Kesä on täynnä juhlia, grillaamista, lepposia ihmisiä, puutarhajuhlia, laiturilla istumista – ja hyttysiä.
Tänä vuonna hyttysiä on erityisen paljon, sillä kevään sateet loivat hyttystoukille suotuisat olot eli märän maaston.
Mutta kuinka selättää hyttynen? Neuvoja on voinut lukea lehdistä läpi kevään. Esimerkiksi Suomen tunnetuin hyttystutkija Juhani Itämies suosii luonnonrokotetta: siedätyshoitoa. Hän antaa itikoiden syöpötellä rauhassa puolen tunnin ajan, minkä jälkeen puremat eivät kuulemma tunnu.
Huitomista Itämies ei suosi. Huitoessa verenkierto nimittäin vilkastuu ja hengitys kiihtyy, mikä toimii Itämiehen mukaan pikemminkin houkutusviestinä kuin karkottajana.
Hyönteistutkija Reima Leinonen puolestaan tuottaa itikoille pettymyksen suojavaatteilla, hatulla ja hupulla. Iholle levitettävillä karkotteillakin ylletään hänen mielestään kelpo tulokseen.
Itämies ja Leinonen uskovat molemmat, että hyttysiä kiinnostaa ihmisen lämmin iho. Liikkuminen vaikuttaa verenkierron vilkastumiseen, joten kun on paikoillaan, tilanne helpottuu. Liikunnan ohella alkoholikin saattaa houkutella hyttysiä ihmisen luokse, sillä myös alkoholin nauttiminen lämmittää ihoa. Kukin soveltakoon kesämökillä tutkijoiden ajatuksia omaan arkeen parhaiten soveltuvin tavoin.
Kommentointi on suljettu.