Pitkästä aikaa arkansasilainen serkkuni, suuren valkoisen omakotitalon ulkoalueita hoitava misis Hilta pistäytyi Suomessa. Hänen Euroopan vierailunsa oli lyhyt, sillä ohjelmaan piti sovittaa myös Eremitaashin taidenäyttely Pietarissa. Laivaretkeenkin meni kolme vuorokautta, yksi yö niistä Sokos-hotellissa.
Hilta oli senkin takia kiireinen, että hänen miehensä Ville (USA:ssa Bill) on alkanut unohtaa asioita eläkkeelle jäätyään eikä ole koskaan tottunut elämään ilman naisseuraa.
Meillä Hilta ei ehtinyt edes tukkaansa kampaamaan ja hammasharjakin piti hankkia täältä.
Hiukan ehdimme grillata ulkona makkaraa, vaikka sää ei suosinutkaan. Hilta olisi tosin halunnut mennä mäkkäriin.
Ehdimme puhua hiukan Syyrian tilanteesta ja Egyptin vaaleista.
Siitä olimme kaikki iloisia, että Hilta oli ostanut lipun Finnairilta eikä Air Finlandilta. Lyhyydestään huolimatta matkaa voi muuten luonnehtia menestykseksi, mutta se jäi hikan kaivelemaan, ettei hän kutsunut meitä vastavierailulle.
Hän totesi hymyillen, että se on talon isännän asia.
Suuri kuntauudistus on toteutumassa. Sitähän on testattu jo esimerkiksi Pälkäneellä Luopioisten annettua parhaat voimansa kunnan laidassa sijaitseva Onkkaalan kehittämiseen.
Sellaiset tyhjänpäiväiset toiminnot kuin kirjastot, kyläkoulut ja sairaita kuljettavat ambulanssit siirretään sinne, missä on jo valmiina terveyskeskukset, kirjaston henkilökunta ja tekohengitystä hallitsevat ambulanssin kuljettajat.
Kuntauudistus on ymmärrettävä hanke. Tietenkin hallituksessa harmitellaan sitä, että 320 kunnasta yli puolet on keskustapuolueen komennossa. Vain muutamassa suurkaupungissa rahoja kannattajilleen jakelevat Kokoomus, vihreät ja demarit.
Uudistuksen jälkeen Keskustalle jää muutama köyhä kuntarypäs Itä- ja Pohjois-Suomessa. Hallituspuolueiden tehtäväksi jää kuitenkin se, että nuokin kunnat tarvitsevat uuden ammattikunnan, siittäjät. Kunnillahan pitää olla syntyväisyyttä nykyistä enemmän täyttääkseen niin sanotut kriteerit mitä muita ne sitten lienevätkään.
Kun omat voimat ja intohimot eivät ole tähän asti riittäneet, apua tulee hakea lähinnä niistä suurkaupungeista, joissa väki koko ajan kasvaa.
Hallituksen lopullinen esitys on vielä keskentekoinen, mutta demareiden ja SAK:n vastustuksesta huolimatta ministeri Henna Virkkunen jyrää tässäkin asiassa.
Siittäjistä ei tehdä valtion pysyvästi palkkaamia virkamiehiä. Heitä ei myöskään voi lopullisesti erottaa perheistään. Heistä tulee keikkatyöläisiä, joille ministeri Guzenina-Richardson antaa terveyden ja hyvinvoinnin takaamiseksi pienen sinivalkoisen matkalaukun, joka sisältää hygieniapakkauksen ja puhtaitten alusvaatteiden lisäksi tiedot maahanmuuttajien kotimaasta, jolleivät kotimaiset voimat riitä. Kuten näyttää.
Väestöliitto lopettaa kondomien valmistamisen ja markkinoinnin.