Saarion Taisto ajoi jo vuosina 1963–1965 moottoripyörällä kilpaa. Ajokkina oli ensin AJS, sitten Triumph. Autopuolelta kilvanajokokemusta kertyi Formula 3 -luokassa, jossa ”Tate” muun muassa kukisti sittemmin autourheilulegendaksi nousseen Niki Laudan eräässä Hämeenlinnan Ahvenistolla järjestetyssä kisassa.
Autoista ei nyt sen enempää. Paitsi että kun 1970-luvun alussa Sultan-kondomi olisi lupautunut Saarion sponsoriksi ja tuella olisi hankittu kilpuriin upouusi BMW:n moottori, kilpa-autoilun liittoherrat laittoivat hanttiin ja kaatoivat hyvän suunnitelman.
– Kyseiset mainokset autossani olisivat kuulemma olleet hyvän tavan vastaisia, Saario virnuilee tuon aikakauden moralismille.
Motskareilla on aina ollut erityinen paikka Taten sydämessä. Kilpa-ajon lääkäri kielsi omaa metallipajaa pyörittäneeltä mieheltä jo vuosikymmeniä sitten, mutta kangasalalainen Matti Alanen ajoi sitten Saarion rakentamalla prätkällä.
Samanlaisella kolmipuolikkaalla Hondalla, millainen nytkin löytyy Saarion autotallista.
– Kyllähän me Alasen kanssa napsittiin Suomen mestaruuksia. Tämä tässä on toinen rakentamani Honda 350. Vaihdan siihen vielä nokka-akselin ja laitan sitten myyntiin, pyöräkonkari esittelee.
Ääntä kuin sadalla moottorisahalla
Saario on juuri saanut valmiiksi Hondansa ikäisen 500-kuutioisen Benellin. Muistojen Imatranajoon Alanen lähtee kisaamaan kyseisellä kaunokilla.
Käytännössä hyvinkin samanlaisella kaksipyöräisellä aikansa tähti Jarno Saarinen teki kilparadoilla mittavaa uraa 1970-luvun alussa.
– Tate teki Benelliä kolme vuotta. Lähes kaiken hän väänsi metritavarasta. Kunnioitettavaa työtä, heittää itsekin esimerkiksi jäärata-ajosta vankkaa kokemusta aikoinaan hankkinut
.
Paikalla on muitakin polttomoottorifanaatikkoja kuin Saario. Pyöriä seisoo Saarion talon edessä viisi.
Laanisella ei nyt omaa pyöräprojektia ole, mutta hän on ollut mukana muun muassa Timo Ojalan viime talvena valmistuneen Suzuki TR 500:n kasaamisessa.
– Olen ollut se mies, jolle sanotaan, että ”pidäs tota”. Voin sitten vaikka näyttää taskulampulla valoa, Laaninen itse vitsailee.
Ojala puolestaan ottaa puheeksi Saarion vaikutuksen siihen, että Pälkäneelle on ilmaantunut näin paljon veteraani-ikäisten kisamotskarien rakentelijoita.
– Taten syytä koko homma. Hän meitä on tähän harrastukseen usuttanut. Ja häneltä metalli taipuu. Tähän Suzukiini Tate teki metallityöt ja itse kävin läpi koneen. Kun viime syksynä hain Kokkolasta laatikollisen romua, niin ei siitä moottorin lisäksi tähän projektiin jäänyt oikeastaan kuin 120 senttiä metalliputkea, Ojala sanoo.
– Tuli muuten koottua moottori seitsemän kertaa ennen kuin kaikki osat olivat oikeilla paikoillaan. Yksi prikka vaihdeakselin välistä puuttui vielä toiseksi viimeisellä kerralla.
Muutama viikko sitten ajettu Mukkula TT oli Ojalan Suzukin tulikaste. Niin ikään pälkäneläinen vanhojen kisapyörien harrastaja Tero Tikka kurvaili pyörällä varsin rivakkaa vauhtia.
Seuraavaksi mennään testailemaan Jurvaan.
Ojalan pyörän ääni on kuin sadan moottorisahan pärinä. Mukkulassa paljon nähnyt varikkoväkikin katseli kummissaan.
