Elinvoimaa: Yrittäjät toivovat Onkkaalanraitin kehittämistä

Kunta ja yrittäjät kohtasivat taas aamukahveilla

Sari Päätalo, Sanna Hämäläinen, Jyri Kankila, Mirkku Merikari ja Paula Suksia ihastelivat Roosa B:n laukkuja. Roosaa Blom (neljäs vasemmalta) kukitettiin kuukauden yrittäjänä ja hän esitteli tilaisuudessa yrityksensä toimintaa.

Syksyn ensimmäiset kunnan ja yrittäjien yhteiset aamukahvit juotiin viime perjantaina Aapiskukon kabinetissa.

Yrittäjät käyvät aamukahveilla paitsi tapaamassa toisiaan, myös kuulemassa ajankohtaisia asioita kunnan ja yrittäjäyhdistysten suunnilta.

– Mielestäni tämä on oikein hyvä instituutio. Käyn täällä silloin tällöin verkostoitumassa, kuulemassa paikallisia, yrittäjiä koskevia asioita. Nyt oli myös hienoa saada tutustua uuteen pälkäneläiseen yrittäjään, Lumia Huhdanpää-Jais Chase & Snow Oy:stä kertoi tilaisuuden jälkeen.

Yrittäjien lisäksi paikalla oli tällä kertaa myös päättäjien edustaja, vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Jyri Kankila.

– Oli erityisen mielenkiintoista kuulla, miksi Pälkäne on ollut houkutteleva asuinpaikka nuorelle yrittäjälle. Minua kiinnosti myös hänen ideansa tehdä kierrätysmateriaalista designia.

Pälkäneen elinkeinojohtaja Jaana Koivisto-Virtanen kertoi yrittäjille tärkeistä tilaisuuksista, joista seuraavana ovat vuorossa Säästöpankin kanssa yhteistyössä toteutettava Road Show – Kukkian kierros 11.10, matkailualan neljän illan tuotteistamiskoulutus sekä Digitaalisuus matkailumarkkinoinnissa -tilaisuus 20.10.

Lokakuussa on tulossa myös yrittäjiksi aikoville suunnattu Yrittäjäksi -ilta.

Pälkäneen Yrittäjien puheenjohtaja Satu Ukkonen kannusti yrittäjiä osallistumaan Valkeakoskella 3.10. pidettävään Tulevaisuus ja megatrendit -tilaisuuteen.

Roosa Blom on kuukauden yrittäjä

Kuukauden yrittäjänä kukitettiin Roosa Blom. Hän valmistaa Roosa B. tuotemerkillä käsilaukkuja ja kukkaroita käytöstä poistetuista turvavöistä. Neljä vuotta yrittäjänä toiminut Blom muutti maaliskuussa Pälkäneelle.

– Haaveenamme oli omakotitalo järven rannalta ja Pälkäneeltä tällainen löytyi meille sopivalla hinnalla. Täältä on myös hyvät kulkuyhteydet Helsinkiin, jossa käyn töiden vuoksi aika usein, Blom kertoi.

Roosa B. on Suomessa jo hyvin tunnettu Design-laukkujen valmistaja. Seuraavaksi yritys tähtää kansainvälisille markkinoille. Tuotekehityksen alla on myös uusia tuotteita.

– En pelkää kopiointia. Asiakaskuntani haluaa aitoja laukkuja, kopioita ostavat ovat muiden asiakaskuntaa.

Pälkäneläisille laukkuja on tänä syksynä tarjolla verkkokaupan lisäksi marras- ja joulukuuksi Nuijantalolle avautuvassa pop up -kaupassa. Joulusesonkiin keskittyvä kauppa on neljän naisyrittäjän yhteinen hanke. Blomin lisäksi siinä ovat mukana Noora Rosberg/Spirraali, kuvataiteilija Kati Valkonen ja Marja Köppä/Maheka Design.

Yrittäjät kaipaavat piristystä Onkkaalantielle

Taiteilijoiden ja Desing-tuotteiden pop up -kaupasta keskustelu virisi Onkkaalanraitin kehittämiseen. Yrittäjät kaipaavat autioituneisiin taloihin toimintaa, joka toisi raitille enemmän elämää ja asiakkaita.

– Kunta ei voi tehdä paljoakaan, sillä kiinteistöt ovat yksityisomistuksessa, Jaana Koivisto-Virtanen kertoi.

Luopioistentien risteykseen tuleva yritysalue saattaa tyhjentää nykyistä keskustaa entistä enemmän.

– Kaavasta on toistaiseksi ajateltu tehdä mahdollisimman salliva, jotta saisimme sinne yrityksiä, Koivisto-Virtanen sanoi.

Palaverissa päätettiin, että Jaana Koivisto-Virtanen kutsuu työryhmän koolle kehittämään Onkkaalan keskustaa.

– Toivon, että asiasta kiinnostuneet ottavat yhteyttä. Ensisijaisesti toivon työryhmään yrittäjiä ja yrittäjiksi aikovia, sillä heidän aktiivisuutensa on tässä ratkaisevassa asemassa.

Yhtenä alkusysäyksenä työryhmän työlle on kaikille avoin Nuijantalosäätiön tilaisuus, joka pidetään maanantaina 2.10.

 

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>