Palvelevasta Kesälehdestä tehtiin aktivoiva

Sydän-Häme on Suomen suosituimpia mökkiseutuja. Ei ole siis mikään ihme, että Sydän-Hämeen Lehti oli maan ensimmäisiä paikallislehtiä, joka teki erityisen kesälehden. Nykyisin jokseenkin joka aviisi kokoaa erikoisnumeron mökkiläisten ja matkailijoiden tarpeisiin.

Sydän-Hämeessä Kesälehti kasvoi vuosien varrella mahdottomiin mittoihin. Tavaraa kertyi niin paljon, ettei se mahtunut yksiin kansiin, vaan lehti paisui parhaimmillaan kolmeselkäiseksi. Sen tekeminen, painaminen ja jakeleminen oli melkoinen urakka.

Myöskään lukija ei päässyt helpolla. Sivuille levittäytyi sellainen runsaudensarvi, että sen keskeltä jäi paljon tärkeää ja mielenkiintoista huomaamatta.

 

Viime vuonna tehdyn kesälehtiuudistuksen tavoitteena oli palvelevampi Kesälehti.

Sivukoko pieneni A4:ään ja lehden käyttöikä piteni koko kesään.

Uudistuksen myötä seudulle saatiin tuore matkailuopas, joka toimi vielä loppukesälläkin.

Tämänvuotinen Kesälehti jaetaan torstaina lehden välissä. Luvassa on 132-sivuinen aikakauslehtimallinen kesälukemisto, jonka pariin tullaan palaamaan useaan otteeseen.

Toimituksessa on eletty kesäkiireet jo ennen kuin lehti kunnolla puhjennut. Askaretta on piisannut, siitä ovat pitäneet huolta ennen kaikkea lukemattomien kesätapahtumien järjestäjät.

 

Kesän tapahtumakalenteri on tanakoitunut entisestään. Perinteisten kesätapahtumien rinnalle syntyy joka vuosi uusia. Varsin monet niistä vakiinnuttavat asemansa nopeasti. Hyviä ideoita osataan kopioida, ja peräkonttikirppikset, kesäjumpat ja metsäkirkot leviävät pian myös naapuriin.

Kaupunkimaisessa elämänrytmissä kierroksia hiljennetään kesäksi. Sydän-Hämeessä tapahtuu päinvastoin. Hauska esimerkki tästä ovat puistot, kentät ja seurantalot täyttävät jumpat, joita löytyy lähes joka päivälle.

 

Kattavan tapahtumakalenterin kokoaminen on suurempi urakka kuin koskaan ennen. Syynä on nettiaika. Moni yhdistys ja kylä keskittyy omien sivujen ylläpitämiseen. Ne tavoittavat riittävän tehokkaasti oman väen.

Seudun aktiivit eivät syötä tapahtumia kovin ahkerasti kuntien nettisivuille. Osaltaan syynä on se, että niiden käyttäjäystävällisyys ei ole ihan sitä mihin facebookmaailma on ihmiset totuttanut.

Kuntien tapahtumakalenterit olivat muutama vuosi sitten kattavampia ja paremmin ajan tasalla kuin nyt. Kesälehdessä on pyritty paikkaamaan kalenterin aukot.

Viimevuotisen Kesälehden hyviä ominaisuuksia on vahvistettu entisestään. Palvelevasta lehdestä on pyritty tekemään aktivoiva. Seudun tapahtumat esitellään kattavammin ja luettavammin kuin koskaan ennen ja kesäkohteiden joukosta on nostettu esiin uusia vinkkejä. Seudun ja kesän mielenkiintoisista ihmisistä löytyy hauskoja ja ajatuksia herättäviä lukujuttuja.

Lehden tapahtumaosio takaa sen, että lapsille ja mökkivieraille löytyy läheltä jokaiseksi kesäillaksi mieluisaa tekemistä, olivat he sitten urheilu- tai kulttuuri-ihmisiä.

 

Lue Kesälehti 2012 näköislehti verkossa.

Kommentit (6)

    • Tommi Liljedahl

      Tervehdys.
      Lisäilemme vanhojen numeroiden näköislehtiä vähitellen mukaan sivuille.
      Lisäänkin Kesälehden mukaan tallennettavassa ja tulostettavassa muodossa, koska se toimii monella pitkään oppaana seudun kesään.

      Tommi Liljedahl

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?