Mistä tekijöistä syntyy aikuisten naisten ystävyys? Pirkko Penttilällä, Sirpa Kujalalla, Vera Kuja-Kannolla, Pirjo Myllyksellä ja Elna Mutikaisella on pitkä rimpsu vastauksia.
– Naurusta, ilosta, yhteisesti jaetusta surusta, mölkystä, vaellusreissuista, tanssimisesta, karaokesesta, leikistä, kurinpalautuksesta, kemiasta, pitkämielisyydestä, rentoudesta ja tietenkin kasvonaamioista.
Niin pitkä on vastaus kuin on ystävyyskin. Nämä naiset ovat nimittäin tunteneet toisensa yli 20 vuotta – ja kokeneet yhtä jos toista yhdessä.
Tällä kertaa lahtelaisnaiset viettävät viikonloppua Pirkko Penttilän ja Heimo Heinon kesämökillä Aitoossa. Penttilän perinteisiin kuuluu tanssia sadetanssi ennen ystävien vuotuista vierailua. Ja niin kuin aikaisimpinakin vuosina, on tanssi tuottanut tuloksensa tänäkin vuonna. Aurinko helottaa kirkkaalta taivaalta, ja naiset siemailevat itse tehtyä marjamehua Penttilän kauniisti hoidetulla pihamaalla.
– Illalla aiomme viettää venetsialaisjuhlia. Viemme rantaan kynttilöitä ja lyhtyjä. Se on perinne. Voi että kun se kynttilöiden loiste vettä vasten on aina vaan niin kaunis, Penttilä huokaisee.
Leikkimielisyydestä ja rentoutumisesta
– Kyllä alkaa heti lantiota hytkyttää, kun kuulee Matin ja Tepon laulavan, Pirjo Myllys nauraa ja keinauttaa lanteitaan.
Muisto on elävänä päässä, sillä edellispäivänä naiset ovat olleet duon keikalla Tuuloksen Kapakanmäellä.
Sirpa Kujala kuuntelee ystävänsä intoilua hillityn oloisena – itse kun hän ei ole mikään parkettien partaveitsi. Eikä ole muuten saksalaistaustainen Kuja-Kantokaan – tai ei ollut ainakaan Suomeen muuton aikoihin 25 vuotta sitten.
– Piilouduin aina pylväiden taakse, ettei kukaan vain tulisi hakemaan tanssiin. Kyllä poskia punoitti, jos joku minut piilostani löysi. Pikkuhiljaa se puna sitten laski, ja nyt suomalainen tanssikulttuuri on vetänyt minutkin mukaansa, Kuja-Kanto kertoilee.
Perinteisen ”naisellisen keskustelukulttuurin” ohella yhdessä tekeminen kuuluukin tiukasti naisten arkeen. He vaeltavat, käyvät kävelylenkeillä, saunovat ja uivat.
Sitten on vielä kaikenlaisia leikkimielisiä seuraleikkejä. Erään kerran kiinnitettiin omena roikkumaan katon pielestä, ja jokainen yritti vuorollaan haukata hedelmästä palasen – ilman käsiä tietenkin.
Eikä sovi unohtaa kosmetologi-Veran ohjeistuksella pidettyjä tyttöjeniltoja, joihin kuuluu muun muassa kasvohoitojen tekemistä toisille.
– Piimästä, hunajasta ja kauraryynistä saa ihanan kasvonaamion. Mansikka ja mustikka taas ovat hyviä kuorintaan. Eikä kannata unohtaa ”perunamössöä”. Sitä kun laittaa kasvoille, niin kyllä rypyt oikenevat hetkessä, Kuja-Kanto lupaa.
Yhteisesti jaetusta surusta
Sirpa Kujala kertoo, että ystävyyteen kuuluu kaksi puolta.
– Toisaalta pidämme yhdessä hauskaa, nauramme ja iloitsemme. Sitten on se toinen puoli; henkevyys ja vaikeiden asioiden kohtaaminen yhdessä.
