Taide valtaa alaa Luopioisissa

Pälkäneen keskus siirtyy kesäksi Luopioisiin – ainakin kulttuurin ja tapahtumien määrällä mitaten.
Yksi ”syyllinen” tähän on toiminta- ja kulttuurikeskus Mikkolan Navetta. Talven ajan tapahtumiin ja seminaareihin keskittynyt Navetta puhkeaa kesän ajaksi kukkaan. Luopioisten Taidekesän näyttelyt levittäytyvät Navetalta myös luhtiaittoihin ja jyvämakasiiniin.
Taidekesän varsinaiset näyttelyt avaavat viikonloppuna. Päättynyt viikonloppu tarjosi kesälle mainion startin, kun Navetalla vietettiin ensimmäistä kertaa etnomusiikkifestivaalia. Sen kantavia voimia ovat paikalliset Kusti Vuorinen ja Pekka Juhani Koponen.
Tulevalla viikolla myös Kukkian Kädentaitajien tuotanto levittäytyy Navetan ulkopuolelle. Talven ajan käsitöitä Aitopajan myymälässä kaupanneet kädentaitajat avaavat perjantaina perinteikkään ja tunnelmallisen kesämyymälän Wanhalle makasiinille.

Luopioisten alkukesään sisältyy myös kaksi nostalgianäyttelyä. Viikonloppuna Mikkolan Navetalla päättynyt Esko Saranan näyttely esitteli itseoppineen luopioislaistaiteilijan teoksia.
Viime viikolla kunnantoimistolla avattu kolmoisnäyttely puolestaan esittelee kolme hiljaista miestä, jotka puhuivat valokuvillaan ja veistoksillaan. Pertti Haatajan, Uuno Nurmen ja Pentti Heinosen näyttelyllä on suurin arvo luopioislaisille. Teosten äärellä jaettiin ensimmäisen näyttelyviikon aikana lukemattomia muistoja tekijöistä sekä kuvien maisemista ja tapahtumista.
Kauneudestaan palkittu kunnantalo on ollut kuntaliitoksen jälkeen vajaalla käytöllä. Toivottavasti taide ja tapahtumat valtaavat jatkossakin talon, jonka seiniin on tallentunut aimo annos luopioislaista luovuutta ja lupsakkuutta.
Haatajan kuvia sekä Nurmen ja Heinosen veistoksia pääsee ihastelemaan kesäkuun loppuun saakka. Näyttelyn taustalla oleva Kukkia-Seura kantaa jo nyt huolta siitä, miten saataisiin esille lisää näytteitä Haatajan kuva-aarteista.

Pertti Haataja kiersi pyöränsä kanssa vuosikymmenet kuvaamassa kotikolkkiensa maisemia ja tapahtumia. Samalla Haataja tuli tallentaneeksi ainutlaatuisen kokoelman luopioislaista elämänmenoa.
Kesänäyttely rakennettiin Säästöpankkisäätiön avustuksella. Tarvittaisiin ehkä vieläkin leveämmät hartiat, jotta kuva-aarteet saataisiin lajiteltua, tunnistettua ja tallennettua arvoisellaan tavalla.

Tommi Liljedahl

 

Voit lukea lisää verkkolehdestä. Se oli linkki siinä.
Tämä on kainalojutun sisältöä. Kainalojutussa on lihavoitu tämä kohta. Mutta tämä onkin kursiivia.
Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?