Erakko-Nestorin muisto elää yhä

Evijärvi-Seuran puheenjohtaja Mauno Puotinen ja sihteeri Anneli Rannisto ojensivat viirin Sahalahti-Seuralle. Huomionosoitusta olivat vastaanottamassa Suvi Puronen (vasemmalla) ja Seppo Rinne.

– Nestori ei olisi uskonut, millainen tilaisuus täällä on ollut, UPM-Kymmenen entinen metsänhoitojohtaja Timo Kivimaa arveli Laipan erakon kunniaksi pidetystä juhlasta Rajalan kämpällä.

Savottakämpän viimeisen vakituisen asukkaan kuolemasta on kulunut kymmenen vuotta. Tähän virstanpylvääseen liittyen Sahalahti-Seura järjesti Rajalassa ohjelmallisen iltapäivän, jossa musisoitiin ja muisteltiin Nestori Hanhikoskea.

Oman värinsä tilaisuuteen toi Evijärveltä, Nestorin kotiseudulta, vierailulle tullut parikymmenhenkinen ryhmä paikallisine pelimanneineen.

 

Kotona ei aina ollut ruokaa

Lea Jaakola (vasemmalla), Reeta Kotro ja Marjatta Koskenvesa viihtyivät metsäkirkossa.

– Miellyttävä yllätys, että Nestorin muistoa vaalitaan täällä, Evijärvi-Seuran puheenjohtaja Mauno Puotinen kiitteli hienon juhlan järjestäneitä yhdistysaktiiveja.

– Meillä Evijärvellä tuskin moni on tiennyt Nestorin myöhemmistä elämänvaiheista, huomautti Puotinen, joka kertoi Laipan erakon isän hankkineen perheelle elantoa tinurina.

Isän saamat tienestit olivat välillä liian niukkoja. Sen muisti Aleksi Koskimäki, joka lapsena ja nuorena kävi usein Nestorin kotona.

– Siellä ei ollut aina ruokaa, mies mainitsi.

Ajan tavan mukaan Nestori osallistui jo verraten pienestä maataloustöihin, saven ajoon, kyntöihin ja sirpillä leikkaamiseen. Kotiseutunsa nuori mies jätti vuonna 1944.

– Metsä veti häntä. Kysyn vain, kuka olisi puut hakannut, kun Suomi maksoi sotakorvauksia, jos ei olisi ollut Nestorin kaltaisia metsureita, Koskimäki korosti metsämiesten merkitystä.

 

Murron perhe huolehti eläkevuosina

Reima Ojala ja Suvi Puronen vauhdissa.

Nestori Hanhikoski tuli Rajalaan vuonna 1946, pian kämpän valmistumisen jälkeen. Metsuriksi hänet pestasi Pälkäneeltä yhtiön piirimies Otto Verkko.

– Siihen aikaan tänne ei ollut tietä, ei edes kävelytietä, Timo Kivimaa huomautti.

Laipan erakko jäi kämpälle vielä eläkkeelle päästyäänkin 1980-luvun alussa. Ei ollut paikkaa, minne mennä eikä toisaalta edes halua lähteä pois. Yhtiö antoikin työntekijälleen luvan asua Rajalassa niin pitkään kuin tämä haluaa.

– Nestori oli avainehto siinä, että kämppä yleensä säilyi olemassa, Kivimaa korosti.

Laipan erakko ei ollut sanan varsinaisessa mielessä erakko. Hän kävi niin halutessaan kylillä muiden muassa Luopioisten suunnalla Erkki Murron perheen järjestämissä kyydityksissä. Samainen perhe myös huolehti Nestorista niin, että tällä oli aina kaikkea tarvitsemaansa.

Timo Kivimaakin oli tekemisissä Rajalan asukin kanssa.

– Kesällä hänet löysi tuosta kannon luota aikaansa kuluttamasta, vieressä iso purkki tupakan tumppeja varten.

 

 

Kirkkokansa täytti kämpän

Jos kirkkojen penkit monesti tavallisissa sunnuntaimessuissa kumisevatkin tyhjyyttään, niin Rajalan kämpässä pidetyssä metsäkirkossa tilanne oli aivan päinvastainen. Penkit, jakkarat ja tuolit täyttyivät niin, että ulko-oven kynnyslautakin kelpasi väliaikaiseksi istuimeksi. Muutamat myöhäisemmät kirkkovieraat kääntyivät eteisestä kokonaan pois, kun heille selvisi, että tarjolla oli enää ahtaita seisomapaikkoja. – Väkeä oli paljon, Lea Jaakola tiivisti tunnelmansa kämpässä pidetystä jumalanpalveluksesta. Jaakola tuli Laipan sydämeen Luopioisista. Myös Sahalahden ja Kuhmalahden suunnat olivat hyvin edustettuina kappeliseurakuntien yhteisessä metsäkirkossa. Kaukaisin vieras oli pääkaupungista. – Luulin, että täällä ollaan ulkona. Nimenä olisi saanut olla kämppäkirkko, kun tilaisuus olikin sisällä, helsinkiläinen Reeta Kotro ehdotti.  

Luonnon ylistystä

Nyt metsä kirkkoni olla saa, voi täällä palvella Jumalaa, mun urkuni kauniit, soikaa! Mun kirkkon` katto on korkeella ja yks ystävä on seurana, Hän kyllä muistavi poikaa, paimenpoikaa. Tämä Immi Hellenin runon viimeinen säkeistö aloitti ja lopetti osuvasti Seppo Rinteen pitämän saarnan metsäkirkossa. Kesäisen luonnon kauneutta ja Luojan työtä ihasteltiin myös tilanteeseen sopivissa virsissä Suvivirrestä Taas kukkasilla kukkasiin. – Onneksi oli pelkkiä tuttuja virsiä, kun en pimeässä oikein nähnyt tekstejä, Marjatta Koskenvesa huomautti hämärästä seinänvieruspaikastaan. – Saarna oli kyllä mahtava, hän lisäsi. Oman musiikillisen panoksensa metsäkirkkoon toi Janne Kyrönlahden johtama Sahalahden kirkkokuoro, jonka herkän kauniisti esittämä Kesäpäivä Kangasalla päätti jumalanpalveluksen. Iso osa kirkkovieraista jäi vielä nauttimaan kahvista ja lihakeitosta, jonka sen keittäjä Seppo Rinne oli mitoittanut riittävän 75 ensimmäiselle jonoon ehtivälle. Viime sunnuntainen iltapäivä jatkui ruokatauon jälkeen musisoinnilla ja kämpän viimeisen vakituisen asukkaan, Nestori Hanhikosken, muisteloilla.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?