Kiista lietekuljetuksista ja paikkajaosta: Pälkäne ja viisi muuta kuntaa eivät ole hyväksyneet sopimusta jätehuoltolautakunnasta

Jätehuolto ei käsittele pälkäneläisten asioita

Pirkanmaan Jätehuollon kirjeessä ilmoitetaan, ettei se käsittele osakaskuntansa asioita.

Pääosan jätteistään lajitteleva ja kompostoiva pälkäneläispariskunta haki maaliskuussa pidennystä jäteastian tyhjennysväliin, koska roskiksen pohjalle kertyy pussillinen kuukaudessa. Keväällä hakemuksen perään kyseleville pahoiteltiin kiireitä, mutta kesäkuun lopussa jätehuolto kertoikin, ettei pälkäneläisten asioita käsitellä.

Syyskuun lopussa pariskunta sai Pirkanmaan Jätehuollolta kirjeen. Siinä kuntien omistama jäteyhtiö ilmoittaa, ettei se käsittele Pälkäneen ja viiden muun kunnan asioita, koska ne eivät ole hyväksyneet sopimusta jätehuoltolautakunnasta.

Jätehuoltolautakunta toimii kuntien yhteisenä jätehuoltoviranomaisena. Toukokuun loppuun saakka viranomaisena toiminut jätehuoltojaosto lopetettiin Tampereen kaupungin organisaatiomuutoksen yhteydessä.

Kuusi kuntaa ei ole hyväksynyt uutta sopimusta yhteisestä lautakunnasta. Kunnat haluavat muuttaa sen voimasuhteita niin, ettei Tampereella enää ole yksin päätösvaltaa 17 kunnan jätehuoltoasioista. Kunnat eivät myöskään halua sitoutua keskitettyyn lietekuljetukseen, jota koskeva riita on korkeimman hallinto-oikeuden ja markkinaoikeuden käsittelyssä. Kunnat haluaisivat, että kiinteistönomistaja saisi edelleen päättää, kuka lietekaivon tyhjentää.

 

Pälkäneen edustajalla ei ole äänivaltaa

Virpi Pohjola toimii Pälkäneen ja ympäryskuntien edustajana jätehuoltolautakunnassa. Hän ei kuitenkaan ollut äänivaltainen ensimmäisessä kokouksessa, koska kunta ei ole allekirjoittanut uutta sopimusta.

Alueellinen jätehuoltolautakunta kokoontui ensimmäiseen kokoukseensa syyskuun puolivälissä. 12-jäsenisessä lautakunnassa on seitsemän Tampereen edustajaa, kaksi kaupunkiseudun kuntien edustajaa ja kolme reunakuntien edustajaa.

Kolmesta reunakuntien paikasta yksi kuuluu tällä valtuustokaudella Pälkäneelle. Virpi Pohjolalla ei kuitenkaan ollut kokouksessa äänivaltaa, vaan ainoastaan puhe- ja läsnäolo-oikeus, koska kunta ei ole hyväksynyt sopimusta jätehuoltolautakunnasta. Pälkäneen kunnanhallitus ei hyväksynyt jätehuoltolautakuntasopimusta syyskuun lopun kokouksessa, vaan palautti asian valmisteluun.

Kuntien välisissä neuvotteluissa ollaan päätymässä siihen, että lautakunnan voimasuhteita muutettaisiin, ja muut kunnat saisivat seitsemän edustajaa, kuten Tampereellakin on.

– Missään muualla maassa ei ole yhteistä jätehuoltolautakuntaa, joka olisi yhtä keskuskaupunkijohtoinen kuin Pirkanmaalla, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n asiantuntija Pekka Loukola sanoo.

Ympäryskuntia lietekuljetuskiistassa avustanut Loukola kävi esittelemässä näkemyksiään Pälkäneen kunnanhallitukselle elokuun puolivälissä.

 

Tampere pitää tilannetta lainvastaisena

Jätehuoltoinsinööri Hannele Tiitto sanoo, etteivät kunnat esittäneet muutosehdotuksia Tampereen tarjoamaan sopimukseen ennen kuin lautakunnan toimikauden alku lähestyi kesäkuussa.

– Silloin alkoi tulla viestiä, etteivät kunnat ole tyytyväisiä paikkajakoon.

Sopimuksen muuttaminen ja hyväksyminen edellyttää kaikkien kuntien päätöstä. Pälkäneen lisäksi Ylöjärvi, Hämeenkyrö, Parkano, Ruovesi ja Virrat eivät ole hyväksyneet uutta sopimusta. Näiden kuntien osalta jätehuoltoyhtiö ei ole käsitellyt esimerkiksi jäteastioiden tyhjennysväliä koskevia hakemuksia.

