Ei koulua, vaan elämää varten

Jokainen Anna Tapion koululta lähtevä muistaa aina Ertan opit

Suvivirsi soi lauantaina Anna Tapion koulun kevätjuhlassa haikeammin kuin monella muulla koululla. Vähiten kesälaitumille kirmaamisesta riemuitsevat päivän juhlakalut eli koulun jättävät yhdeksäsluokkalaiset.

Eri puolilta maata Aitooseen saapuneet koululaiset hyvästelevät posket märkänä ystävänsä, joista on tullut läheisiä kolmen sisäoppilaitosvuoden aikana.

Honkalassa vietettävästä juhlasta tekee erityisen sykähdyttävän se, että kaikki yhdeksäsluokkalaiset pukeutuvat kansallispukuun.

Yläkouluikäisten vanhemmat tietävät, miten vaikea sen ikäiselle on saada ylle muuta kuin lököttävät farkut. Miten koululaiset saadaan Aitoossa haalimaan ja lainaamaan kansallispuvut juhlapäiväksi?

– Ei siitä tarvitse edes keskustella. Eihän uimaankaan mennä kylpytakissa, vaan uima-asussa, ammatillisten aineiden opettaja Ertta Juselius vertaa.

– Puutarhalle mennään haalarissa, keittiölle keittiövaatteissa ja liikuntaan liikunta-asussa. Kevätjuhlapäivänä tarjoiluvuorossa olevat pukeutuvat tarjoiluvaatteisiin ja juhlakalut juhlakalun vaatteisiin.

 

Oikeat asusteet oikeisiin tilaisuuksiin

Rehtori Kaarina Lukkaroinen antoi 30 vuotta sitten Anna Tapion koululla aloittaneen opettajan tehtäväksi huolehtia kansallispuvut kevätjuhlaan.

Ertta Juselius tekee uusille oppilaille heti alkajaisiksi selväksi, mitä asusteita käytetään missäkin tilanteessa. Kaikki huipentuu yhdeksännen luokan kevätjuhlaan, jossa sonnustaudutaan kansallispukuun.

– Oppilaille hankitaan seitsemännellä luokalla vaatteet puhdistuspalvelua varten. Yksi oppilas on kerran kysynyt, että mitä jos hän ei tykkääkään pupe-vaatteista. Vastasin, että ensinnäkään kyse ei ole tykkäämisasiasta. Ja toiseksi: jos olisin sinun äiteesi, tietäisit, että tämä on asia, josta meidän perheessä ei keskustella. Se on vähän sama kuin jos poliisi tai VR:n työntekijä miettisi, että tykkääköhän hän virka-asuistaan.

Koulussa ei opiskella koulua, vaan elämää varten. Moni kiittää Ertan oppeja myöhemmin pukeutuessaan juhliin ja tärkeisiin tilaisuuksiin.

– Seitsemännen luokan poikien kanssa opettelemme tekemään sekä englantilaisen että ranskalaisen solmiosolmun, Juselius mainitsee esimerkkinä.

 

Kädet ovat työtä ja tekemistä varten

Aitoon yksityiskoulu vaalii edelleen perustajansa Anna Tapion ajatusta pään, käden ja sydämen sivistyksestä. Puhtaanapitopalveluita, ammatillista käsityötä ja matkailua opettavan Ertta Juseliuksen vastuualuetta on ennen kaikkea käden sivistys.

Käden sivistys on vastakohta nykyajan uusavuttomuudelle. Anna Tapion koululla kasvaa aktiivisia ja osaavia nuoria, jotka eivät pelkää tarttua imuriin, tiskiharjaan tai kaulimeen.

– Kädet ovat työtä ja tekemistä varten. Ei ne ole tarkoitettu roikotettavaksi – että ’hui en voi koskea mihinkään, kun minulla on nämä rakennejutut’.

Juselius sanoo saavansa todellisen palkan työstään keväisin, kun hän huomaa, miten syksyllä aloittaneet seitsemäsluokkalaiset ovat lukuvuoden aikana löytäneet kätensä.

