Tulossa ja menossa

Pirtin syksy on taas täynnä toimintaa

Pirtti on Pälkäneen kunnan ylläpitämä perhekeskus, jossa on toimintaa eri-ikäisille ihmisille. Pirtti sijaitsee kunnantalon yhteydessä osoitteessa Keskustie 1. Toimintaa järjestävät kunnan työntekijät sekä vapaaehtoiset toimijat. Päiväaikaan tapahtuvat toiminnot on pääsääntöisesti varattu kunnan toimihenkilöiden järjestämään toimintaan, mutta ilta-aikaan Pirttiä voivat varata järjestöt ja muutkin tahot. Maanantaisin kello 9–12 Pirtillä kokoontuu MLL:n perhekahvila. Perhekahvila tarjoaa vanhemmille ja…

Kylän kuulumiset ja kaskut näytteillä Laitikkalassa

Keskiviikkoisin auki oleva Laitikkalan lainausasema on vuosikymmenien ajan kerännyt kokoelmiinsa ison joukon kotiseututietoa, -kuvia ja -haastatteluja iäkkäiltä kyläläisiltä. Koulupiirijärjestelyjen jälkeen myös Vuolijoki on saanut kotiseutukokoelmiin oman kansionsa. Kyläläisistä ahkerimpana jutun tekijänä on toiminut Anneli Kivelä, jolta jälleen odotetaan uutta kirjasta. Arvokkaan lisän muistitiedon tallentamiseen toi Kirsti Uotilan johdolla koottu Laitikkalan kyläkirja. Myös Onkkaalaan aikanaan siirtynyt…

Vihavuoden kesä huipentui perinteiseen juhlaan

Vihavuoden Koskikahvilalla juhlittiin valon ja lepakoiden juhlaa jokavuotisen loppukesän perinteen mukaisesti. Ilta alkoi pihamaan perinnepeleillä kuten saappaanheitolla ja sen jälkeen oli vuorossa keltaisten ja punaisten ankkojen kilpakoskenlasku kahteen otteeseen. Jokainen sai ostaa oman ankan tai useamman terassin kaiteelta, ja ankkakatras laskettiin Vihavuoden yläjuoksulta alas. Ankkojen laskua kokoonnuttiin katsomaan sillalle ja kosken varteen ja jännittämään oman…

Luonnosta löytyi monia aarteita

Sieniä, käpyjä, kaarnan palasia, marjoja ja käenkaalia eli ketunleipää. Vehoniemeen luontoretkelle saapuneet lapset löysivät metsästä vaikka mitä aarteita lauantaina iltapäivällä. – Taisi sieltä muutama tyhjä pullo ja purkkikin löytyä. Ovathan nekin aarteita siinä mielessä, että ne pitää saada metsästä pois, luontoretkeä noin kolmellekymmenelle osallistujalle vetänyt Maija Ihantola nauroi. Alamajan ympäristössä päästiin aarteenetsinnän lisäksi tunnustelemaan ja…

Vuolijoella valmistaudutaan vuosisadan iltamiin

Vuolijoen VPK:n talolla oli sunnuntaina harras ja juhlallinen tunnelma vahvistetun mieskuoron harjoitellessa ohjelmistoaan parin viikon kuluttua järjestettäviin Täyden sadan iltamiin. Yhteistyössä Pälkäneen Pitkäjärven kunnostusyhdistyksen kanssa järjestettävien vanhan ajan iltamien ohjelmarunko koostuu maamme satavuotisen itsenäisyyshistorian kutakin vuosikymmentä kuvaavista kuoroesityksistä ja niiden väliin sovitetuista tarinoista. Tapahtuma järjestetään Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi.

Kankaankudonta ja nypläys tutuiksi

Pälkäneen seudulla kangaspuut ovat aina olleet ahkerassa käytössä. Kansalaisopiston kahdeksalla kudonnankurssilla voi ylläpitää opittuja taitoja tai aloittaa aivan uuden harrastuksen. Talven kestävällä kurssilla ehtii valmistamaan omien toiveiden mukaisia tekstiilejä, ja kutomiseen pääsee tarttumaan heti syksystä. Tekemisen ohella tulevat tutuiksi kankaan rakentamisen ja suunnittelun eri vaiheet. Kerran viikossa on yhteinen kurssikerta, muina päivinä kutomaan pääsee itselle…

Viulumusiikin klassikot soivat Kangasalla

Viulisti Jaso Sasakin ja pianisti Marko Hilpon konsertissa keskiviikkona 6.9. soivat kappaleet maamme taiteen ”kultakaudelta” sekä Suomen itsenäistymistä edeltäviltä vuosilta. Ohjelmistossa on harvoin kuultu Toivo Kuulan Viulusonaatti sekä sävellyksiä Järnefeltiltä ja Sibeliukselta. Konsertin pääteoksena kuultava Toivo Kuulan (1983–1918) Sonaatti viululle ja pianolle vuodelta 1907 on suuri ja yltiöromanttinen teos. Ensiesityksen jälkeen kriitikot nostivat Kuulan kertaheitolla…

Kankaankudonta ja nypläys tutuksi

Pälkäneen seudulla kangaspuut ovat aina olleet ahkerassa käytössä. Kansalaisopiston kahdeksalla kudonnankurssilla voi ylläpitää opittuja taitoja tai aloittaa aivan uuden harrastuksen. Talven kestävällä kurssilla ehtii valmistaa omien toiveiden mukaisia tekstiilejä. Kutomiseen pääsee tarttumaan heti syksystä. Tekemisen ohella tutuksi tulevat kankaan rakentamisen ja suunnittelun eri vaiheet. Kerran viikossa on yhteinen kurssikerta, muina päivinä kutomaan pääsee itselle sopivana…

Puutikkalassa nähtiin komea Mersu-letka

Puutikkalassa nähtiin viime lauantaina yllin kyllin komeita menopelejä, kun Puutikkalan Puodin pihaan kurvasi nelisenkymmentä vanhaa Mersua. Autot pysähtyivät puodilla osana tämänvuotista M-B -Touria. Vanhimmat autoista olivat 1950-luvulta, uusimmat 1990-luvun alusta. Mersut pysähtyivät päivän aikana myös Kangasalan Mobiliassa. Mercedes-Benz klassikkoautojen tapahtuman keskuspaikkoina toimivat Tampere ja Hämeenlinna. Klassikkoajot järjesti Suomen Mercedes-Benz Klubi. Vuoden 2017 M-B Tour juhli erityisteemalla…