– Lakimiehen ohjeistuksen mukaisesti päätöksiä ei ole tehty ja hakemusten käsittely on valitettavasti viivästynyt, Tiitto sanoo.

Pekka Loukolan mukaan osa kunnista ehti hyväksyä sopimuksen jätehuoltoviranomaisesta ennen kuin ne havahtuivat siihen, että se tarjosi tilaisuuden lietekuljetuspäätöksen ja lautakunnan voimasuhteiden oikaisemiseen. Kaikkiaan kymmenen kuntaa otti kriittisen kannan lautakunnan paikkajakoon. Esimerkiksi Sastamala edellytti sopimuksen hyväksyessään, että Tampere käynnistää neuvottelut alueellisen jätehuoltolautakunnan kokoonpanon muuttamiseksi.

– Tässä on vain se vaara, että kun nimet ovat sopimuksessa, niin asia hautautuu taas, eikä paikkajakoa korjata, kuten vuonna 2012 luvattiin. Nyt Tampere on luvannut aloittaa neuvottelut valtuustokauden aikana, joten sitä voidaan lykätä vaikka vuoteen 2021 saakka.

Kuntalaisille toimitettuja kirjeitä hän pitää asiattomina.

– Vanhaa sopimusta ei ole irtisanottu, vaan se on voimassa niin kauan, kunnes uusi sopimus on hyväksytty.

Tampere sen sijaan on väittänyt, että kunnat, jotka eivät ole hyväksyneet sopimusta, ovat ajautuneet jätelain vastaiseen tilanteeseen. Tosin Tampereenkaan hyväksymispäätös ei ole lainvoimainen, sillä siitä on valitettu.

 

Lietepäätös perustui vikalukemiin

Teknistä lautakuntaa johtava Timo Ailio seuraa, kun Pentti Tuominen tuo lietekuorman Pälkäneen uusitulle puhdistamolle. Jätehuollon päätös vei paikallisilta kuskeilta työt.

Kiistat jätehuollon ympärillä tiivistyivät, kun sako- ja umpikaivojen tyhjennys siirrettiin vuodenvaihteessa Pirkanmaan Jätehuollolle. Tähän saakka asukkaat ovat saaneet itse valita kaivojen tyhjentäjän. Nyt tyhjennys pitäisi tilata jätehuollosta.

Työnsä menettäneet kuljettajat, Pälkäneen kunta sekä muutamat muut kunnat ovat valittaneet päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Lisäksi asian käsittely on kesken markkinaoikeudessa. Se on asettanut Pirkanmaan Jätehuollon hankintapäätöksen täytäntöönpanokieltoon, joten entiset kuskit ja kilpailutukseen osallistuneet yrittäjät saavat jatkaa entiseen tapaan ainakin niin kauan kuin oikeusprosessi on kesken.

Pekka Loukolan mukaan lietepäätös perustui virheelliseen selvitykseen.

– Pöyryn konsultit laskivat lietekertymät aivan liian suurilla määrillä. Pari vuotta myöhemmin Pöyry itse käytti huomattavasti pienempiä määriä, kun se teki vastaavaa selvitystä Kymenlaaksossa.

Pirkanmaalla lietteenkuljetus haluttiin keskittää jätehuollon käsiin, koska selvityksen mukaan 68–75 prosenttia lietteestä on käsitelty epäasiallisesti.

– Se tarkoittaisi, että satoja lietekuormia olisi kipattu pitkin metsiä. Jos näin tapahtuisi, se tulisi kyllä aika nopeasti tietoisuuteen.

 

Kommentit (2)

  1. Tommi Liljedahl

    Jätehuoltoviranomaisen alainen viranhaltija on lähettänyt jätemaksuista tai jätehuoltomääräyksistä poikkeusta hakeneille asukkaille tiedotteen käsittelyn viivästymisestä. Viranomainen ei voi käsitellä hakemusta, koska Pälkäneen kunta ei ole hyväksynyt sopimusta yhteisestä jätehuoltoviranomaisesta. Pirkanmaan Jätehuolto Oy ei käsittele poikkeushakemuksia eikä siten ole lähettänyt tai voinut lähettää hakijoille asiaan liittyen kirjeitä.
    Samoin jätehuoltoviranomainen on tiedottanut lietteiden jätteen kuljetuspäätöksestä kuntien vesilaitoksia ja rekisteröityneitä jätteen kuljettajia. Pirkanmaan Ely-keskus on myös tiedottanut kunnallisesta lietteiden kuljettamisesta rekisteröityneitä jätteen kuljettajia. Pirkanmaan Jätehuolto Oy ei ole viranomainen, joten se ei voi käyttää julkista valtaa.
    Hannele Tiitto
    vs. jätehuoltoinsinööri
    Alueellinen jätehuoltolautakunta

    Vastaa

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>