35 vuotta sitten ajelimme me alueosastojen poliisit yöaikaan usein kolmen miehen autopartiossa. Resurssit olivat kohdallaan ja tekemistä kovasti paljon vähemmän kuin nykyään.
Tilannetta kuvastanee hyvin oma tuloni uralle. Kolmen kuukauden kurssia oli jäljellä yli puolet, kun minulla jo oli varma työpaikka Helsingin poliisilaitoksessa.
Meitä tuli taloon kerralla noin neljänkymmenen untuvikon rypäs, avoimia vakansseja oli kesällä 1976 lähes sata.
Tapana oli lähteä maalle heti, kun väylä aukesi. Suurimmalle osalle meistä visiitti pääkaupunkiin kesti vain muutamia kuunkiertoja.
Väkeä oli siis kosolti enemmän kuin näinä ja tulevina aikoina. Talvisena arkiyönä ei liikkujia puolen yön jälkeen näkynyt edes keskustassa. Ravintoloissa pilkku tuli puoli yhdeltä ja harvat asiakkaat ajoivat pirssillä kotiin. Viikonloppuisin oli hiukan vilkkaampaa.
Nyt syke jatkuu läpi vuoden viikonpäivästä riippumatta jonkunmoisena läpi yön. Jokaisella itseään kunnioittavalla kapakalla on jatkoaika ja valomerkki välähtää vasta puoli neljältä.
Olen monesti peilannut nuoruuttani ja muistellut, kuinka seuraava päivä meni ketuille, vaikka nukkumassa oltiin jo kahdelta. Kenellä on aikaa ja varaa riekkua arkiöinä kylillä aamuviiteen?
Kesällä saatan työmatkallani vaikka tiistaina tavata kello 5.30 Iso Roobertinkadun ja Erottajan kulmassa ison porukan, jonka kaikki jäsenet ovat hyvässä humalassa. Ikärakenteesta ja muistakin seikoista voisi päätellä suurimman osan olevan työikäisiä. Lienevätkö sitten osuneet pekkaspäivät tai vuosilomat kaikille yhtä aikaa.
Reilut kolme vuosikymmentä sitten Helsingissä säilöttiin juopumuksen takia kansalaisia yli 70 000 vuodessa eri puolilla kaupunkia oleviin selleihin. Nyt putkassa vierailee vuosittain noin 15 000 asiakasta ja heistäkin puolet muulla kuin pelkästään päihtymysperusteella.
Eipä siinä vanhassa mallissa paljon järkeä ollut. Pahimmillaan lyötiin ukkoja maijan perään niin kuin koivuhalkoja. Ei tarvinnut juurikaan horjahdella kyytiin päästäkseen.
Usein talviyön harvat keikat olivat puliukkojen noutoja kerrostalojen rappukäytävistä, kun talkkari tai lehdenjakaja asiasta ilmoitti.
Olin kerran partiossa Luopioisten miehen Erkki Lähteenpään kanssa. Saimme tehtäväksi häätää pakkasta pakoon menneen pultsarin kadulle lehtilaatikosta, jossa hän köllötteli Hesareihin kääriytyneenä.
Eki kysyi ukolta, onko hänen hyvä siellä ja pärjääkö aamuun. Mies kiitteli inhimillisestä kohtelusta. Panimme kannen kiinni. Ensimmäisen kerran minulle tuli mieleen tämmöinen toimintamalli. Äijät olivat miltei poikkeuksetta elämän lommoille potkimia sotaveteraaneja.
Ei ole enää lehtilaatikoita eikä täysin asunnottomia laitapuolen taivaltajia. Jokaiselle halukkaalle löytyy vähintään lattiapaikka lämpimässä.
Neljännesvuosisadassa hyvinvointiyhteiskunta on kehittynyt ainakin edellä kerrotusti. Heikoinkin rengas nukkuu sisätiloissa ja pintaliitokerma kuohuu aamuun asti värivaloissa.
Vanhat ajat tulevat mieleen kesäöinä, kun joku väsynyt juhlija on käynyt lepäämään puistonpenkille. Nykyinen lainsäädäntö ei vaadi yöpyjää mihinkään kärräämään tai häätämään, jos tila ei ole vaaraksi hänelle itselleen.
Aamuisella työmatkalla on mukava tarkkailla yhteiskunnan muuttumista.
Ensimmäinen kosketus yön kukkujiin tulee jo ulko-ovella, kun vastapäisen Omena-hotellin porttikongissa nuoriso on tupakalla ja aamuoluella.
Hesaria jakavat monesti mustat miehet. Ylipäätään vastaan tulee vähintään saman verran maahanmuuttajataustaisia kuin kotimaisia kulkijoita, ulkonäöstä ja puheesta päätellen.
Katuprostituoidut ovat pääsääntöisesti kirjoilla ulkomailla, he palailevat aamutuimaan työmatkoiltaan jalkapelissä. Leipä on tiukassa ja yritykset epätoivoisia, sillä jopa minä olen pari kertaa tarjouksen saanut puhumattakaan lupauksia sisältävistä hymyistä.
Aika usein ammatinharjoittaja on ikäiseni, mikä saattaa olla osasyynä liikkumisajankohtaan. Pitäisi oikein joskus selvittää, onko tuolla saralla samanlaista käytäntöä kuin ravitsemusliikkeiden happy hour. Tuskin kuitenkaan kuten ennen vanhaan tansseissa oli köyhien puolituntinen, jolloin orkesterin vielä soittaessa parketille pääsi liputta.
Rööperissä on muuan ravintola, joka on kehittänyt valtaisan liikeidean.
Normaali kapakkatoiminta jatkoaikoineen siis loppuu noin kello neljä. Osa samassa kiinteistössä olevasta tarjoilualueesta on jo tuolloin muuttunut yökahvilaksi, jossa ei tietenkään ole alkoholianniskelua. Viideltä alkavat sitten aamureivit, ”päihteetön” tapahtuma.
Poliisi tarkastaa silloin tällöin homman, luvat ja muut systeemit ovat kunnossa, viinaa ei tarjota. Ennen juotiin maalla omenalimsaa Esson baarissa ja nyt nautitaan essoa helsinkiläisessä baarissa.
Minusta on tullut myös mielipiteiltäni vanha kuten tekstistä voi havaita.
Jos jostakin syystä joudun jäämään viikonlopuksi Helsinkiin, minulle riittää mainiosti, kun katson illalla ikkunasta kaupungin hyörinää. Aina ihmetyttää aamupissalla käydessä, miten tavattomasti väkeä on vielä neljältä lauantaiaamuna liikkeellä Kampissa.
On juhlaa kömpiä Aitoossa hiljaiseen yöhön, seisahtaa petäjän juurelle ja katsella pimeään metsään. Ja siitä takaisin pehmoiseen petiin vielä muutamaksi tunniksi.
Uunin lämmintä kylkeä on siveltävä ohi mennessä. Ei ole mitään hätää.
