uimahalli

Valtuusto hyväksyi hotellikaavan

Kangasala sai maamerkin Lahdentien varteen, kun uimahalli Kuohu valmistui kahdeksan vuotta sitten. Tulevina vuosina vasara paukkuu uimahallin ympärillä, kun Lahdentien varteen rakennetaan kymmenkerroksinen hotelli ja asuintalo, Lahdentieltä keskustaan nousevan Tampereentien varteen uimahallin laajennus sekä hotellin ja hautausmaan väliin 300-paikkainen pysäköintitalo. Hotellityömaa voi käynnistyä jo keväällä, sillä valtuusto hyväksyi sen kaavamuutoksen maanantaina. Uusi kaava mahdollistaa 6000-neliöisen…

Hotellihanke otti askeleen eteenpäin

Kangasalan kunta on laatinut Capital Five Oy:n kanssa yhteistyösopimuksen, joka tähtää hotellin rakentamiseen uimahalli Kuohun naapurissa. Kunta toivoo hotellin, Kangasala-talon ja laajentamissuunnitelmia tekevän uimahallin toimintojen tukevan toisiaan ja aktivoivan keskusta-aluetta Laaditun sopimuksen mukaan kunta varaa yhtiölle osan sopimusalueesta. Tavoitteena on, että jos alueelle laadittava asemakaava toteutuu, kunta luovuttaa tontin pitkäaikaisella vuokrasopimuksella yhtiön perustamalle kiinteistöyhtiölle. Uimahallin…

Nyökkäys hotellille ja uimahallilaajennukselle

Uimahallin laajennus, hotelli ja parkkitalo – kaavoituslautakunta näytti Kangasalla vihreää valoa isolle asemakaavalle, joka päivittäisi linja-autoaseman ja uimahallin väliselle alueelle uuden asuin- ja liikekorttelin. Keskusta-aluetta mullistava kaava ollaan mitoittamassa noin 200 asukkaalle ja 80 hotellihuoneelle. Lisäksi noin 1500 kerrosneliömetriä liiketilaa sijoitettaisiin neljä- tai viisikerroksisten rakennusten alempiin kerroksiin kävelyalueelle, joka muodostuisi kirjastolta uimahallille. Uimahallia voitaisiin kaavamuutoksen…

Merenneito polskii Kuohussa

Kangasalan Kuohussa vietetään Lasten lauantaita 23.4. Päivän ajaksi on järjestetty lapsille monenlaista ohjelmaa ja ohjattuja vesileikkejä. Kuohun salissa on temppurata ja kahvilassa kasvomaalausta. Lasten lauantaissa vierailee myös Merenneito Riia. Kello 11, 14 ja 16 esiintyvä eväkäs viihdyttää lapsia uiden, leikkien ja tarjoamalla reppuselkäkyytejä pienimmille. Lisäksi merenneidon johdolla opetellaan aarteen metsästystä ja merenneitotaitoja. Lapsia voi myös…

Pälkäne kaipaisi uima- ja jäähallia

Onko liikuntahalli ruumiinkulttuurin kärkihanke? Kun kuntaliitostilaisuuksissa aikanaan puhuttiin niin sanottujen porkkanarahojen käytöstä, niin esillä oli Aitooseen ”luvattu” liikuntahalli. Missä on porkkanarahat ja lupaukset? Porkkanarahat on juotu ja lupaukset syöty! Eikö olisi tärkeämpää rakentaa jonkinlainen kate Pälkäneen ”jäähalliksi” Onkkaalaan? Uimahalli olisi ehdottomasti parempi ratkaisu, sillä Luopioisissahan on jo liikuntahalli, mutta pitäjässä on vain pieni uimapaikka Aitoon…

”Uintiin ei kyllästy”

Susanna Ellonen, pian 14, on tuttu näky Kangasalan uimahallissa. Pälkäneläinen harjoittelee läpi talven uimahallissa kuudesti viikossa. Harjoitusrupeama kestää kerrallaan parisen tuntia. – Uintiin ei pääse kyllästymään. On tosi mukavaa, kun saa olla vedessä ja uida välillä kovempaa, välillä rauhallisempaa vauhtia, Uimaseura Kangasalan Kuohua edustava Ellonen miettii. Yläasteen seitsemännen luokan pian päättävä tyttö kauhoi Kuohun Ui…

Ainut maailmassa

Triathlonisti ja entinen kilpauimari Jarmo Hast ui keskiviikkona Kangasalan uimahallissa maratonin alle 12 tunnissa. Hast on maailmassa ainoa, joka on uinut 25 metrin uima-altaassa maratonin eli 42 195 metriä alle mainitun ajan. Tempauksellaan Hast keräsi varoja treenaamiseensa. Tavoitteena siintää ensi kesän Havaijin Ironman-triathlon. Siellä Hastin tavoite on kova, sillä mies aikoo sijoittua kolmen parhaan joukkoon….

Kaavamuutos mullistaisi toteutuessaan keskustan

Uimahallin, kirjaston, kulttuuritalon ja Kuohunharjuntien entrauksen jälkeen lisää liike- ja asuinrakennuksia sekä hotelli. Siinä kokonaisuus, johon Kangasalan keskustassa ollaan pyrkimässä tulevina vuosina. Uimahallin ja linja-autoaseman alueilla tapahtuva muutos on lähdössä liikkeelle linja-autoasemalta, jonka kunnan keskustasuunnittelun kumppani NCC aikoo panna työn alle ensimmäisenä. Linja-autoasema sai taannoin pidetyssä asukaskyselyssä nykykunnostaan varsin murskaavaa palautetta. Aseman alue onkin kokemassa…

Uimahalli vastaa

Uinti on yksi maailman parhaista liikuntaharrastuksista. Arvostamme suuresti UKK:n tekemää vapaaehtoistyötä nuorten uintiharrastuksen hyväksi. Lasten uimataidon edistäminen ja nuorten liikuttaminen on arvokas asia. Kalle Ollila esittää kirjoituksessaan useita rakentavia ehdotuksia. Muutamia täsmennyksiä haluaisin kuitenkin tehdä. Kangasalan Uimahalli Oy pyrkii kattamaan uimahallin käyttökulut pääsylipputuotoilla. Omistaja vastaa lainan lyhennyksistä ja koroista. Voittoa yritys ei tavoittele, ainakaan tällä…

Iäkäs uimari menehtyi Kangasalan uimahallissa

77-vuotias kangasalalaismies menehtyi tiistaina iltapäivällä Kangasalan uimahallissa. Syynä oli todennäköisesti sairauskohtaus. Ripeällä tahdilla kahden aikoihin uinut mies pysähtyi altaan päässä ja jäi lepäämään köyden varaan. Naisuimari huomasi, kun mies vajosi pinnan alle. Uimari hälytti uimavalvojat nopeasti paikalle. He nostivat miehen altaasta ja aloittivat välittömästi elvytyksen. Ambulanssi saapui paikalle alle kymmenessä minuutissa. Hoivahenkilöstö jatkoi elvytystä, mutta…