Kolumnit

Kesän lämpöä ennen ja nyt

Tänä keväänä on saanut lämpimiä ilmoja odotella ja odotella. Ei tarvinnut äitienpäivänäkään pukeutua kesäleninkiin. Vaan jospa lähipäivinä helleaalto osuisi Sydän-Hämeeseenkin. Vanha kokee helposti vilua, vaikka mittari ei näyttäisi edes yhtä pakkasastetta. Verenkierto on hidasta, sydän sykähtelee laiskasti. Ei ole mikään enää niin kuin ennen. Nuorena kuumuus oli sisäistä. Tarkeni polkupyörällä tansseihin pikku pakkasessakin, vaikka olisi…

Asenne ei ratkaise

Viime viikolla kävin Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelman valintakokeessa. Omalta osaltani koe sujui hyvin, mutta koskaan ei tiedä, mitä arvostelijat painottavat vastauksissa. Tiedän, että monet eivät vastanneet niin hyvin kuin minä, ja sille löytyy syy viimeisen puolentoista kuukauden ajalta päivärutiineistani. On turha kuvitella, että maailmassa selviäisi vain olemalla. Meitä opetetaan uskomaan omiin kykyihimme. Varsinkin lapsille…

Kesän ensiaskeleet

Valoa. Aurinko kultaa mäntyjen karheat rungot ja kalpeat säteet sivelevät sulanutta sammalta. Vieno lämpö koskettaa ihoa, mutta karkaa taas tuulen matkaan. Pian se palaa takaisin. Nuoret oksat oikovat heiveröisiä hiirenkorviaan. Aamukaste on tullut pesemään ne puhtaiksi.   Värejä. Taivaanranta on maalattu pastellisävyin pehmeällä siveltimellä. Urheat leskenlehdet puskevat kuolleiden lehtien alta, sinivuokot valkoisine sisarineen tanssivat metsän…

Minustako au pair? – Aupparin pieni infopaketti

Eräs pitkäaikaisista unelmistani on käymässä toteen. Lähden kesäkuussa au pairiksi Pohjois-Espanjaan. Yleisesti au pairin tehtäviin kuuluu hoitaa perheen lapsia ja tehdä kevyitä kotitöitä palkkaa vastaan. Työnkuva saattaa vaihdella suuresti host-perheestä riippuen. Joissain perheissä työ saattaa painottua lasten kaitsemiseen, kun taas toisaalla au pairia kaivataan enemmän siisteyden ylläpitotehtäviin. Myös työstä saatava viikkopalkka on perhekohtaista, mutta se…

Äitejä armeijassa

Mummon murinat Taas on se aika vuodesta, kun juhlitaan äitienpäivää. Asian tiimoilta tuli vanhukselle mieleen, että nykyään on niitäkin äitejä, jotka esiintyvät armeijan sotilasasussa. Joutuvatko he esimerkiksi varusmiesaikanaan pysymään juhlasunnuntaina kasarmilla? Saavatko heidän lapsensa tulla sinne lahjoineen ja lauluineen muistamaan mutsiaan? Armeijan vakinaisessa palveluksessa olevat äiti-upseerit saanevat rauhanaikana ilman muuta vapaata toukokuun toisena sunnuntaina. Pari…

Nuorempien seurassa

Keskusteltiin ”tyttöjen” kanssa siitä, kuinka virkistävää on seurustella välillä itseään nuorempien kanssa. Yksi vanha rouva kertoi, että hän saa vähintään kerran kuussa pelata shakkia lapsenlapsen kanssa. Ja sitten on vielä ne sunnuntai-iltapäivät, kun lapsenlapsenlapsi haastaa isomummon Afrikan tähti -peliin. Pohdiskelimme asiaa laajemminkin ja totesimme, että nykyään ikäihmiset ovat aivan liian paljon toisten vanhojen seurassa.  Ennen…

Sorron alta

Hallituksia on moitittu yli kymmenen vuotta siitä, että se on leikannut koulutuksesta ja tutkimuksista. Tämä hokema vaikutti äskeisten kunnallisvaalienkin tuloksiin. Kun seuraa tiedotusvälineiden uutistarjontaa, tutkimuksista olisi varaa leikata lisääkin. Miltei päivittäin selvitetään vastauksia mitä omituisimpiin kysymyksiin. Meneillään on selvitys seuraavien presidentinvaalien tuloksista, vaikka suosiossa kylpevä tasavallan presidentti ei ole sanonut asiasta sanaakaan suuntaan tai toiseen,…

Hautamuistomerkkejä

Mummon murinat Osuipa käteen lehti nimeltään Kivennapalainen. Ei ollut ihan tuore julkaisu, vaan parin vuoden takainen. Kerrottiin, että kysymyksessä oli kahdeksastoista vuosikerta, joten jo pitkään on tällainen yhdysside toiminut Sydän-Hämeeseenkin kotiutuneiden karjalaisten parissa. Kakkossivulla oli luettelo edellisten Kihujen (perinnejuhla, joka ensi kesänä Tampereella) jälkeen poisnukkuneista kivennapalaisista, joista liki kolmasosa näkyi eläneen lehtemme levikkialueelta. Tosin kirjoituksessa…

Miljoona ja kymmenen linnunpönttöä

Veikko Huovinen kirjoitti kolme vuosikymmentä sitten jotenkin näin. Projekti on paskasana, jonka korvikkeena voisi hyvin käyttää esimerkiksi suunnitelmallista hanketta tai jotakin muuta suomalaista ilmaisua. Tiedämme sanan jääneen eloon ja neropatit keksivät lähes päivittäin vielä paskempia vastineita mainioille kotimaisille. Projekti joka tapauksessa alkaa jostakin, se valmistuu suunnitellusti ja päättyy johonkin. Maksetut voltinheittäjät opastavat meitä tolloja kalliissa…