Sunnuntaina kolmatta kertaa järjestettävien Kesäpäiväuintien yhteydessä kauhotaan myös avovesiuinnin Suomen mestaruuksista.
Kangasalan Vesaniemeen odotetaan toista sataa uimaria. SM-matkoille on ilmoittautunut viitisenkymmentä kilpailijaa. Harrastesarjoihin odotetaan vähintään toista mokomaa.
– 500 ja 1000 metrin harrastematkoille voi ilmoittautua vielä paikan päällä, joten lopullinen osanottajamäärä selviää vasta sunnuntaina, kisapromoottori Panu Hagström sanoo.
Harrastesarjojen startti tapahtuu sunnuntaina 12.8. kello 13.15.
SM-kisamatkana on kolme kilometriä. 18-vuotiaat pojat ja 17-vuotiaat tytöt lähtevät matkaan kello 14.30. Naisten ja miesten yleiset sarjat starttaavat puoli tuntia myöhemmin ja yli 35-vuotiaiden masters-sarjat kello 15.30. Päivä huipentuu kello 17 alkavaan palkintojenjakoon.
– Vesijärven rantaan pyritään rakentamaan kunnon kansantapahtuma. Sade ei haittaa itse kisaa, mutta yleisön vuoksi tilauksessa on kuiva keli, Hagström sanoo.
Kisassa uidaan edestakaisin 250 metrin mittaista rataa, joten yhdelle lenkille kertyy mittaa 500 metriä. Uimarit ovat koko ajan Vesaniemen edustalla yleisön nähtävissä. Elektroninen ajanottojärjestelmä ja kuuluttaja takaavat, että katsojat pysyvät tilanteen tasalla.
– SK Kangasala tuo osaamisensa ja laitteensa ajanottoon. Anturit kiinnitetään uimareiden ranteeseen, eivätkä ne haittaa mitenkään suoritusta, Hagström kertoo.
Myös Kangasalan Melojat ovat mukana avovesiuinnin SM-kisajärjestelyissä: melojat tuovat paikalle turvakajakit. Uimaseura Kangasalan Kuohu pääsee maksamaan kalavelkansa syksyn aikana, sillä sen talkooväkeä tarvitaan seuraavana viikonloppuna Vesaniemessä järjestettävissä SM-melonnoissa sekä syyskuun lopulla suunnistuksen SM-kisoissa. Ikäkausimestaruuksia tavoittelee silloin Kangasalla toista tuhatta suunnistajaa.
– Talkooväkivaihto on seurayhteistyötä parhaimmillaan, Panu Hagström kiittelee.
UKK pyrkii kehittämään Kesäpäiväuinneista tulevina vuosina entistä suuremman tapahtuman.
– Vesaniemi tarjoaa avovesiuintiin ainutlaatuiset fasiliteetit. Me ollaan Suomessa kuitenkin vielä melkoisesti jäljessä länsinaapuria. Ruotsissa vastaava tapahtuma kerää viikonlopun aikana yli kymmenen tuhatta uimaria.