Lukijan kirjeet

Turvapaikanhakijoiden hätää on turha vähätellä

Sydän-Hämeen Lehdessä oli 22.3. lukijan kirjoitus siitä, kuinka turvapaikanhakijamiesten tulisi palata koteihinsa auttamaan perheitään. Perusteluna käytettiin sitä, että vuonna 1939 suomalaiset miehet eivät paenneet vaan puolustivat maataan, ja lisäksi monilla turvapaikanhakijoilla on älypuhelimet. Kirjoittajan argumentit ovat perin kummallisia. Ensinnäkin, sodan luonne on viimeisen 70 vuoden aikana muuttunut. Talvisota oli suurimmaksi osaksi rintamasotaa, kun taas esimerkiksi…

Paluu huutolaisaikaan

Suomi palaa huutolaisaikaan, mikäli sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistaminen toteutuu hallituksen kaavailemalla tavalla. Hoitoa ja hoivaa tarvitsevista ihmisistä ryhdytään käymään kauppaa alalle perustettavien palveluita järjestävien yritysten kanssa. Kilpailutuksen perusteella halvimman tarjouksen tehneet yritykset saavat hoitaakseen sairaamme ja hoivaa tarvitsevat ihmiset. Tiukan kilpailun jälkeen yrityksen on vielä tuotettava voittoa osingon jakamiseksi yritykseen sijoittaneille. Jaettu osinko on pois…

Suomen nuoret miehet 1939

Suomen nuoret miehet joutuivat kovan paikan eteen vuoden 1939 lopulla, kun ylivoimainen vihollinen hyökkäsi maahan. Suomen miehet halusivat puolustaa isänmaataan, kotejaan ja perheitään ja maksoivat siitä kovan hinnan. Ei tullut mieleenkään rynnätä pakoon, juosta kotikylän ohi ja jatkaa matkaa Ruotsiin leivoslautasten äärelle. Ei, kun isänmaa kutsui, velvollisuus täytettiin, vaikka veri vuosi ja kaveri vierestä kuoli….

Pirkanmaan ELY-keskus aikoo lakkauttaa maanteitä väärin perustein

Pirkanmaan ELY-keskus suunnittelee lakkauttavansa Kangasalla (Kuhmalahdella) sijaitsevat Puntarin ja Siuronsalmen maantiet. Maanomistajille lähetetyn kirjeen mukaan nämä tiet esitetään lakkautettavaksi koko osuudeltaan yleisinä teinä, ”koska kummallakaan niistä ei ole enää yleisen liikenteen tarpeen mukaista palvelutehtävää”. ”Maanteitä käyttävät lähinnä vain niiden vaikutuspiirin kiinteistöt omana pääsytienään Puntarintieltä maantielle 325, tai Siuronsalmentieltä maantielle 3253.” Herää kysymys, mihin edellä oleva…

Toisenlainen vaalianalyysi

Vaalitulosten ennalta arvailu saattaa olla melko hyödytöntä spekulointia, mutta kun se on nyt Sydän-Hämeen Lehdessä aloitettu, saan kai siihen osallistua, muutaman vuosikymmenen ajan Pälkäneen kunnallispolitiikkaa seuranneena. Pääkirjoituksessa 15.3. esitettiin Pälkäneen kuntavaaliasetelmista yllättävän kapea näkökulma, jonka mukaan vaalit olisivat lähinnä kokoomuksen ja keskustan kaksinkamppailu. Mielenkiintoista on toki nähdä, johtaako keskustan saavuttama suurempi ehdokasmäärä myös nousuun kokoomuksen…

Taisto Saario hävisi Niki Laudalle

Törmäsin googlatessa kesäkuussa 2012 julkaistuun juttuun Taisto Saariosta. Jutussa väitetään, että hän olisi Ahvenistolla voittanut Niki Laudan Formula 3 kilpailussa. Väite on täysin perätön ja antaa asioista holtittoman vääristyneen kuvan. Niki Lauda kilpaili Ahvenistolla vain kerran F3:llä ja sijoittui kesäkuussa 1970 siinä kisassa viidenneksi. Taisto Saario oli samassa lähdössä 11., eli viimeinen tuloksiin päässyt, ja…

Rauniokirkko vai kirkkoraunio

Rauniokirkon kattamisesta tuotiin julki lasikatteen kustannusarvio oheistarpeineen. Onko tosiaan niin, että muita alkuperäisiä vaihtoehtoja ei enää oteta huomioon? Tilannehan on jo siitä muuttunut, joten täytyisi kaikki vaihtoehdot pitää ”kilpailussa” mukana – varsinkin jos ja kun käytetään ns. julkisia varoja. Kuntavaaleissa voitaisiin kysyä kansalaismielipidettä tämän päivän äänestäjiltä huomioiden kaikki vaihtoehdot – mukaan lukien nykytilaan jättäminen –…

Otakkos suutelopullan?

Menestyvän liiketoiminnan kulmakiviksi nimetään nykyään usein asiakaslähtöisyys, palvelukeskeisyys ja yllätyksellisyys. Asiakaslähtöisyyttä tavoitellaan keräämällä systemaattisesti palautetta tuotteen tai palvelun käyttäjiltä sekä järjestämällä erilaisia kehittämistyöpajoja, joissa asiakkaat osaavat kertoa nykyisistä ja tulevista tarpeistaan. Palvelukeskeisyydellä vahvistetaan osaltaan asiakkaiden tyytyväisyyttä. Vaikka hankinnan kohteena olisikin yksittäinen pientuote, rakentaa taitava myyjä asiantuntemuksellaan ja palveluhenkisyydellään mielikuvan ostotapahtuman luottamuksellisuudesta. Jos laite ei vastaa…