Projektissa homman nimi on se, että tämä kesä testataan ja ensi kesäksi laitetaan koneeseen lisäpotkua, jotta kilpailuihin voi lähteä ajamaan oikein tosissaan.
Eipä mene kurkusta alas
Jurvaan on lähdössä ajokkiaan kokeilemaan pälkäneläisistä myös Hannu Lehtimäki. Mies osti vappuna vuoden 1972 mallia olevan Honda CB:n, joka oli varsin alkuperäisessä kuosissa. Eikun purkamaan siis.
– Liesilän Hannu on tuonut tämän Ruotsista. Hänellä on itselläänkin vanha kisapyörä. Koneelle ei ole toistaiseksi tehty mitään, mutta vaihdoin muun muassa kaasuttimen, sytytysjärjestelmän ja pakoputken. Runkoa jäykistettiin ja kevennettiin, Lehtimäki esittelee.
Jouni-veljensä ajettavaksi kisaradalle pyöränsä antava Lehtimäki rakensi alkukesän ajan prätkää parina iltana viikossa isänsä maatalouskonekorjaamon tiloissa. Modifiointi on pitkälti miehen omaa käsialaa.
– Lisäksi minulla on lähes täysin uusiksi rakenneltu Harley-Davidson Sportster ja crossi- sekä classic crossi -pyörät. Täytyyhän aikuisella miehellä leluja olla.
Lehtimäen ratapyörän kanssa sama malli mutta vuotta vanhempana löytyy Harri Lattuselta, joka asuu Valkeakoskella mutta pitänee itseään aina vanhan kotipaikkansa mukaisesti pälkäneläisenä.
Lattunen onkin erityisen kova sälli ajamaan kisaa. Hän on voittanut nyt kolmena peräkkäisenä vuotena Classic 5 -luokan Suomen Veteraanikilpamoottoripyöräkerhon järjestämässä cup-kisassa. Hänen nykyinen pyöränsä oli jo ennestään kilpavekotin, mutta kun Lattunen sen kuusi vuotta sitten hankki, alkoi osienvaihtoruljanssi.
– Olen muuttanut tästä kaiken muun paitsi keulan, lohkon ja sylinterit. Esimerkiksi runko oli liian löysä, kun se oli modifioitu alkuperäisestä. Se oli pitkä ja huono ajaa. Nyt pyörä on hyväkulkuinen jopa tehdastekoisiin verrattuna. Kevyt ja kilpailukykyinen laite, Lattunen toteaa.
Hän on ajanut hyville sijoituksille myös Pohjoismaiden mestaruuskilpailujen lähdöissä. Esimerkiksi taannoin Jurvassa mies oli kakkonen ja nelonen. Vain voitto puuttuu, ja sitä lähdetään hakemaan heinäkuun alussa Norjan Mo i Ranasta.
– Matkoihin menee rahaa. Muuten tämä ei ole kamalan kallis harrastus, kun tekee kaiken itse. Jos ostaa tehdastekoisen replikan, saakin sitten varautua 40 000 euron kustannuksiin.
Kisapyörien rakentamiselle on asetettu tiukat säännöt. Kaikki valokuvausta varten tallien kätköistä esiin otetut viisi motskaria on tehty tarkasti noita sääntöjä noudattaen.
Mutta miksi niitä värkätään, miksi kaasukahvaa käännetään, miksi pärinää kuunnellaan ja miksi metalliin sijoitetaan rahaa?
– Jotakin ihmisen pitää harrastaa. Ja kaikki harrastaminen maksaa. Kyllä moni on vastaavasti laittanut menemään suuren määrän renkaita ja mäntiä pubissa kurkusta alas, Tate tokaisee porukan ikäpresidentin määrätietoisuudella.
– Itse mietinkin tuossa yhtenä päivänä, että milloin on tullut viimeksi kupiteltua. Eipä tainnut puolen vuoden ajanjaksoon osua kuin kaksi kertaa, porukan nuorimmainen eli Lehtimäki jatkaa.
Kommentointi on suljettu.