Metsien inventointi alkoi Sahalahden ja Kuhmalahden metsistä 100 vuotta sitten

Metsähistorian seura vieraili Pirkanmaalla. Kangasalla metsähistorian harrastajat ja ammattilaiset ihailivat metsämaisemia näkötorneilta käsin. Pälkäneellä he tutustuivat Maaseutumuseo Varstaan Kukkolassa.

Seurueeseen kuuluivat muun muassa Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen professori Pekka Kauppi, jolla on läheiset sukusuhteet Sappeeseen, sekä metsien inventointia tutkinut Metsäntutkimuslaitoksen tutkija Pekka Nöjd. Sappeessa metsänhoitaja Timo Kivimaa luennoi Kuhmalahden ja Sahalahden metsien koeinventoinneista sata vuotta sitten. Kuhmalahden Vehkajärveltä kotoisin oleva Kivimaa toimi 1995–2002 UPM Metsän metsänhoitojohtajana eli vastasi UPM:n Laipanmaankin metsistä. Ohessa Timo Kivimaan esitelmä muokattuna.

 

Metsien inventointi alkoi Sahalahden ja Kuhmalahden metsistä 100 vuotta sitten

Nykyinen säännöllisesti toistuva Suomen metsien inventointi pohjautuu Sahalahdella ja Kuhmalahdella tehtyihin esitutkimuksiin sata vuotta sitten.

1800-luvun lopulla metsävarojen selvittäminen tuli ajankohtaiseksi, kun puun teollinen käyttö lisääntyi. Metsien hyödyntämisen mahdollisuudet ymmärrettiin, mutta samalla pelättiin myös metsien loppumista.

Esitutkimusta varten valittiin maan keskiosasta kaksi yksityismetsiä edustavaa pienehköä pitäjää, eli Sahalahti ja Kuhmalahti, joiden koeinventoinnin maastotyöt aloitettiin vuonna 1912.

Työt suoritettiin linja-arviointeina siten, että kaikkien 1,3 metriä pidempien puiden läpimitta mitattiin rinnan tasalta 10 metriä leveiltä linjoilta, jotka oli asetettu 500 metrin välein kartalle. Linjoilla luettujen puiden kuutioimista ja kasvun laskentaa varten mitattiin tarkemmin 7000 koepuuta.

Tutkimuksessa selvitettiin samalla kuntien pinta-alan jakaantuminen maa- ja vesialueisiin sekä muu maankäyttö.  Paikallisten erojen perusteella tutkimusalueelta erotettiin neljä aluetta: Sahalahden ja Pennon alue, Ilvesvuoren alue, Kotalan alue ja Vehkajärven ja Pajulahden (Pajulan) alue.

Tutkimusalueen tarkastelussa todettiin, että alueella ovat verrattain harvat ikäluokat edustettuina ja 80–90 vuotta vanhempia metsiä tapaa ainoastaan poikkeustapauksissa. Miltei kaikissa metsissä harjoitetut määrämittahakkuut vaikeuttivat myös metsätuoton selvittämistä.

Lopulta Sahalahtea ja Kuhmalahtea koskevan tutkimuksen julkaisu viivästyi useistakin syistä. Viimein työn julkaisi professori Yrjö Ilvessalo vuonna 1923, jolloin myös valtakunnallisen inventoinnin maastotyöt oli jo tehty hänen johdollaan. Vuosikymmeniä myöhemmin Ilvessalo julkaisi seurantatutkimuksen Sahalahti-Kuhmalahti-alueelta.

 

Maanomistus kannusti hoitamaan metsää

Kuhmalahden historiaan on kirjattu opettaja Kustaa Salosen muistiinpanona: ” Ensimmäinen yleinen tukkiajo Kuhmalahdella oli talvella 1880–1881, kun Ison-Pennon Ala-Knaapin metsä vedettiin.”  Metsiä kuvaa paikallinen arvio 1890-luvun lopulta Pohjan kylästä: ”Metsissä on vielä tukkipuuta joka talolla, vaikka niitä on suuret määrät kaskeamalla hävitetty. Halkometsän loppumisesta ei vielä pitkiin aikoihin ole tietoa. Kaskenpoltto on vasta viime aikoina jäänyt pois”(Raitio 1996).

1900-luvun alussa merkittävä muutos oli pinotavaran kysynnän alkaminen, joka oli tuonut tällekin alueelle paljon lisää harsintahakkuita. Vasta 1800-luvun lopulla päätökseen saatu isojako mahdollisti yksityisen puun myynnin ja kannusti hoitamaan metsää.

Paikallisia puunkäyttäjiä olivat pienet sahat, joista suurin oli Vehkajärven saha Korkeakoskessa Lummenneen ja Vehkajärven välillä. Pääosin myyntipuu matkasi Kokemäenjoen reittiä pitkin länteen Valkeakosken, Tampereen ja Porin tehtaille. Kotitarvepuun käyttö lämmitykseen, rakentamiseen ja muihin tarpeisiin oli monilla tiloilla suurempaa kuin myynnit.

 

Metsät olivat nuoria ja mäntyvaltaisia

SahalahdenKuhmalahden maa-alasta lähes 80 prosenttia eli noin 22 600 hehtaaria oli metsämaata ja parikymmentä prosenttia oli viljelysmaata. Metsistä 40 prosenttia oli mänty-, 30 prosenttia kuusivaltaisia. Kivimaan mukaan huomiota herättää koivuvaltaisten metsien suuri osuus (20 %) ja haapametsien yllättävän pieni määrä (0,5 %).

