Nuoret arvostavat veteraanien tekemää työtä

Helka Mikkola, Jarmo Toukola (keskellä) ja Eino Ahonen laskivat seppeleen sankarihautausmaalle.

Kunniavartiossa vasemmalta Martti Heikkonen, Pentti Kylkilahti, Martti Seppälä ja Aimo Aakkula. Virpi Nikkilä ja Eemeli Saarela pitivät puheen haudoilla.

Sariolan koulun oppilaista koottu lauluryhmä esiintyi opettaja Marja Myllön johdolla.

Kunniakirjalla ja konvehtirasialla palkittu Sahalahden sotaveteraani Matti Toukonen seuranaan Torsti Heikkilä.

 

Viime perjantaina tuli kuluneeksi 60 vuotta Suomen Sotaveteraaniliiton perustamisesta. Merkkipäivää juhlistettiin muistoseppeleiden laskulla maamme sankarihautausmaille. Sahalahdella seppeleen laskivat paikallisen sotaveteraaniyhdistyksen puheenjohtaja Jarmo Toukola, Eino Ahonen ja Helka Mikkola.

Sariolan koulun yhdeksäsluokkalaiset Virpi Nikkilä ja Eemeli Saarela pitivät tilaisuudessa puheen, jossa he kiittelivät veteraanien Suomen hyväksi tekemää työtä.

–Veteraanit ovat rakentaneet työllään Suomea sellaiseksi kuin se nyt on. Vauraan, tasa-arvoisen, yhtenäisen ja ylpeän valtion, puhujat kiittelivät ja vakuuttivat nuorten tietävän myös sen, mitä veteraanit ovat tehneet isänmaan hyväksi sodissa.

Veteraaneista nuorille tulee mieleen myös Linnan juhlat.

–Mielenkiinnolla aina kuuntelen, mitä veteraaneilla on sanottavana, sillä usein heillä on parhaat jutut, Eemeli Saarela sanoi.

Nuoret arvostavat myös sitä, että veteraanien ansiosta he voivat pitää puheita suomen kielellä.

–Meillä on esimerkiksi oma kulttuuri, omat maajoukkueet ja oma uskonto. On hienoa ja kunniallista olla suomalainen, mikä myös on veteraanien ansiota.

Sankarihautausmaalla pidetyssä tilaisuudessa ohjelmavastuuta kantoi myös Sariolan koulun toisen ja kolmannen luokan oppilaista koottu lauluryhmä opettaja Marja Myllön johdolla.

 

Kunniakirja

Matti Toukoselle

 

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion allekirjoittamia kunniakirjoja jaetaan syksyn aikana tunnuksen omaaville, sotaveteraaniyhdistyksiin kuuluville veteraaneille. Jakamisesta vastaavat sotaveteraaniyhdistysten jäsenet.

Sahalahdella on jäljellä yksi tunnuksen omaava sotaveteraani, Matti Toukonen. Hän sai kunniakirjansa sankarihautausmaalla pidetyn seppeleenlaskutilaisuuden yhteydessä.

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>