elenia

Hetki lyö

Syyskuun alussa se tapahtuu. Arviolta yhteensä noin 21 miljoonan euron hanke, jolla lähdetään vetämään valokuituyhteyksiä eri puolille Pälkänettä, käynnistyy samanaikaisesti kahdesta eri paikasta. Kahden pilottialueen jälkeen keskustan valokuituverkon rakentaminen alkaa Lastenlinnan ja Paavolanharjun alueilta kohti Onkkaalan keskustaa, mutta samaan aikaan alkaa verkon rakentaminen myös Pälkänevedentiellä kohti Aitoota.

Tulikärpänen korvaa punapallon

Kollolan pellolla asteleva joutsenkaksikko seuraa, kun autosta nousevat miehet alkavat touhuta pitkän keltaisen kepin kanssa. Aikansa miesten puuhia seurailtuaan joutsenet ottavat muutaman askelen vauhdin ja nousevat suurille siivilleen. Juuri ennen peltoa halkovaa sähkölinjaa kaksikko huomaa vaaran. Muutaman terävän siiveniskun ansiosta linnut nousevat ja välttävät linnuille kuolettavan parinkymmenen kilovoltin sähköiskun. Jos päivä olisi ollut hämärämpi tai…

Talvi yllätti Elenian

Pitkin Pirkanmaata päivitellään, miten talventulo voi yllättää sähkölaitoksen. Maassa on muutama sentti lunta ja sähköt ovat poikki kolme päivää. Miten käy sitten, kun lunta tulee taivaan täydeltä ja kunnon myrskyn kanssa? Ensilumi koetteli poikkeuksellisesti, koska raskas lumi tarttui märkiin puihin tehokkaasti. Puut puolestaan olivat lämpimän syksyn jäljiltä sulia ja notkeita. Siksi isotkin rungot taittuivat kaarella…

Naapuriapu arvossaan

    Kolmepäiväisiksi venyneet sähkökatkokset osoittivat maaseudun naapuriavun voiman. Aggregaatin omistajat kiersivät talosta toiseen tarjoamassa virtaa pakastimille ja kännykkälatureille. Naapurusto soitteli ja kävi katsomassa, että pimenneissä ja viilenevissä taloissa pärjättiin. Lopulta oli jopa tunnelmallista, kun lapset eivät eristäytyneet ruutujen äärelle, vaan koko perhe kokoontui kynttilöin valaistun pöydän äärelle pelaamaan korttia. Myttäälässä Ukkosen perheen pelipöytään liittyi…

Virta varmistuu, netti lähtee

Hyvät uutiset: pätkivät sähkölangat korvataan myrskyn kestävillä maakaapeleilla. Huonot uutiset: samalla pylväistä puretaan puhelinkaapelit, joten jatkossa puoli Pälkänettä jää mobiiliyhteyksien varaan. Muutos koskee Kankaanmaan teollisuusaluetta sekä Onkkaalantien länsipuolista eli Mallasveden puoleista osaa kylästä. Esimerkiksi Valkeakoskella sähköyhtiö vetää valokuidun joka kotiin samalla kun langat lasketaan pylväistä alas. Kuitu ei ole kallista, ja varautuminen maksaa itsensä korkojen…

Puoli Pälkänettä jää ilman kiinteää nettiä

Noin tuhat pälkäneläistaloa voi odottaa syksyn myrskyjä entistä rauhallisemmin mielin, kun niihin johtavat sähköjohdot siirretään pylväistä maan alle. Hyvällä uutisella on myös kääntöpuolensa: samalla puoli Pälkänettä jää ilman kiinteää nettiä. Sähkö- ja puhelinlangat puretaan syksyn ja talven aikana vajaasta 700 pylväästä Kangasalan rajalta Kantokylään saakka. Töitä tehdään Onkkaalantien varressa ja pääosin tien länsipuolella eli Mallasveden…

Sähköjohdot siirtyvät pylväistä maan alle

Sähkökatkot ovat viime vuosina piinanneet Pälkänettä. Myrskyjen aikaan vanhainkodilla on sinnitelty otsalamppujen varassa. Jätevettä on jouduttu laskemaan järveen, kun ilman virtaa jääneet pumppaamot ovat hiljentyneet. Sähkökatkot ovat kiusanneet erityisesti keskustan Mallasveden puoleista osaa. Onkkaalantien toisella puolella valot eivät ole välttämättä edes välkkyneet, vaikka kylän toinen puoli on pimentynyt. Vanhojen sähkölinjojen ongelmat ovat sähköverkkoyhtiö Elenian tiedossa….

Ukkosmyrsky kaatoi vettä ja puita

Perjantaina iltapäivällä Pirkanmaalla rymistellyt ukkonen toi mukanaan rankkoja sadekuuroja ja sähkökatkoja myös Pälkäneelle ja Kangasalle. Pälkäneellä kaatui useita puita, ja Onkkaalan alueelta katosivat sähköt pariksi tunniksi kello 16:n maissa. Myös Kangasalle pelastuslaitos sai useita kaatuneiden puiden vuoksi tulleita hälytyksiä, minkä lisäksi palomiehiä työllistivät ukkosen aiheuttamat lukuisat automaattiset palohälytykset. Iltapäivän päätteeksi vailla sähköä oli eri puolilla…

Kiireellä rakennettu rapistuu

Suuri osa maaseudun teistä, sähköjohdoista ja vesijohdoista on peräisin samalta ajalta reilun puolen vuosisadan takaa. Sodista toipuva maa sähköistyi ja autoistui 1950–1970-luvuilla. Samaan aikaan vesijohtojen rakentaminen mahdollisti sen, että sivukulmillakin voitiin luopua kantovedestä. Sähkövalot, -hella ja -pesukone haluttiin pirttiin nopeasti. Kun etäisyydet olivat pitkiä, nopeinta ja edullisinta oli pystyttää pylväät tien ja pellon laitaan ja…

Koska Pälkäneen hatara sähköverkko korjataan?

Pitääköhän jonkun vanhainkodin asukkaan kuolla ennen kuin Pälkäneen keskustan sähköverkko saadaan sellaiseen kuntoon, ettei virta ole heti poikki, kun pikkuisen tuuli tuivertaa. Onkkaalantien Mallasveden puoleinen osa ja vanhainkodin seutu kuuluvat ilmeisesti vanhaan verkkoon, joka ei kestä tuulta ollenkaan. Syksyn myrskyjen aikaan meillä oli pirtti pimeänä kahdeksan tuntia. Kun asuin kylän toisella puolella, niin vuosien varrella…