Kyliltä

Lähes puolen vuosisadan päättäjäuralle piste

Sunnuntaiset kuntavaalit ovat aitoolaiselle Jarkko Pihkalalle merkkitapaus: ensi kertaa sitten vuoden 1968 hän ei ole itse ehdolla. – Mutta kyllä minä olen muuten ollut vaaleissa mukana: liimaamassa mainoksia ja jakamassa esitteitä, yli 47-vuotisen uran paikallispäättäjänä tehnyt Pihkala sanoo. Ennen valtuustonvaihtoa Pihkala ottaa salissa paikkansa vielä kahdesti. Kunnanhallituksella riittää kevään mittaan vielä enemmän tekemistä. – Hyvällä…

Olavi Seppälä teki tilaa nuoremmille

1970-luvulla Luopioisten palolautakunnassa ja 1981 kunnanhallituksessa aloittanut Olavi Seppälä on ehtinyt istua pitkään sekä Luopioisten että Pälkäneen valtuustoissa. Sunnuntain vaaleissa hän ei kuitenkaan ole enää ehdolla. Konkaripäättäjä ei ole huolissaan siitä, miten nuorempi polvi pärjää, kun kokemusta siirtyy sivuun. – Maailma muuttuu ja nuorilla on omat ajatuksensa, jotka kyllä hioutuvat päätöksenteossa. On ollut mukava katsoa,…

Iso laiva ei helpolla käänny

Muun muassa kyläkouluasiat olivat reilut neljä vuotta sitten tapetilla, kun Heikki Rönni lupautui kuntavaaliehdokkaaksi. Laitikkalalainen keräsi sitoutumattomana keskustan listalla toiseksi eniten ääniä ja nousi valtuuston lisäksi myös kunnanhallitukseen. Valtuustovisiitti jäi kuitenkin yhden kauden mittaiseksi. Rönni uskoi voivansa viedä kunnalliseen päätöksentekoon yrittäjämäistä suoraviivaisuutta. Neljässä vuodessa hän on huomannut, ettei iso laiva kovin helpolla käänny. – Ennakkoarvioni…

Jurnua vain taustalla

Perussuomalaiset järjestivät neljän vuoden takaisissa kuntavaaleissa pälkäneläisen jytkyn: viidestä ehdokkaasta neljä rynni valtuustoon. Ääniharavina toimivat Tero Ahlqvist ja puolueen luoneen Timo Soinin pälkäneläiskaima. Perussuomalaisten valtuustotaival jäi kuitenkin yhden kauden mittaiseksi tähdenlennoksi. – Tarttisi olla enemmän aikaa perehtyä asioihin, Timo Soini perustelee päätöstään jäädä sivuun. Neljä vuotta sitten hän halusi puuttua kunnan päätöksentekoon rakentavasti. – Valtuustossa…

Säästetään Kangasala-talosta, ei koulutuksesta

– Politiikka on nykypäivänä rikki. Mä en tiedä millä me se korjataan, mutta meidän pitää korjata se sillä tavalla, että siitä ei saa tulla liian jäykkää, Eemeli Saarela totesi nuorisovaltuuston vaalipaneelissa. Nuorisovaltuustossa koetaan, että nuoret eivät nykypäivänä äänestä, sillä sitä pidetään vanhana ja arvokkaana tapana. Toisena syynä on se, että ei tiedetä ketä tai mitä…

Ilveksiä riittää Suomen metsissä

  Suomen ilveskanta on tällä hetkellä vahva. Luonnonvarakeskuksen viimeisimmän arvioin mukaan Suomessa elää  2490–2560 vuotta vanhempaa ilvesyksilöä. Koko maassa esiintyvä ilves on Suomen runsaslukuisin suurpeto, ja kanta on kymmenessä vuodessa kasvanut huomattavasti. Luonnonvarakeskus antaa uuden arvion ilveskannasta keväällä. Ilveksenmetsästys päättyi Suomessa helmikuun lopussa. Suomen riistakeskuksen mukaan saaliiksi saatiin 399 ilvestä, mikä on selvästi vähemmän kuin…

Aallottaren airot etsivät omistajia

Kolmenkymmenen vuoden iän saavuttanut kirkkovene Aallotar on hoitavien käsien tarpeessa. Kukkiajärven pitkää ja ansiokasta kirkkoveneiden eli kirkkosoutujen jatkumoa edustava paatti on kirkkoveneeksi tuskin vielä edes keski-ikäinen, mutta puuvene kaipaa aika-ajoin perusteellisemman kunnostuksen pysyäkseen käyttökuntoisena sukupolvelta toiselle. Aallotar aiotaan laittaa priimakuntoon parin seuraavan vuoden aikana. Projektin puuhanaisiksi ovat ilmoittautuneet Pirkko Syrjänen ja Pia Rämö. Aallotarta ryhdyttiin…

Melkein koko kylän väki lähti koululle

  – Tässä on räknäilty, että jos neljä, viisi ihmistä puuttuu, niin muuten on koko kylän väki paikalla, Antero Toivonen sanoo ja silmäilee täysiä pöydällisiä Vehkajärven entisen koulun luokkahuoneessa. Liisa Alanko piti tarkkaa lukua kevään ensimmäisten illanistujaisten kävijöistä ja sai tulokseksi peräti 47 vierasta. Keskiviikkoillan suosio osoitti, että Vehkajärven Marttojen ideoimalla olohuone-toiminnalla on selkeä tilaus….

Kaunistusta katukuvaan

Luopioinen on etenkin kesäisin hyvin vilkas kylä. Paikalliset asukkaat saivat lauantaina esittää toivomuksiaan katukuvan kaunistamiseksi suoraan kunnan puutarhurille Anna-Maria Pohjalle. – Olemme keränneet toiveita kirjallisina koko Asumaan 2017 -näyttelyn ajan. Vastanneiden kesken arvomme Luopioisten Yrittäjien lahjoittaman 50 euroa, tilaisuuden puheenjohtajana toiminut Seppo Kääriäinen kertoi. Kolmannen kesäkautensa Pälkäneen kunnan puutarhurina aloittanut Pohja oli pääpuhujana Asumaan 2017…

Nyt on oikea aika leikata

Kun maaliskuun yöpakkaset alkavat hellittää, on oikea aika leikata pihan puut ja pensaat. Hyvin hoidettuna ja säännöllisesti leikattuna ne kasvavat paremmin ja pysyvät pitempään hyväkuntoisina. Hedelmäpuiden ja marjapensaiden onnistunut leikkaaminen myös pitää kasvin hyvänmallisena ja satoisana pitkään. Lisäksi leikkaus parantaa esimerkiksi omenien kypsymistä ja helpottaa korjuutyötä. Vuosittain kannattaa leikata vain muutamia oksia kasvia kohden, jolloin…