Vastalause

Kunnilla on edessä ankeat ajat. Myös päättäjien pitäisi osallistua säästötalkoisiin.

Miksi Pälkäneen kaksipäiväinen valtuustoseminaari viedään Ikaalisiin kalliille hotellille, vaikka omallakin paikkakunnalla olisi kotoisia paikkoja, joissa seminaaria voisi pitää. Esimerkiksi Anna Tapion koulu tai Aitoon koulutuskeskus sopisi hyvin seminaaripaikaksi. Ja jäisivät rahatkin kotikylälle.

Ikaalisten seminaarista kertyy varmasti tuhansien eurojen lasku, kun siellä ollaan yötäkin. Minä en sellaiseen tuhlaukseen osallistu. Olen kuullut, että jotkut muutkin ovat jäämässä pois seminaarista.

Ei johtoryhmä voi näin mässäillä, kun kaikkialta muualta pitää säästää.

 

Vilho Nikkanen
kunnanvaltuutettu, vasemmistoliitto