Kirkastusjuhlat purjehtivat myötätuulessa

08.07.2012 09:22

Kaikki sääennustukset ja sadetutkat olivat yksimielisiä siitä, että lauantai-iltana seitsemän, kahdeksan aikaan alkaa sade, joka jatkuu sunnuntai-iltaan saakka. Väki kiinnitti tavaroitaan povattujen ukkosmyrskyjen varalta ja suuntasi sadetakkien kanssa Kirkastusjuhlille.

Varautuminen oli turhaa, sillä Kirkastusjuhlien aikaan sääennusteet eivät päde Aitoossa.

Hämeenlinnan ja Tampereen seudulla satoi illansuussa kaatamalla, ja jopa Kangasalla ja Pälkäneellä saatiin rutkasti vettä. Aitoon sateet sen sijaan kiersivät. Iltapäivällä pisaroi sen verran, ettei maa pölyä, mutta iltaa kohden keli kirkastui, ja uuteen aamuun herättiin upeassa paisteessa.

– Ollaan korkeimman suojeluksessa, Aitoon VPK:n puheenjohtaja Kari Keino myhäili lauantai-iltana.

Vielä tyytyväisempiä olivat juhlijat, joilla ei ollut käyttöä sadevarusteille.

Alustavien laskelmien mukaan avausillalle myytiin kolmisen tuhatta lippua. Juhlijoita oli reilusti enemmän, sillä lukemista puuttuu monta sataa alle 12-vuotiasta kävijää, jotka avausesiintyjä Robin veti Rokkiliiteriin. Osa nuoresta Kirkastuskansasta jäi kuuntelemaan myös äitien ja tyttärien yhteistä suosikkia Lauri Tähkää.

Juhlaväki kokoontuu nykyisin Aitooseen entistä laajemmalta alueelta. Lähikaupunkien lisäksi yleisöä saapuu pitkin maata.

Kävijät olivat tyytyväisiä monipuoliseen ohjelmaan. Esiintyjät eivät kuitenkaan ole perimmäinen syy lähteä Aitooseen, vaan Kirkkarit erottuvat muista suven soittojuhlista tunnelmallaan.

Leppoisa kyläjuhlan tuntu syntyy siitä, että karkeloa järjestetään kolmannessa ja neljännessä polvessa. Viimeisten vuosien ilmiö on ollut nuoren polven esiinmarssi.

Veteraaniosasto tekee edelleen Kirkastuksen taustalla korvaamattoman savotan. Heidän työpanoksensa ansiosta joka aita ja lava on ajoissa valmiina. Ydinporukkaan liittyneet Erkki Hyökit ja Veli-Pekka Kangasniemet puolestaan ovat Aitoon juhlien tulevaisuuden takuumiehiä. He tuntevat tärkeät perinteet ja osaavat uudistaa juhlia sopivalla tahdilla.