mummonmökki

Asumisen uudet tuulet

Luopioinen on tuonut uusia tuulia asumiseen. Vuosituhannen alussa kunta teetti 22 omakotitaloa. ”Sadan tonnin talojen” hinta nousi hieman toiselle sadalle tuhannelle, mutta niiden ansiosta moni perhe toteutti omakotiunelman rivitaloasunnon hinnalla. Sadan tonnin talojen jälkeen Luopioisiin ryhdyttiin rakentamaan mummonmökkikylää. Mummonmökit toivat pientaloihin uuden kokoluokan. Nuori tai vanha pari ei tarvitse suurperheen tarpeisiin mitoitettua asuntoa, vaan vähemmän…

Mummonmökeissä asuttu jo 10 vuotta

– Ideamme lähti lentoon, kun Asko Valkama näytti mummonmökin hahmotelmaa tv-ruudussa, Pertti Toivari kertaa tapahtumia reilun kymmenen vuoden takaa. Televisiossa nähty hahmotelma oli Pertin veljen, Ari Toivarin käsialaa. Koko ajatus mummonmökeistä lähti alun perin liikkeelle häneltä. – Katselin aina ohi ajaessani kunnan tyhjää tonttia tienristeyksessä. Siitä näytti puuttuvan jotain, Ari kertoo. Tuo jokin puuttuva oli…

Ekologinen ”vaarinpirtti” hengittää tervein keuhkoin

– Haluamme, että talo on kaikin puolin yksinkertainen. Että siihen ei tehdä mitään turhia ulokkeita, parvekkeita tai muita hörhötyksiä. Sisustus tulee olemaan sellainen sekalainen, kertoo Sirkka Rekola, jonka miehensä Kalervo Rekolan kanssa rakennuttama ekologinen ”vaarinpirtti” on noussut harjakorkeuteensa Kangasalan Heponiemeen. Mitään himosisustajia Rekolat eivät ole. Sen määrittelee jo pariskunnan ekologinen elämänasenne. Nykyisessä asunnossa lähes kaikki…

Tyhjenevät talot kiertoon

Muuttaisitko Muurameen? Vai sanotaankohan se Muuramelle? Moni Muuramesta kotoisin oleva tai siellä mökkeilevä olisi todennäköisesti valmis pohtimaan muuttoa. Siellä sukuloiva tai vieraileva osaisi vastata kysymykseen. Mutta muutaman kerran kunnan ohi ajaneella ei ole asiasta mitään mielipidettä. Kun Pälkäne taas alkaa tosissaan tavoitella kasvua ja uudet asuinalueet rakentajia, markkinointi kannattaisi kohdentaa otollisimpaan maaperään – eli heille,…