– En meinannut uskoa, kun kuulin, miten armeijassa tuskaillaan, etteivät nuoret miehet enää osaa solmia kengännauhojaan. Ei se ole nuorten vika, sillä he ovat kasvatuksen tulosta. Vanhemmilla on ollut seitsemän vuotta ja koululla yhdeksän vuotta aikaa opettaa elämän perusasiat.

Juselius sanoo joskus miettivänsä, kasvatetaanko peräkammarin poikia tietoisesti: vanhemmat haluavat pitää lapsensa avuttomina voidakseen pitää heistä itse kauemmin kiinni.

Anna Tapion koulu sen sijaan kasvattaa lapsia omille jaloilleen.

– Oppilaat itsenäistyvät kolmen vuoden aikana niin, että puolet heistä ei enää halua koulun päätyttyä palata ’kotikotiin’.

Työn ohessa käytävä ”plätinä” on tärkeää

Vaikka Ertta Juseliuksen luokassa tehdään käsillä, samalla vaalitaan myös pään ja sydämen sivistystä.

– Jos paidan silitys jää kesken, sen voi joku muu tehdä loppuun. Paljon tärkeämpää on, että työn lomassa käytävä porina saadaan hyvään lopputulokseen.

Ertta Juselius kutsuu tätä keskustelua plätinäksi. Useimmiten se lähtee käyntiin itsestään töiden ohessa. Nuoret alkavat ruotia päivän tapahtumia tai muita mieltä askarruttavia asioita. Joskus opettaja nostattaa itsekin joitain aiheita tai provosoi keskustelua sopivasti. Siitä hän pitää kuitenkin huolen, ettei poissaolevista, toisista opettajista tai koulun muusta henkilökunnasta puhuta selän takana.

– Taannoin pohdittiin esimerkiksi murrosikää. Päädyimme siihen, ettei murrosiässä ole kyse kapinasta, vaan aikuistumista: nuori opettelee hyväksymään muutokset ulkonäössään ja ajatuksissaan.

Käden- ja elämäntaitoja opettavalla Juseliuksella on tilaisuus vaikuttaa siihen, että nuoret oppivat uskomaan itseensä ja löytävät paikkansa maailmassa. Avain tässä työssä on positiivisuus.

Tähän saakka ammatillisia aineita ovat opiskelleet ainoastaan Anna Tapion koululle haun kautta tulleet koululaiset. Ensi vuodesta alkaen myös luopioislaiset pääsevät valitsemaan ammatillisia aineita.

Luopioislaiset ovat opiskelleet yksityiskoululla syksystä alkaen, kun kivenheiton päässä sijainnut kunnan yläaste lakkautettiin.

– Olen päässyt tutustumaan luopioislaisiin, kun valvon välitunneilla Toukolaa, joka toimii heidän taukopaikkanaan. Aitoon kylä ja Luopioinen ovat pitäneet minusta aina hyvää huolta. Nyt olen saanut tutustua myös mukavaan ja kohteliaaseen jälkikasvuun.

 

Asiallinen käytös ei ole vanhanaikaista

Anna Tapion koululla vaalittavaan sydämen sivistykseen kuuluvat muun muassa käytöstavat.

– Ruokaile kerran kanssani, niin kerron millainen olet, Ertta Juselius mainitsee esimerkkinä.

Hän ei halua kuulla luokassaan kotiasioita, jotka kuuluvat kotiin eikä sairauskertomuksia, jotka kuuluvat lääkärille. Sukupuolisesta suuntautumisesta voi puhua ilman että käyttää loukkaavaa H-sanaa. Eikä joka lauseessa tarvitse muistuttaa, minkä kautta on maailmaan tullut.

– Kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen.

Juselius muistaa, kuinka hänen lapsuudenkodissaan pojille opetettiin, että niistä nenä, nosta housut ja ole niin kuin muutkin miehet.

– Neuvo pätee hyvin myös nykyisin. Eikä se ole vanhanaikaista, jos edellyttää, että käyttäydytään asiallisesti ja laitetaan vaatteet naulakkoon.

