Markkinapäivän kruunaa leivoskahvit

 

Kahvila Syreeni tuo markkinoille Sahalahti-leivoksen.

Sahalahden markkinoille tullaan paitsi ostoksille niin myös viettämään aikaa. Markkinoilla turistaan ja tavataan tuttuja. Sahalahden markkinoiden tunnelmia voi tarkkailla vaikkapa torin sydämessä sijaitsevan kahvila Syreenin pöydistä.

Yrittäjätalon päädyssä sijaitsevan Syreenin taustalla on perinteikäs sahalahtelainen Hoivalan pitopalvelu. Pitopalvelun väki on luvannut tarttua haasteeseen ja tuo markkinalauantaina tarjolle Sahalahti-leivoksen.

Leivoksen koostumus on toistaiseksi salaisuus, mutta luvassa on jotain uutta ja erilaista – kuitenkin sahalahtelaista, kertoo Ritva Hoivala.

Leivoksien lisäksi markkinakahvilassa on tarjolla mm. jäätelöannoksia ja muuta pikkumakeaa ynnä -suolaista. Kahvilan vieressä sijaitsee markkinoiden ohjelmalava.

Pitopalvelun elämässä kesä on kiireisintä aikaa. Ihmiset tulevat ulos koloistaan ja kokoontuvat juhlimaan. Pitopalvelun lomat on pidettävä sesongin ulkopuolella, silloin harvoin kun yrittäjä ehtii ja pystyy lomia yleensä pitämään.

– Tänä vuonna päätin ensimmäisen kerran 25 vuoden jälkeen rauhoittaa juhannuksen ja pitää kokonaan vapaata. Vaikka juhannushäiden suosio onkin vähentynyt, kysyntää pitopalveluille olisi mittumaarinakin ollut, kertoo Ritva Hoivala.

Kysyimme Ritvalta, vieläkö perinteinen pitopöytä pitää pintansa häätarjoiluissa vai ovatko tämän päivän ruokatrendit toisenlaisia.

– Pitopöytään halutaan nykyään kevyempää ruokaa, esimerkiksi paljon erilaisia salaatteja. Kuitenkin perinteisellä pitopöydälläkin on edelleen kysyntää, ”uutta ja vanhaa” yhdistellen.

Entä mikä on kesän suosikkikakku?

– Kesän suosikkikakku on valkosuklaaunelma.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?