lietesota

Lietekuljetukset pitää kilpailuttaa EU:n laajuisesti

Pirkanmaan Jätehuollon on kilpailutettava uudelleen sako- ja umpikaivolietteiden kuljetukset. Markkinaoikeus kumosi Jätehuollon toukokuussa 2016 tekemän hankintapäätöksen, jolla lietteiden kuljetukset jaettiin neljän tarjoajan kesken. Työnsä menettäneet pienyrittäjät valittivat 3,76 miljoonan euron hankintapäätöksestä markkinaoikeuteen. Valituksissa vedottiin muun muassa siihen, että hankintamenettelyssä suosittiin suuria yrityksiä. Tarjouspyynnön vaatimuksia pidettiin liian raskaina pienyrittäjälle, jolla on vain yksi auto. Lisäksi valittajat…

Jätehuolto ei käsittele pälkäneläisten asioita

Pääosan jätteistään lajitteleva ja kompostoiva pälkäneläispariskunta haki maaliskuussa pidennystä jäteastian tyhjennysväliin, koska roskiksen pohjalle kertyy pussillinen kuukaudessa. Keväällä hakemuksen perään kyseleville pahoiteltiin kiireitä, mutta kesäkuun lopussa jätehuolto kertoikin, ettei pälkäneläisten asioita käsitellä. Syyskuun lopussa pariskunta sai Pirkanmaan Jätehuollolta kirjeen. Siinä kuntien omistama jäteyhtiö ilmoittaa, ettei se käsittele Pälkäneen ja viiden muun kunnan asioita, koska ne…

Sanelua ja kiristystä

Tampere toimii Pirkanmaan alueella vastuukuntana jätehuollon viranomaistehtävissä. Kun kaupunki uudisti organisaatiotaan, viranomaisena toimiva jätehuoltojaosto muutettiin lautakunnaksi. Kaupunki yrittää edelleen pitää vallan käsissään: lautakunnan 12 jäsenestä seitsemän valittiin Tampereelta. Lietejupakassa kyykytetyt reunakunnat eivät suostu saneluun, vaan pyrkivät korjaamaan valtasuhteet. Jäteyhtiön 17 osakkaasta kymmenen vastusti sitä, että Tampereella on enemmistö lautakuntapaikoista. Vastustajista osa hyväksyi sopimuksen, mutta edellytti…

Lietetyhjennykset tulee tehdä lainsäädännön mukaan

Keneltä sako- ja umpikaivolietteet tilataan? Tätä asiaa on pohdittu Sydän-Hämeen Lehdessä paljon. Vastaus on yksiselitteinen, Pirkanmaan Jätehuollon asiakaspalvelusta, puh. (03) 2405010. Asukkaille on vuodenvaihteessa lähetetty asiasta kirje toimintaohjeineen. Pirkanmaan Jätehuolto on kuntien oma yhtiö, jonka vastuulle on annettu jätehuollon lakisääteiset palvelutehtävät, nyt myös lietekuljetukset. Käytännössä Pirkanmaan Jätehuolto kilpailuttaa jätteiden kuljetukset, organisoi tyhjennykset, huolehtii rekistereistä, asiakaspalvelusta,…