Kuhmalahden Kisan kesäkisoissa kääntyi ihan uusi sivu

23.07.2012 17:00

Tyttöjen pituushyppypaikalla nähtiin keskittyneitä ilmeitä ennen suorituksia.

Kuhmalahden Kisan perinteiset kesäkisat kilpailtiin lauantaina 14.7. Puntarin kentällä. Sarjoja oli räätälöity kaikille naperoista aikuisiin asti, ja osallistujat pääsivät mittelemään paremmuudesta kolmiottelussa. Lasten kolmiottelun lajeina oli pikajuoksu, pituushyppy ja pallonheitto. Aikuisten sarjassa pikamatkan ja pituushypyn lisäksi työnnettiin kuulaa.

Lopuksi juostiin yhteislähtönä 1500 metriä, jossa ei erikseen palkittu lapsia ja aikuisia, vaan kaikki kilpailivat samassa sarjassa. Juoksussa nuoruus oli valttia, sillä voiton nappasi juuri 18 täyttänyt Tiina Mantere. Toinenkin sija meni Mantereen perheeseen Tiinan pikkuveljelle Eetulle. Eetun ikätoveri Valtteri Vähäsöyrinki juoksi kolmanneksi.

 

Joukkuekilpailu syntyi sattumalta

Kesäkisat on viety vuosien ajan läpi samalla kaavalla. Tänä kesänä kilpailut saivat ihan sattumalta mukavan piristysruiskeen, kun aikuisten sarjassa nähtiin historian ensimmäinen joukkuesuoritus. Johanna Jaakkola, Päivi Porrassalmi ja Kirsi Touhunen muodostivat Team Raajarikot -joukkueen, joka otteli kolmiottelun läpi hyvällä fiiliksellä. Päivi Porrassalmi pukkasi kuulaa, Kirsi Touhunen juoksi pikamatkan ja Johanna Jaakkola hyppäsi pituutta näyttävästi Nokian hai-saappaat jalassa.

Kuhmalahden Kisan väki innostui naiskolmikon joukkuesuorituksesta niin paljon, että ensi vuoden kesäkisoihin on tulossa ihan oma sarja perhe-, yritys- ja yhdistysjoukkueille. Lisäksi suunnitteilla on parhaan kannustusjoukon palkitseminen, sillä Kisan kesäkisoissa tärkeintä on mukava yhdessä tekeminen ja liikunnan riemun kokeminen.

Tero Vähäsöyrinki aloitti miesten kolmiottelun kultajahdin kuulantyöntöringistä.