Vehkajärven ja Pajulan osa-alue erottuu puulajeiltaan muusta alueesta koivuvaltaisena, koska kaskeaminen päättyi vasta 1800-luvun lopussa. Kuusimetsiä oli vain 14,0 prosenttia.

Metsät olivat yllättävän nuoria. Metsäalasta vain kymmenisen prosenttia oli yli 80-vuotiasta. Taimikon osuus oli yhtä vähäinen, sillä varsinkin kuusta kasvoi alikasvoksena varttuneemmissa koivu- ja mäntymetsissä. Vehkajärven ja Pajulan alueella runsaat koivuvaltaiset metsät olivat muuta aluetta nuorempia.

Puuston keskikuutiomäärä kuorineen oli 67,2 kuutiometriä hehtaarille, mikä on noin puolet siitä, mikä nykyisissä alueen metsissä on. Toisin sanoen nykyisin Sahalahden Kuhmalahden metsissä on puuta noin kaksinkertainen määrä vuoteen 1912 verrattuna. ”Metsien kasvu ei siis ole tyydyttävä, sitä voitaisiin metsiä hoitaen suuresti kohottaa”, myös Ilvessalo arvioi aikanaan.

 

Tilojen pirstoutuminen lisäsi metsänkäyttöä

Tutkimus uusittiin vuonna 1959. Yli kolmen hehtaarin tilojen lukumäärä oli lähes kaksinkertaistunut 239:stä 421:een. Suurin lisäys tutkimusalueella syntyi heti Suomen itsenäistymisen jälkeen, kun valtaosa alueen torpista lunastettiin itsenäisiksi tiloiksi.

Tilojen pirstoutumista pidetään kielteisenä ilmiönä, mutta tätä ja myöhempää asutustilojen muodostumista voi pitää alueen metsätalouden kannalta hyvin myönteisenä kehityksenä: kiinnostus metsien hoitoon heräsi ja useimmat pientilalliset tekivät metsätöitä talviaikaan. Nämä ihmiset olivat metsänhoidon ja silloisen puunhankinnan korvaamatonta työvoimaa. Inventoitu jakso oli miestyön, hevossavotoiden, harsintahakkuiden ja paljolti metsien luontaiseen uudistamiseen pyrkivän metsänhoidon aikakausi.

 

Vanhempaa, järeämpää, tuottavampaa

Ilvessalo mukaan metsien puulajivaltaisuus oli muuttunut puuntuotannon kannalta hyvään suuntaan. Mäntyvaltaisten metsien osuus metsämaan alasta oli säilynyt, mutta mäntymetsät olivat siirtyneet karummille maille. Kuusivaltaisten metsien osuus oli suurentunut puolella lehtipuiden kustannuksella, todennäköisesti hakkuiden vapauttaessa alikasvustoja.

Metsien ikäluokkasuhteissa oli tapahtunut huomattavaa siirtymistä vanhoihin ikäluokkiin päin. Keskikuutiomäärä hehtaarilla kohosi 67 kuutiometristä 103 kuutiometriin. Puuston kasvu taas lisääntyi yli 70 prosentilla 3,8 kuutiometriin hehtaarilla. Myös puunrunkojen järeys kasvoi.

Hoidon tarve oli suuri, mutta toisaalta hoitotoimet merkittävältä osalta olivat tuloa tuottavia kasvatus- ja uudistushakkuita. Ilvessalon mukaan metsien hoidossa oli tapahtunut erittäin suurta paranemista, mutta metsien tuottavuutta oli kunnostamalla ja hoitoa tehostamalla edelleen paljon lisättävissä.

 

Uudet menetelmät vaativat uudet tutkimukset

Vaikka metsät Sahalahdella ja Kuhmalahdella olivat vuonna 1912 vähäpuustoisia, oli metsien nuoruus hyvä lähtökohta tulevalle metsätalouden harjoittamiselle. Tiedot vuodesta 1959 tähän saakka ovat olemassa ja niistä voi päätellä metsien hyvän kehityksen jatkuneen.

Alueen uudelleen inventoinnissa vuonna 1959 luovuttiin valitettavasti alkuperäisestä osa-alueiden tarkastelusta. Olisi ollut hyödyllistä seurata kasketun ja muun alueen kehitystä erikseen. Kun kaskialueen koivikoihin syntyneet kuusikot on käytännössä jo uudistettu, on voitu todeta niiden tuottaneen erittäin suuren ja hyvälaatuisen puusadon. Mainittu inventointia koskeva puute voidaan korjata, kun alueet toivottavasti lähiaikoina vielä inventoidaan vaikkapa aikaisempaa kevyemmin. Tämä toisi tarkasteluun mukaan koneellisen puunkorjuun ja tehostetun metsänhoidon kauden.

Ainutlaatuisen inventointien ketjun säilyttämisen lisäksi tutkimuksen jatkamista voi nyt perustella metsänhoidon muutosnäkymillä, joista merkittäviä ovat metsänkäytön ja hoidon ainakin jonkinasteinen vapautuminen, puun energiakäytön lisääntyminen ja metsiä koskevien ympäristöpäätösten ja suositusten siirtyminen kansainväliselle tasolle. Niin sanotun jatkuvan kasvatuksen osalta viimeisimmän kauden inventointi yhdistettynä alueelta aikaisemmin saatuun tietoon voisi tuoda lisätietoa keskimääräisten nykymetsien ja tekniikan soveltuvuudesta tämän tyyppiseen metsien käsittelyyn. Tästä asiasta tutkittua käytännön tietoa ei juuri ole olemassa.

 

Kirjoitus on muokattu Timo Kivilinnan esitelmästä Sappeessa.