Nujakat ja ojaanajot juoksuttivat poliisia

Holjassa ojaan ajanut 35-vuotias kuski yritti päästä jatkamaan matkaa. Auto ei noussut takaisin tielle, ja kuski häipyi paikalta ennen poliisin saapumista.

Poliisi kävi paimentamassa nuoria juhannuksenviettäjiä Pälkäneellä. Virkavaltaa hälytettiin apuun muun muassa Pakanrantaan kovaäänisen juhlinnan ja pienten painiotteluiden vuoksi.

Myös skoottereilla ja mopoilla aiheutettiin häiriötä. Aitoon laivarannassa ruovitteli kilvetön amerikanrauta, jolla liikkunut seurue kuseskeli pitkin nurkkia.

Luopioisten Holjassa Koivulantien risteyksessä sattui lauantaina yön tunteina ojaanajo. Auton ratissa ollut 35-vuotias ulkopaikkakuntalaismies ehti paeta paikalta ennen kuin poliisi ehti paikalle.

Pinteleellä juhannusta viettäneelle seurueelle annettiin kokonpolttoneuvoja, eikä tuli päässyt leviämään laajemmalle.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?