Lauantaina puoliyhdeksältä Mikkolan aitan vellikello kilkattaa ja kutsuu Luopioisten asukkaita aamukahveille. Jo viiden vuoden ajan kunniatehtävää on hoitanut Ari Lampinen, mutta tänä kesänä nyöriin tarttuu myös 11-vuotias Mikko Kostiainen.
– Ajattelin, että naapurin Mikko voisi ruveta jatkajaksi, koska hän on kellonsoittajien sukua, Lampinen myhäilee Mikon hymyillessä vieressä.
– Aiemmin kelloa soitti suntio Pentti Heinonen. Kun aika jätti Pentistä, Asko Valkama kunnasta ehdotti, että voisin ottaa kellonsoiton tehtäväkseni, koska olin vuosikausia Pentin kalakaveri , Ari Lampinen kertoo päätymisestään aamukahvien koollekutsujaksi.
Pentti Heinonen oli tuttu mies myös Kostiaisen Mikolle: hän oli pojan isän setä ja kuulema niin tottunut soittamaan käsin kirkonkelloja, että olisi tarvittaessa soittanut vellikellolla vaikka jonkin kappaleen. Myös suntio Heinosen isä ja isoisä helkyttelivät kirkonkelloja, joten ensi lauantaina Mikko liittyy isosetänsä kautta pitkään ketjuun, mutta se ei poikaa paina.
– On hienoa päästä Arin ja Pentin jälkeen kellonsoittajaksi, Mikko Kostiainen sanoo reippaasti.
Ajatukseen kellonsoittajana pellavapäinen poika on jo tottunut. Nykyinen ja tuleva kellonsoittaja kun ovat mökkinaapureita ja Lampinen on puhunut aiheesta jo pari kesää.
Komeasti Kello soi, kun herrat yhdessä kiskovat narua rytmikkäästi. Oppipoika arvelee, että vaikeinta on vetää narusta sopivalla voimalla.
Vantaalainen Mikko viettää kesiään isänsä lapsuudenkodissa kirjaimellisesti kivenheiton päässä Mikkolan aitasta. Lauantaina Mikolla on muutakin puuhaa kuin vellikellon kilkuttelu. Kaupan seinällä siisti paperilappu mainostaa perinteistä Mikon kirppistä, ja osaapa tolkku poika itsekin hoitaa tiedottamisen.
-Voisit laittaa sinne jutun loppuun, jos on tilaa, että pidän taas myyntipöytää tuossa rinteessä. Tarjolla on leluja, valaisimia ja muuta sellaista, ennenkin mukavasti kauppaa tehnyt topakka herrasmies ehdottaa.
Kuuntele Arin ja Mikon harjoitussoittoa.
