lentopallo

Voitoilla kesään

Pälkäneen Luja-Lukko päätti kautensa miehekkäästi kolmen ottelun voittoputkeen lentopallon kakkossarjassa. Kauden viimeisessä pelissään pälkäneläiset kypsyttivät Luolajan Kajastuksen erin 1–3 (25–23, 21–25, 21–25, 26–28). – Molemmilla taisi olla toinen jalka kesälomalla, mutta meillä vähän vähemmän. Maistui voitto silti makealta, Kajastus on ollut meille ikävä vastus, tuumaa Luja-Lukon penkin päässä seissyt Petteri Miettinen. Ottelu oli tämänkautiseen pälkäneläiseen…

Viesti päätti Kangasalan kauden

Kangasalalaisittain tyystin väärä LP eteni lentopallon Mestaruusliigan välieriin. Salolainen LP Viesti kaatoi LP Kangasalan puolivälierissä kolmannen kerran sunnuntaina ja varmisti samalla paikkansa mitalipeleissä. Näin LP Kangasalan kausi päättyi 3–0 (25–20, 25–22, 25–15) -tappioon. Ottelu noudatteli samaa kaavaa kuin edellisessä kamppailussa Pitkäjärvellä. LP Kangasala oli erien alkupuolella vahva, mutta kokeneen ja kovan vastustajan rutiini oli nuorelle kangasalalaisjoukkueelle…

Kehno systeemi toi Viestin piristyneen LP:n vastustajaksi

LP Kangasala kohtaa keskiviikkona alkavissa puolivälierissä salolaisen LP Viestin. Viime kevääseen asti kotimaan kenttiä ylivoimaisesti vuosikausia hallinnut Viesti taipui viime vuoden finaaleissa HPK:lle, mutta Salon ylpeys on edelleen kivikova. Sarjakakkonen Viesti ja LP Kangasala ovat kohdanneet Mestaruusliigassa tällä kaudella kolmesti, ja kangasalalaiset joutuivat näissä otteluissa tyytymään yhteen erävoittoon. LP Kangasala kaapi sunnuntai-iltana kotivoiton rovaniemeläisestä WoVo:sta…

Hyvän mielen ottelu

Ei tarvittu kuin entinen maajoukkuepassari, jotta Pälkäneen Luja-Lukko ryhdistäytyi tälle kaudelle harvinaiseen voittoputkeen lentopallon kakkossarjassa. Kahden ottelun sopimuksella Luja-Lukon tyhjilleen jäänyttä passarin paikkaa täyttämään tullut Sami Juvonen johdatti pälkäneläisjoukkueen tiukkaan voittoon Aitolahden Riennosta luvuin 3–2 (21–25, 26–24, 25–20, 24–26, 15–10). Kaksi pistettä irtosi kauden luultavasti viihdyttävimmän kotiottelun jälkeen. Pälkäneläisyleisö ja kotijoukkue eivät menettäneet uskoaan edes…

Loimaa kaatui kolmannen kerran

Pälkäneen Luja-Lukko sai kauden viimeisiin otteluihinsa legendaarisen vahvistuksen, kun Sami Juvonen tuuraa lääkäriksi valmistunutta Juhani Salmista passarin tontilla. Kuntosarjassa viime vuodet jäähdytellyt Juvonen syttyi nopeasti kakkossarjan tunnelmaan ja johdatti sunnuntaina Luja-Lukon 3–1 -vierasvoittoon Loimaalla. Perjantaina Juvonen saapuu yhteiskoululle, kun Luja-Lukko isännöi kauden viimeisessä kotiottelussaan Aitolahden Rientoa. Kotijoukkue lähtee otteluun paineetta, sillä Loimaan voiton ansiosta putoajan…

Sami Juvonen Luja-Lukon paitaan

Pälkäneen Luja-Lukko joutui hankalaan paikkaan, kun kävi ilmi, että kakkossarjajoukkueen ainoa passari Juhani Salminen joutuu jättämään väliin kaksi kauden viimeisestä ottelusta. Ongelmaan keksittiin luova ratkaisuehdotus, joka epätodennäköisyydestään huolimatta toteutui: Salmista paikkaa Suomen kautta aikojen parhaisiin passareihin kuuluva Sami Juvonen. Legendaarinen pelintekijä on edustuskelpoinen Luja-Lukossa pelattuaan tällä kaudella vain Tampereen kuntosarjassa. Liigassa 685 ottelua pelannut Juvonen…

LP käänsi kelkkansa

LP Kangasala selvitti pudotuspelejä ajatellen tärkeät ”eräpallot” eli ottelut Kuortanetta ja LP Vampulaa vastaan lentopallon Mestaruusliigassa. Kuortaneelle kangasalalaiset eivät antaneet erääkään kahdessa kohtaamisessa; ensimmäisen 3–0-kotivoiton jatkoksi LP selätti nuorekkaan vastustajansa viime viikolla myös vieraskentällä. Jälkimmäinen kohtaaminen päättyi 0–3 (18–25, 21–25, 14–25) -numeroihin. Viime viikonloppuna LP jatkoi hyväksi havaitulla tiellä ja otti jälleen tärkeät kolme pistettä…

LP Kangasala joutunut ahtaalle

Pitkäjänteiseen pelaajien kehitystyöhön tällä kaudella ryhtynyt LP Kangasala on joutumassa maksamaan linjanvedostaan vielä tämän kauden liigamenestyksessä. Joukkue kärsi Orivedellä viikonloppuna jo viidennen peräkkäisen tappion, kun OrPo otti selkeän kotivoiton erin 3–0 (25–18, 25–18, 25–13). Tukalaan tilanteeseen pudotuspelejä ajatellen joutunut LP oli pakkoraossa ennen elintärkeää tuplakamppailua Kuortanetta vastaan tällä viikolla. Kangasalalaiset kuitenkin väänsivät nuorista maajoukkuepelureista voiton…

Europelit päättyivät hyvään yritykseen

LP Kangasalan päävalmentaja Virginie De Carne oli välillä kuin myrskyn merkki, ja pelaajienkin kasvoilta kismityksen määrän pystyi ottelun jälkeen lukemaan ilman suurennuslasia. Tämä oli ymmärrettävää: LP oli harmillisen lähellä, mutta SSC Palmberg Schwerin sittenkin tavoittamattoman kaukana. Saksalaisjoukkue eteni Challenge cupin seuraavalle kierrokselle hakemalla Pitkäjärveltä 3–0 (21–25, 16–25, 20–25) -voiton. – Kokemattomuus näkyi vielä turhien virheiden…