eikä Laitisen ja rumpali Juha Väisäsen rytmisektio jäänyt yhtään muista jälkeen.

Jäin hieman epävarmaksi, oliko joukossa omiakin kappaleita, mutta lainoista jäivät päällimmäisinä mieleen The Whon varhaista tuotantoa edustanut Substitute, Blastersin menopala So Long Baby, Goodbye sekä Doorsin Riders On The Storm hieman yllättävänäkin vetona. Keskiyötä kohti mukavasti runsaslukuistunut yleisö oli näin varmasti hyvin vetreytetty pääesiintyjää varten.

Päivi Kosonen ja Jussi Virtanen vaihteeksi rockyhtye Houserockin´ Fendersin riveissä.

…ja lopuksi tunti punkkia

Jos bändillä voi olla kotikenttäetu, niin Suurkaupungin haitoilla Rautahovissa oli! Konkaripunktrio pääsi vetämään kotikylässä omassa treenikämpässään. Äijät ottivat tilanteesta hyödyt himaan ja soittivat näkemistäni kolmesta keikastaan selkeästi parhaan. Säännölliset viikonlopputreenit Rautahovissa ovat hitsanneet kolmikon tiukasti yhteen, eikä hapuilusta ole enää tietoakaan. Kovassa vedossa olevan bändin soisi löytävän lisää esiintymistilaisuuksia.

Heti aloituksena tuli omista biiseistä isoin hitti Ahti Karjalainen, eikä tahti mitenkään jatkossakaan hiipunut. Suurin osa setistä oli omaa tuotantoa. Vanhojen lisäksi oli ainakin yksi ”aika tuore biisi”, kuten laulajakitaristi Timo ”Timmer” Jokinen määritteli. Nimi taisi olla Kiltti tyttö.

Omien biisien väliin ripoteltiin harkitusti lainakappaleita, Problemsia, Rudin Taivas saa odottaa ja tietysti kaikkien uskottavien punkbändien tapaan Ramonesia: Sam pani kai jotain juomaani (Somebody put Something In My Drink). Siunatuksi lopuksi Suurkaupungin haitat sai illan ainoan encoren – ansaitusti.

Mainio keikka! Onnistunut tapahtuma kokonaisuudessaan. Ei ihme, että puuhamies, Suurkaupungin haittojen rumpali Jarmo Pirttiniemi lupasi jatkoa ensi vuonna.

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>