Kroonisesta keskittymiskyvyn puutteesta on tulossa sivistyksen suurin neuroosi. Tätä mieltä on kiireyhteiskuntaa vastustava norjalainen sosiaaliantropologian professori Thomas Hylland Eriksen.
Mutta miten Eriksen poistaisi kiireen ongelman? No, hänpä neuvoo jokaista ajan puutteesta stressaavaa hankkimaan kesämökin. Sillä jos kaikilla kiireisillä suorittajilla olisi kesämökki, maailmasta tulisi Eriksenin mukaan huomattavasti onnellisempi paikka.
Entä miten kiireyhteiskunta on syntynyt? Viimeiset 200 vuotta merkitsevät Eriksenille kiihtymisen historiaa. Syntyivät lennättimet, höyryveturit, teollinen tuotanto, satelliitti, tietotekniikka ja internet. Ajankulu on pysynyt samana, mutta tietoa pursuaa ovista ja ikkunoista. Eriksen pelkää yhteiskuntaa, jossa ajatellaan vain ”pätkäajatuksia”, jossa kysymyksiin on tarjolla mustavalkoisia vastauksia ja josta uupuu viisaita visioita tulevaisuudesta. Tai vaikkei niin viisaitakaan, niin ainakin sellaisia, joiden pohtimiseen on käytetty aikaa, maalaisjärkeä ja eri näkökulmia.
Sydän-Hämeen maalais- ja mökkimaisemat ovat omiaan kiireettömyyden testaamiseen. Kesääkin on vielä hyvän mittaa jäljellä. Joten miten käyttäisit ajan parhaiten? No, tietenkin kaivamalla esille riippumaton ja Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijan. Eriksenin tavoin Konsta Pylkkäsellä on paljon opetettavaa monelle nykyajan säntäilijälle. Pylkkäsen ajatuksenlento siintää nimittäin kaukana nopeiden pätkäajatusten tuolla puolen.