kartta

Menneisyysmatkailua kotikylän kartoilla

Vanhat kartat kertovat paitsi paikoista, myös ihmisten arkielämästä. Monesti niistä paljastuu sellaista, mitä ei heti tule edes ajatelleeksi. – Esimerkiksi Mälkilästä vanhan kylän pohjoispuolelta löytyy maininta Köykän wierusta. Nimitys kuvaa paikkaa alueena, ja on hyvä esimerkki vanhasta, paikallisesta tavasta nimetä asioita, Jaakko Simola sanoo. Mälkilästä löytyy myös maininta Helakivenniitusta. Nimestä voi päätellä, että alue sijaitsee…

Selvityshenkilöt laativat karttansa

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudelleenjärjestämistä Pirkanmaalla pohtineet selvittäjät ovat saaneet työnsä valmiiksi. Selvityshenkilöt esittävät, että Pirkanmaalle muodostettaisiin neljä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä vastaavaa aluetta. Vastuukuntina toimisivat Tampere, Jämsä, Sastamala ja Valkeakoski, joka olisi niin sanotun Etelä-Pirkanmaan sote-alueen vastuukunta. Etelä-Pirkanmaan alueeseen on esitetty kuuluvaksi myös Pälkäne, Kangasala, Akaa ja Urjala. Esityksen perustana on kaupunkiseudun säilyttäminen ehjänä kokonaisuutena…

Kylien palvelut kootaan esitteisiin ja karttoihin

Sydän-Hämeen kylät kokoavat ensi kesäksi omia palveluhakemistoja ja -karttoja. Onkkaalassa yrittäjät suunnittelevat esitettä ja karttaa, Luopioisissa infotaulua ja Kukkian ympäristön palvelukarttaa. Kuhmalahden, Rautajärven ja Eräjärven palvelutarjonta kootaan esitteeseen, josta aiotaan tehdä vielä kattavampi kuin viime kesäksi pystytetyistä opastauluista. Kylien palveluesitteitä ja -karttoja tehdään kesäasukkaiden ja matkailijoiden, mutta myös paikallisten asukkaiden tarpeisiin. Läheskään kaikki paikkakuntalaiset eivät…