Etsivälle vastataan

Tuli vanha isän ohje mieleen siinä vaiheessa, kun kiersin kolmatta kertaa kaikkia niitä paikkoja, joissa olin käynyt kauppareissusta palattuani.

Isä aina sanoi, että ammattimiehellä työkalut ovat järjestyksessä, ettei aika mene hakemiseen. Se ammattimies olisi varmaan käyttänyt tässä tilanteessa pukua, jonka povitaskuun olisi sujauttanut lompakkonsa kassalla. Nyt kun olisi taas aika lähteä, mies tunnustelisi kevyesti rintamustaan, jossa kaikki kortit, tositteet ja setelirahat olisivat hyvässä järjestyksessä.

Mutta tällainen verkkarimies ei lompakkoa käytä. Elämän valttikortit on sullottu kolmeen korttitaskuun. Alkuperäinen idea oli, että mukana kulkisi vain ne taskut, joita kulloinkin tarvitsee. Mutta eiväthän pankki-, luotto-, ajo- kela-, etu- ja kirjastokortit pysyneet omilla paikoillaan, ja siksi kaikki kolme korttinippua kulkevat aina taskussa.

Tai olivat kulkeneet tähän saakka.

 

Nyt tuli mieleen vanha lasten viisaus. Miten minä voisin etsiä, kun en tiedä missä ne ovat.

Kortit olisivat voineet olla autossa, jos olisin jättänyt ne sinne valmiiksi, kun olin kohta taas menossa. Auton lattialta, lokeroista ja penkinraoista löytyi kaikkea muuta, muttei kortteja.

Hortoilin paikasta toiseen, sillä olin saattanut laskea kortit jonkun pöydän, hyllyn tai ikkunalaudan reunalla. Kävin pariin kertaan kaupan kassalla ja parkkipaikalla katsomassa, etteivät kortit olleet jääneet tai pudonneet sinne. Pengoin taskut kaikista vaateröykkiöistä ja asetin viimeisen toivon pesukoneessa pyörivään koneelliseen.

 

Viisaana miehenä olin laittanut kaikki munat samaan koriin. Kun omat ja firman luottokortit ovat kateissa, ei voi kovin kauaa, ovatko ne päätyneet vääriin käsiin.

Uusien pankkikorttien mukana tulee aina hyvät ohjeet, joissa neuvotaan, mitä pitää tehdä, jos kortti katoaa.

Paperi on todennäköisesti samassa laatikossa kuin viiden viime vuoden maksetut laskut ja muut pankkipaperitkin. Tai sitten se on vielä maksamattomien laskujen ylipaisuntasäiliössä keittiössä.

Olen tietenkin saattanut siirtää sen paikalleen arkistomappiin tai laittaa toiseen kaappiin parempaan talteen.

Palaan etsintäkierroksella kolmatta kertaa kylille, sillä olen saattanut avata korttikuoren töissä. Ohjeet kortin katoamisen saattavat olla siellä joko paikallaan – tai sitten lappu on jäänyt odottamaan kotiin viemistä tai arkistoimista pöydälle ja päätynyt johonkin välivarastoon.

 

Lopulta päädyin ratkaisemaan korttien katoamisongelman samoin kuten pistorasian kytkennän tai kaksitahtibensan sekoittamisen. Pelkistin pulman hakusanaksi ja kirjoitin sen google-ruutuun.

Oman pankin sivuilta ei heti löytynyt ohjeita kortin hukanneille. Firman kortin sulkeminen oli helpompaa, sillä sen pankin sivuilla oli numero, jossa kortin voi sulkea.

Ennen puhelua järjestin kolmannet etsinnät. Nyt etsin jotain kuittia, josta kävisi ilmi kortin numero ja tyyppi. Enhän ollut edes varma siitä, onko kortti minun, kustantajan, konsernin vai emoyhtiön nimellä.

Haku päättyi yhtä laihoihin tuloksiin kuin edellisetkin yritykset.

 

Soitan anteeksipyydellen sulkupalvelun numeroon. Ystävällinen nainen kysyy sosiaaliturvatunnuksen ja utele konetta näpytellessään, mitä muuta omaisuutta kortin mukana katosi. Luulen, että tämä on smalltalkia, ja kertoilen kadonneista korteista ja etsinnöistä.

Nainen sanoo sulkevansa kaikki kadonneet kortit ja nettipankkitunnukset. Olen tyrmistynyt: hoituuko kaikki tässä samalla ja näin helposti. Helpottuneena koetan kääntää katseen tulevaisuuteen. Lupaan ottaa heti ensimmäisenä arkipäivänä yhteyttä pankkeihin ja tilata uudet kortit.

”Ne tulevat automaattisesti muutamassa päivässä”, nainen sanoo.

Kai sentään saan ruoskia jonkinlaisella sakkomaksulla?

”Ei tämä mitään maksa”, nainen vastaa.

Jos tämä on näin helppoa, niin enhän minä viitsi seuraavalla kerralla edes ryhtyä etsintöihin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?