Esimerkkejä ei tarvitse kauaa miettiä.
– Kun poikani nukkui pois, soitin heti Ellulle (Elna Mutikainen). Ellusta oli suuri tuki, Myllys kertoo. – Minulla on takana myös jonkin verran työttömyyttä. Pikelle (Pirkko Penttilä) olen purkanut sydäntäni siitä aiheesta.
– Ja kun minun mieheni kuoli, Vera ja Pirkko olivat luonani yötä, Mutikainen jatkaa, hymyilee sitten:
– Vera oli aina muistuttamassa syömisen tärkeydestä. Kerran se teki minulle oikein soppaakin, mikä on siinä mielessä iso ele, ettei Vera ole perusluonteeltaan mikään kokkaaja, Mutikainen nauraa.
Kuja-Kanto toteaa toisinaan kokevansa olonsa Myllyksen tyttäreksi – tai huonekaluksi hänen talossaan, sillä niin paljon aikaa ystävän luona on tullut vietettyä.
– Kun Ellun mies vielä eli, istuimme pitkiä öitä pöydän äärellä ja juttelimme. Ellun mies oli sellainen ymmärtäjäluonne.
Pirkko Penttilä huokaisee.
– Minä puolestani koin ystävyyden tärkeyden erityisen hyvin kolme vuotta sitten, kun sairastuin imusolmukesyöpään, Penttilä sanoo hiljaisella äänellä. – Olen niin kovin kiitollinen näiden naisten tuesta.
– Pike on aivan käsittämätön, Mutikainen sanoo väliin. – Vaikka hän oli todella sairas, häntä ei koskaan nähnyt negatiivisena. En tiedä, mistä Pike sellaisen positiivisuuden ammentaa. Kai se on se perusluonne. Pike on aina niin sydämellinen, nainen jolla on sydän paikallaan.
Kemioista
Penttilän luonteesta puhuttaessa naiset ryhtyvät pohtimaan syitä pitkälle ystävyydelleen.
Luonteiltaan he kokevat olevansa hyvinkin erilaisia. Penttilä on avulias ja sydämellinen, Mutikainen napakka ja itsepäinen, todellinen ”tekijänainen”. Kujala on sen sijaan kiltti ja toisinaan omiin oloihin vetäytyvä, Kuja-Kanto ei tee itsestään numeroa ja Myllyksessä on kaksi puolta.
– Kyllä minä sen myönnän, että kiltin luonteeni lisäksi osaan olla kiivas, joskus jopa häijyyteen asti, hän toteaa.
Mutikainen kertoo monet kerrat antaneensa ystävälleen ”kunnon kurinpalautusta”.
– Mutta eikös se lastenkin kohdalla ole niin, että kuri ja rakkaus kuuluvat yhteen? Mutikainen kysyy.
Mutta sitten on se jokin erilaisia luonteita suurempi asia, joka on yhdistänyt näitä naisia yli 20 vuotta.
– Kai se on näitä aaltopituus- ja kemiajuttuja, joita ei oikein osaa selittää. Tärkeä yhdistävä tekijä on myös se, että saa olla oma itsensä. Ettei tarvitse teeskennellä mitään. Tai pelätä, että jos minä nyt sanon noin ja noin, niin minusta ajatellaan pahaa, Penttilä pohtii ja mainitsee seuraavaksi huumorin.
– Meidän ystävyydestä ei tulisi mitään, jos joku ei kestäisi rankkaa huumoria. Tiukkapipo meistä ei ole kukaan. Tässä porukassa ei auta pienestä loukkaantua.
Myllyksen mukaan turhat kotkotukset jäävät pois, kun ikää tulee.
– Sitä on armollisempi itselleen ja toisille. Ei tarvitse olla kateellinen tai vertailla itseä toisiin. Kaikki ovat arvokkaita omina itsenään. Se on tärkeää.