Jos Ertan luokkaan tulee paidan napit avoimena, opettaja tarjoaa takuuvarmasti apua napittamiseen, mikäli oppilas ei sitä vielä itse osaa. Juselius korostaa, ettei kyse ole nipottamisesta, vaan työturvallisuudesta. Esimerkiksi mankelin äärelle ei voi mennä paidanhelmat heiluen. Eikä hiukset avoinna käsitellä siivouksessa käytettäviä kemikaaleja, koska niitä voi huomaamattaan hieroa silmiinsä.

Säännöillä on järkevät perusteet, ja kasvattajien tehtävä on pitää niistä kiinni. Eipäs–juupas -kisaan ei nuoria kannata kasvattaa.

– Ei kaikkea tarvitse kokeilla, vaan voimme ottaa oppia edeltävien sukupolvien virheistä.

 

Kaikista asioista ei tarvitse keskustella

Kun Anna Tapio vuonna 1940 perusti Aitoon koulua, hän kantoi huolta muun muassa sotaorpojen koulutuksesta. Ertta Juselius sanoo, että vanhempansa menettäneitä on nykyisinkin. Osa on menettänyt vanhemmat konkreettisesti, osa kuvainnollisesti: kotona ei ole aikuisia, vaan vanhemmat ovat itse kuin murrosikäisiä.

– Joskus kieltämättä toivoisi, että omena vierisi riittävän kauas puusta, ja että lapset katsoisivat eteen, eivätkä taaksepäin. Ajokortin saadakseen pitää käydä autokoulu. Miksei myös ennen lasten saamista ole vanhempien koulua?

Omat lapset ovat vanhempien lahjomattomin työtodistus. Juseliuksen omat lapset ovat jo maailmalla, ja hänellä on jo kaksi lastenlastakin.

– Kun tytöt olivat nuoria, meillä oli määrättyjä asioita, joista ei tarvinnut edes keskustella. Tupakan ja viinan lisäksi sellaisia olivat esimerkiksi naamaan tehtävät reiät ja tatuoinnit.

Kun lapsista toinen oli menossa rippikouluun, äiti sai seurakunnasta lapun, jolla olisi voinut antaa lapselle luvan tupakoida. Juselius ei ymmärtänyt lomaketta, koska laki kieltää yksiselitteisesti tupakoinnin alaikäisiltä.

– Vein paperin poliisilaitokselle ja sanoin, etten osaa täyttää tätä. Sen jälkeen vanhemmilta ei ole enää kyselty tupakointilupia.

 

Jos ei ole asennetta, ei ole mitään

Ertta Juselius opettaa, ettei äiti ole palkaton piika, joka tekee kaiken.

– Jos lapset vaativat korvausta joka roskapussin viemisestä, niin tasapuolisuuden nimissä sama palkka kuuluu myös äidille.

Ammatilliset aineet ovat kantava asia sekä Anna Tapion koululle että sen oppilaille. Koulussa on erilaisia oppijoita, ja käsillä tekeminen tarjoaa onnistumisen elämyksiä sellaisille, jotka eivät innostu teoreettisista aineista.

– Oikeastaan kaikkien koulujen pitäisi olla niin kuin Anna Tapion koulu, Ertta Juselius sanoo.

Hänen on helppo uskoa tuoretta tutkimusta, jonka mukaan neulominen – jota Hämeessä kutomiseksi kutsutaan – sekä pianonsoitto auttavat laskutaidon kehittymisessä. Käsillä tekeminen on harjoitusta myös päälle.

Juselius opettaa siivoamista, joka on melko harvan lempiaihe tai -askare. Kyse on kuitenkin asenteesta, kuten muunkin opiskelun kanssa.

– Jos ei ole asennetta, ei ole mitään. Tarvitaan asennetta, että lukuaineet alkavat sujua. Sama on siivoamisen kanssa. Jos koulu ei tarjoa asennetta, se omaksutaan kadulta.

– Tee työsi aina niin hyvin, että voit olla ylpeä lopputuloksesta: ’minä olen tämän tehnyt, tee perässä jos pystyt’. Rutinat pois!