1980-luvulla Pälkäneen raittia käveleskeli teinityttö värjätty tukka pystyssä ja punk-henkiset vaatteet yllä. Melina (tuolloin vielä Elina) Rantanen, ehkäpä Pälkäneen ainoa punkkari.
Vuosituhannen vaihteessa Melina (tuolloin sukunimeltään Nowak) oli juuri valmistunut Englannissa arkkitehdiksi. Hän suunnitteli alan yhtiön leivissä moderneja asuintaloja Itä-Lontooseen sen mitä lukuisilta maailmanmatkoiltaan ehti.
Tänään asuinkaupunkina on Helsinki ja työpaikkana kuuluisa arkkitehtitoimisto. Valmiisiin muotteihin Melina Rantanen, 43, ei ole suostunut vieläkään asettumaan. Isojen firmojen pääkonttoreita tai suuria kauppakeskuksia suunnitellessakin punk ja psykobilly voivat soida päässä, samoin vaikkapa brasilialainen kansanmusiikki. Vaate- ja hiustyylikin kertovat, että harmaata massaa saavat edustaa ihan muut.
– Jos aikoisin ruveta elämään tavallista keskivertoelämää, olisin sen jo tehnyt. Olen aina tuntenut erilaisuutta. Punk on minulle ennen kaikkea elämänasenne. Se on sitä, että saan olla oma itseni, Rantanen naurahtaa.
Asuintaloja Itä-Lontooseen
Melina Rantanen on aina ollut kiinnostunut rakennuksista. Niinpä ei ole varsinainen ihme, että hän hakeutui Englantiin arkkitehtiopintoihin hieman päälle parikymppisenä.
– Siinä yhdistyivät mieltymykseni arkkitehtuuriin ja brittiläisyyteen, Rantanen toteaa.
Valmistuttuaan Rantanen haaveili hakeutuvansa työtehtäviin, joissa saisi pitkälti toimia fantasiatyylisten miljöiden suunnittelun parissa. Toisin kävi.
– Sain pian työpaikan, mutta kyllä se ihan tavallista arkkitehdin työtä oli. Tuon toimiston palveluksessa olin pari vuotta. Sitten näin Ikeassa vanhan opettajani, jonka miehen omistamassa arkkitehtitoimistossa oli työtä tarjolla. Vaihdoin siihen, ja työsarkana olivat lähinnä modernit kerrostalot Itä-Lontoossa, lähellä tämänvuotisten Olympiakisojen suorituspaikkoja.
Jonkin aikaa työskenneltyään Rantanen havahtui miettimään, mitä kaikkea vielä elämältään haluaa. Vastaus oli, että ainakin erittäin paljon muutakin kuin työntekoa. Hän teki räväkän ratkaisun.
– Irtisanouduin työstäni ja lähdin kaverini kanssa Brasiliaan rinkkamatkalle. Siellä kului kolme kuukautta. Tuon jälkeen otin sen systeemin, että tein aina muutaman kuukauden töitä ja sitten kiersin maailmaa joitakin viikkoja tai kuukausia. Kesäisin vietin jonkin verran aikaa Suomessa, maailmankansalainen kertailee.
– Englannissa tuollainen käytäntö on aika yleinen. Ei siellä tehdä koko työuraa samassa firmassa, vaan kokemusta haetaan monelta eri työnantajalta ja erilaisista hommista. Itse palailin usein samaan vanhaan firmaan mutta kokeilin toki muitakin. Vuodet 2006–2007 olin taas vanhassa tutussa toimistossa ja kolme vuotta sitten palailinkin Suomeen.
Suomesta töitä ei niin vain löytynytkään. Taloudellinen taantuma pukkasi päälle. Rantanen törmäsi siihen tosiseikkaan, että moni yritys katsoi ulkomaisen työkokemuksen enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Ihmeteltiin, miksi nainen oli viettänyt 13 vuotta pois kotimaasta. Suomessa nuoria kannustetaan hankkimaan kansainvälistäkin työkokemusta, mutta nähtävästi ulkomailla ei saa oleilla kuin pari vuotta.
– Yhdeksän kuukautta olin työttömänä, mutta sitten alkoi tapahtua. Nyt menossa on kolmas työpaikka Helsingissä, ja viihdyn erittäin hyvin. Suunnittelemme muun muassa pääkonttorirakennuksia hyvinkin suurille yrityksille. Saan tehdä tiimityötä, josta tykkään kovasti. Toisaalta tässä ei kuitenkaan tule hyödynnetyksi niitä kokemuksia, joita Englannissa kertyi esimerkiksi asuntotuotannosta ja vaikkapa ekorakentamisesta.
Klubikeikoilla viikoittain
Tuskin Rantanen nykyisessäkään työpaikassaan eläkeikään asti vaikuttaa. Kun menojalka jossakin vaiheessa alkaa tosissaan vispata, täytyy karistaa kotimaan tomut kengistä joksikin aikaa.
– Vuosi sitten vietin kuusi viikkoa Australiassa. Se maa teki vahvan vaikutuksen. Ihmiset olivat äärimmäisen ystävällisiä ja maisemat komeita. Niinhän se on Brasiliassakin, jossa olen ehtinyt käydä jo monta kertaa. Amerikan-matkailukin on tuttua, sillä olen käynyt esimerkiksi Los Angelesissa usein. Siellä asuu sekä sukulaisiani että useita ystäviäni, Rantanen kertoo.
– Tarkoitus olisi tulevaisuudessa päästä myös kiertämään Etelä-Amerikassa muutakin kuin sitä Brasiliaa. Englantilaisuutta sinänsä rakastan yhä, mutta ehkä en ilmastollisista syistä halua sinne enää vakituisesti asumaan. Siellä oli aina kovin kosteaa ja viileää.
Heinäkuun lopulla Rantanen vietti pitkää viikonloppua Englannissa maailman suurimmilla punkfestivaaleilla. Hän kun ei ole kaikkiaankaan suostunut mukautumaan niin sanotuksi tavikseksi. Keikoilla käyminen kuuluu näyttäviin kampauksiin ja vaatteisiin mieltyneen naisen vapaa-ajan ohjelmaan lähes viikoittain, ja perinteistä perhe-elämääkään Rantanen ei ole ryhtynyt viettämään, vaikka 1990-luvulla ehti hetken aikaa olla naimisissa.
– Ärsyttää sellainen pakonomainen tavallisuus, että pitäisi olla lapsia, omakotitaloa ja kesämökkiä. Ei kaikille sellainen elämä sovi. Itse haluan kuunnella paljon musiikkia, lukea, matkustella ja tutustua taidemuseoihin ja arkkitehtuurikohteisiin. Matkoillakin käyn paljon musiikkiklubeilla kuuntelemassa bändejä.
– Suomessa keikoilla näkyy harvoin ikäisiäni naispunkkareita, mutta esimerkiksi Englannissa tilanne on toinen. Siellä ei muutenkaan asetella yläikärajoja vaikkapa pukeutumisen suhteen.
Rantasen vanhemmat muuttivat Pälkäneeltä Tampereelle kymmenkunta vuotta sitten. Hän itse pitää pälkäneläisiin kavereihinsa yhteyttä lähinnä Facebookin avulla.
