Tekijät

Kotiinpaluu

– Ihanaa, ettei enää tarvitse ajaa Tampereelle. En tykkää yhtään lähteä tien päälle pimeällä ja liukkaalla. Saan toista tuntia tehokasta aikaa päivääni, Sydän-Hämeen Lehteen reilun kymmenen vuoden jälkeen palaava Ulla Tikka sanoo. Tampereelle Tikan tempaisi aikanaan samaan konserniin kuuluva kaupunkilehti, johon tarvittiin osaavaa myyjää. Sitä ennen hän ehti kaupata Sydän-Hämeen Lehden ilmoituksia 17 vuoden ajan,…

Pälkäneen Rautia palaa K-Raudaksi

Pälkäneen Rautia avaa torstaiaamuna uudistuneena K-Rautana. Itse asiassa muutoksessa on kyse paluusta vanhaan, sillä Pälkäneen rautakauppa oli 1990-luvulle saakka K-Rauta. Maan kaikki 139 K-Rautaa ja Rautiaa avaavat kevään aikana uudistuneina K-Rautoina. Pälkäneellä on ketjuvaihdoksen yhteydessä tehty paljon muutakin kuin vaihdettu kyltit ja ilme Rautian sinisestä K-Raudan violetiksi. Myymälää on uudistettu sekä sisältä että ulkoa. –…

Osakeyhtiön tärkeät asiakirjat

Olen usein kirjoittanut tällä palstalla testamentista ja sen tärkeydestä. Testamentin määräykset ovat tärkeitä, kun suunnittelemme omaisuutemme siirtymistä perillisille tai mietimme perintösaannosta aiheutuvia veroseuraamuksia. Testamentin määräysten kautta perheet voivat suunnitella varojen jakamista lainmukaisesta perimysjärjestyksestä poiketen. Määräykset voivat auttaa myös minimoidaan lapsille aiheutuvia perintöveroseuraamuksia. Varsinkin yrittäjälle testamentti on usein hyvin tärkeä asiakirja. Yrittäjän on hyvä miettiä miten…

Jaakko Pohjola Oy palkittiin Vuoden Kuljetusyrittäjänä

Pälkäneläinen Jaakko Pohjola Oy palkittiin lauantaina Vuoden 2017 Kuljetusyrittäjänä. Palkinto jaettiin Sisä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry:n vuosikokouksessa lahdessa. Sisä-Suomen alueeseen kuuluvat Kanta-Häme, Pirkanmaa ja Päijät-Häme. Alueella palkittavaa liikenteenharjoittajaa ehdottavat paikallisyhdistykset. Jaakko Pohjola Oy:n nosti palkintoehdokkaiden joukkoon Pälkäneen–Luopioisten kuorma-autoilijat ry. Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi tällä kertaa etsittiin Vahva suomalainen -teemaan sopivaa yritystä, joka lisää toiminnallaan suomalaista työtä ja työllisyyttä…

Sota renkaiden päällä

Moottoriajoneuvo-erikoisupseerina puolustusvoimissa toiminut tietokirjailija, ”autokirjailija” Markku Mäkipirtti julkaisi tänä talvena 12. teoksensa, joka itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi käsittelee talvi- ja jatkosodassa käytettyä kalustoa. 224-sivuinen runsaasti kuvitettu teos listaa kaikki pyörien päällä liikkuneet ajoneuvot – unohtamatta myöskään neljällä jalalla liikkuvia, sillä vielä talvisodassa divisioonien joka neljäs mies oli hevosmies ja vain joka 300:s oli automies. Teoksessa sivutaan…

Pienet pienten puolella

– Tämä on vähän tällainen pienet pienten puolella -juttu, eräjärveläinen yrittäjä Kalle Helminen Kallen Helmipuusta nauraa. Kollegat, MKH-Rakennustarvikkeen Mika Hippeläinen Rautajärveltä ja Pekan Puun Jaakko Heino Orivedeltä yhtyvät nauruun. Kolmikko keksi tempaista kevään kunniaksi ja jakaa yrityksissään asioiville ihmisille linnunpönttöjä. Puualan yrittäjät eivät tyytyneet urakoimaan sataa – yhtä jokaiselle itsenäisen Suomen vuodelle – linnunpönttöä mieheen,…

Reserviläinen pysyy mukana ajassa

  Reservin upseerit ja -aliupseerit on totuttu näkemään maasto- tai lumipukuisessa lippuvartiossa tai sankarihautoja kohti suuntaavassa seppelpartiossa. Niinä hetkinä ollaan reserviläistoiminnan ydinalueella: nostattamassa maanpuolustusintoa ja osoittamassa kunnioitusta niille, joiden ansioista suomalaisilla edelleen on oma maa puolustettavana. Juhlissa edustaminen on ajallisesti pieni osa yhdistysten kaikesta toiminnasta, joka jatkuu läpi vuoden. Tällä hetkellä upseerikerhossa on 35 jäsentä…

Virtanen kukitettiin aamukahveilla

Pälkäneen kunnan ja Pälkäneen sekä Luopioisten Yrittäjäyhdistysten yhteisillä aamukahveilla juhlistettiin tällä kertaa Juhani Virtasen valintaa kuukauden yrittäjäksi. Virtanen on toiminut rakennusalan yrittäjänä vuodesta 1985 lähtien. Vuonna 1990 yrityksen nimeksi tuli Tmi Tirirak. Yritystoiminta pyöri toiminimellä vuoteen 2004 saakka. Silloin yritysmuodoksi tuli osakeyhtiö ja nimeksi Tirirak Oy. Virtanen aloitti kesämökkien kattoremonteilla ja uusien kesämökkien rakentamisella. Vähän…

Poikkeuslupahakemuksia on tehty toistaiseksi vähän

Kesäasunnon muuttaminen vakituiseksi asunnoksi vaatii viranomaisprosessin. Siihen on kolme tietä: kaavoitus, poikkeuslupa tai suora rakennuslupa. – Lähtökohtaisesti muutokset pitäisi lain mukaan tehdä kaavoituksen kautta, mutta se on pidempi tie, Pälkäneen kunnan rakennustarkastaja Iiro Mäkelä kertoi lauantaina Mikkolan Navetalla pidetyssä tilaisuudessa. Tilaisuus oli osa Asumaan 2017 -näyttelytapahtumaa. Mäkelän mukaan Pälkäneellä muutoksia haetaan yleensä poikkeusluvan kautta. Vuoden…

Keksijän puutarha kukoistaa

Mammuttipatsaan pihalleen rakentanut keksijä Raimo Flink kertoi lauantaina Mikkolan Navetalla puutarhaan liittyvistä keksinnöistään. Suurimman huomion sai niksibetoni, josta luonnollisen kokoinen mammuttikin rakentui viime kesänä. Flink on päällystänyt aineella puutarhansa käytäviä, kasvilavojen välejä sekä uimalammikon. – Uimalammikossa on tärkeää olla vedenpitävä muovi. Niksibetoni suojaa tätä muovia, Flink kertoi. Flinkin lammikossa elää karppeja ympäri vuoden. Lammikon vesi…