Teatteri Eurooppa Neljä päästää tänä iltana irti Noin 7 veljestä

Ensi-illan aika

Wilhelm ja Rautahanska

Sappeen kesäteatterissa eletään jännittäviä hetkiä. Spede Pasasen, Ere Kokkosen ja Jukka Virtasen elokuvakäsikirjoitukseen perustuvan Noin 7 veljestä -näytelmän lähes 50 esitystä käsittävä näytäntökausi alkaa tänä iltana.

Ensi-illassa on tällä kertaa tavallista enemmän latausta, sillä Sappeen Kesäteatterin tämän kesän produktio on monella tavalla poikkeuksellinen.

– Tämä on jotakin sellaista, mitä kukaan ei ikinä ennen ole tehnyt. Spede-elokuvan sovittaminen näyttämölle on ennen näkemätöntä, niin kuin elokuvan muuttaminen kesäteatteriksi ylipäätään, Teatteri Eurooppa Neljän tuottaja Matti Hämäläinen toteaa.

Noin 7 veljeksen näyttämösovituksen on laatinut Ilkka Talasranta. Kukaan ei vielä tiedä, miten Spede-huumori taipuu kesäillan hämyyn.

– Odotukset ovat kovat, monella tavalla. Mutta itse olen levollisella mielellä nyt, kun olen nähnyt, miten ammattitaitoisen ja innostuneen porukan olemme saaneet tätä tekemään, Hämäläinen kiittää.

 

Aikuisten satu – myös lapsille

Ohjaaja Turkka Mastomäki myöntää, että hänen debyyttiohjauksensa on ollut haasteellinen tehtävä. Ei vähiten siksi, että niin sanottu Spede-huumori on niin omaleimaista. Sitä joko ihaillaan tai inhotaan, mutta se on hyvin tunnistettavaa.

– Ei ole ollut tarkoitus tehdä elokuvan toisintoa eikä se näissä puitteissa olisi edes mahdollista. Olen antanut näyttelijöille ja itselleni luvan käyttää omia ideoitamme ja nokkeluuksiamme, Mastomäki kertoo.

Hän sanoo, että Noin 7 veljestä on puhdas aikuisten satu puujalkavitseineen kaikkineen. Se naurattaa toki lapsiakin, ehkä erityisesti juuri heitä. Mitään ikärajoja vaativaa esityksessä ei ole.

Spede-huumorin parhaalle vahvuudelle ohjaaja on halunnut olla uskollinen:

– Se ei pyri pilkkaamaan ketään eikä ratsasta ilkeillä nauruilla. Sellaisen huumorin tekeminen ei ole ihan helppoa, koska helposti nauramme epäonnistumiselle ja häviäjille, hän sanoo.

Mastomäki myöntää, että 3,5 viikkoa harjoitusaikaa on aika vähän, vaikka teatteria tekee kova ammattilaisten joukko.

– Näyttelijöillä on lupa kehittyä ja kypsyä näytäntökauden aikana. Minä seison jutun takana – meillä on periaate, että se, mitä tehdään, tehdään tosissaan.

 

Virtanen ja Danny ensi-illassa

Vuonna 1968 ensi-iltansa saaneen elokuvan ohjaajakolmikosta ainoa elossa oleva, Jukka Virtanen tulee tänään Sappeeseen katsomaan teatterisovitusta, samaten laulaja Danny. Dannyn edelleen kuunnelluin hitti, Jaakko Salon ja Jukka Virtasen Seitsemän kertaa seitsemän on näytelmän tunnusmusiikki, kuten oli aikanaan elokuvankin.

Suurin osa elokuvan muustakin musiikista on mukana näytelmästä. Myös lavasteet ansaitsevat huomiota, sillä ne on laatinut yksi Suomen arvostetuimmista lavastajista, Oiva Pääkkö, jonka viimeisimpiä töitä on ollut huippusuosittu Abba-musikaali.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?